28.09. Onneksi olkoon: Arja, Lenni | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta

Kuorotoiminta Tuomiokirkkoseurakunnassa jatkuu tiukennetuin suosituksin

Tuomiokirkkoseurakunta

09.09.2020, 16:42
Helsingin seurakunnat ottavat käyttöön uusia käytänteitä erityisesti kuorojen suhteen liittyen COVID-19-tautitilanteeseen. Yhteistä suositusta on arvioitu Tuomiokirkkoseurakunnassa todeten, että kuorotoiminta seurakunnassa jatkuu tiukennetuin ohjeistuksin. Yhteislaulutilaisuuksia ei järjestetä Tuomiokirkkoseurakunnassa alkusyksyn aikana.
Kuvassa nuottikirja ja istuva ihminen

Tuomiokirkkoseurakunnassa on ohjeet kahden metrin turvaväleistä ja käsien desinfioinnista olleet käytössä jo ennen seurakuntayhtymän suositusta.

Yhteislaulutilaisuuksien kohdalla pidetään taukoa alkusyksyn ajan, koska niissä turvavälien järjestäminen on haastavampaa. Tuomiokirkkoseurakunnan omat kuorot kuin myös yhteistyökuorot jatkavat toimintaa tiukennetuin ohjeistuksin.

Kuorojen kohdalla tiukennetut ohjeistukset tarkoittavat sitä, että kuorot noudattavat vähintään kahden metrin turvavälejä harjoituksissa, huolehditaan käsihygieniasta ja harjoitellaan joko maskien tai visiirien kanssa. Harjoituksiin ei myöskään voi tulla kipeänä. Kuoroharjoituksia voidaan järjestää myös pienryhmissä. Viime kädessä jokainen kuorolainen tekee itse päätöksen osallistumisestaan kuoroharjoituksiin. Ohjeistus on voimassa syys-lokakuun ajan.

Yhteistyökuorot ovat saaneet täsmennetyt ohjeet suosituksen soveltamisesta Tuomiokirkkoseurakunnan alueella. Tuomiokirkkoseurakunnassa noudatetaan seurakuntayhtymän linjauksen mukaista paikallista päätösvaltaa asian suhteen.