20.04. Onneksi olkoon: Lauha, Nella | Palaute
Tuomiokirkkoseurakunta

Kriiseissä koetellaan kestävyyttä - kuinka jaksaa korona-arjessa?

Tuomiokirkkoseurakunta

30.03.2021, 18:22 /  päivitetty 30.03.2021, 18:25
Resilienssi tulee esiin kriiseissä. Vaikeista tilanteista selviytymistä tukee joustava palautuminen ja kestävyys. Toivoa vaikeisiin aikoihin voi löytää hengellisyydestä.
Tuomiokirkon pylväs sinistä taivasta vasten, kuva Markku Pihlaja

Monelle lienee tuttua avioeron, puolison kuoleman tai muiden elämän kriisien jälkeen, että joku näyttää selviytyneen helpommin kuin toinen. Kyseessä on kriisissä olevia tutkineen ja ammattilaisia kouluttaneen psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijulan mukaan ilmiö nimeltä resilienssi.

– Resilienssi on joustavaa palautumista ja kestävyyttä. Sitä löytyy niin yksilöistä, perheistä, organisaatioista kuin koko yhteiskunnasta, Poijula sanoo.

Kriiseihin, psyykkiseen traumaan ja suruun liittyy kärsimyksen rinnalla kasvua, joka auttaa eteenpäin palautumista ja kestävyyttä vahvistaen. Vuosikymmenten työ psykoterapeuttina ja trauma- ja suruasiantuntijana sekä keskusteluyhteys alan kansainvälisiin asiantuntijoihin on tuonut Poijulalle tietoa selviytymiseen liittyvistä tekijöistä. Hän kirjoitti tietokirjan Resilienssi – Muutoksen kohtaamisen taito, joka ilmestyi vuonna 2019.

Resilienssi tulee usein esiin vasta kriisissä

– Ihmisellä, jolla on vahva kyky palautua ja selviytyä, on myös rohkea elämänasenne ja aktiivinen selviytymistyyli. Hän uskaltaa kohdata todellisuuden ja luottaa selviytyvänsä. Hän uskoo, että jotain parempaa on tulossa, Poijula sanoo.

Resilientti ihminen pystyy hänen mukaansa laittamaan asiat mittasuhteisiin. Hän näkee, että elämä kantaa, hän löytää uusia näkökulmia, myönteisyyttä, toivoa ja oivalluksia.

– Vahvaan joustavaan palautumiseen ja kestävyyteen tarvitaan sekä yksilön että yhteisön ominaisuuksia: terveyttä, fyysistä kuntoa, rohkeaa temperamenttia, optimistisuutta, tunneälyä, taloudellisia ja sosiaalisia resursseja ja läheisiä ihmisiä, Poijula sanoo.

Hän muistuttaa, että resilienssi on paljolti opittuja taitoja. Näitä taitoja voi kehittää omien arvojen mukaisella toiminnalla tai positiivisen psykologian menetelmillä. Vahvaa resilienssiä voi ylläpitää, jos säilyttää rutiinit, liikkuu, syö terveellisesti ja pitää yhteyttä läheisiinsä. Apua voi Poijulan mukaan saada esimerkiksi mindfulnessista, rukoilemisesta ja kiitollisuusharjoituksista.

– On hyvä miettiä, mikä lisää toivoa ja jaksamista ja valita yksi pieni asia, jota alkaa tehdä pitääkseen itsestä huolta ja toistaa sitä päivittäin. Aito muutos on hidas, Poijula sanoo.

Seurakunta vahvistaa palautumista ja kykyä jaksaa

Seurakunta voi Poijulan mielestä olla myös paikka, jossa nämä selviytymistä tukevat ominaisuudet lisääntyvät. Siellä autetaan toisia ja pidetään ihmisistä huolta pyyteettömästi. Ihminen, jolla on vahva resilienssi, tekee usein hyvää toisille eli hän on empaattinen ja altruistinen. Tätä piirrettä voi harjoittaa seurakunnan vapaaehtoistyössä.

Parhaimmillaan seurakuntien toiminta lisää hyvinvointia ja terveyttä. Kirkolla on vanhat perinteet ja rakenteet sekä symboliikka, jotka voivat jatkuvuudessaan antaa tukea.

– Kirkko voi lisätä hyvinvointia, kun ihminen voi kokea olevansa jotain itseä suurempaa. Jo kirkkorakennukseen meno voi synnyttää myönteisiä ja arjesta kohottavia tunteita ja ajatuksia. Haltioitumisen kokemukset lisäävät resilienssiä niin kirkossa kuin luonnon ja taiteen äärellä, Poijula sanoo.

Sairaalapappi tukee kriiseissä

Kriisit ja niistä toipuminen ovat tuttuja Uuden Lastensairaalan sairaalapappi Johanna Tammelinille. Häntä auttaa työssä traumapsykoterapian menetelmät.

– Kriisin lieventyminen näkyy myös auttajalle. Ahdistus lieventyy vähitellen. Kriisi ei pyöri mielessä uudelleen ja uudelleen. Sairaalapappi toimii kunkin ihmisen vakaumuksen pohjalta. Hän tuo kristinuskon sanoman esille vain, jos autettavat haluavat.

Työssään Tammelin on kohdannut vanhempia, jotka kokevat lapsen sairastumisesta tai kuolemasta syyllisyyttä tai häpeää.

– Joillekin lapsen vaikea tilanne on Jumalan rangaistus. Kun kriisiä on saatu käsiteltyä, Jumala alkaa näyttäytyä rakastavana Jumalana. Vanhempi alkaa uskoa, että lapsi sairastui hänestä riippumattomista syistä, hän kertoo.

Jos lapsi kuolee, lohtua ei löydy mistään. Surua voi kuitenkin prosessoida. Kun kriisi on päällä, voimavarojen löytyminen on tärkeää. Kristinusko tuo toivoa Parhaimmillaan kristinusko tuo toivoa ja tukee kriisissä selviytymistä.

– Jeesus on kokenut ihmiselämän, kärsinyt ja kuollut puolestamme. Jeesuksen kautta Jumala ymmärtää kärsimystä ja pystyy eläytymään ihmisten tuskaan. Jumala kulkee ihmisten rinnalla ja hän myös lähettää ihmisiä meidän avuksemme, Tammelin sanoo.

Tammelin on nähnyt, miten toivo iankaikkisesta elämästä on usein ainoa lohduttava asia lapsensa kuolemaa sureville vanhemmille.

– Nämä eivät ole ikuiset jäähyväiset. Meillä on toivoa, että näemme vielä, hän sanoo.

Pääsiäinen avaa ikkunan myös siihen, että elämä jatkuu iankaikkisessa elämässä.

– Tämä maan päällä eletty elämä on vain yksi vaihe ja elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Iankaikkisessa elämässä on luvassa jotain suurempaa, mitä voimme edes odottaa, Tammelin uskoo.

Koronakriisi koettelee resilienssiä

Runsas vuosi sitten Suomeen saapunut koronakriisi toi ihmisten resilienssikyvyt esille.

– Aikaisempaa yksinkertaisempaan elämään siirtyminen on monella liittynyt arvojen syvenemiseen, läheisimpien ihmisten merkityksen vahvistuessa, Poijula sanoo.

Tämä ja mikä tahansa muu pitkäkestoinen kriisi saattaa Poijulan mukaan osalla ihmisistä kuluttaa niin yksilön kuin perheenkin voimavarat, joustavan palautumisen ja kestävyyden loppuun. Varsinkin, jos menetyksiä ja surua tulee paljon entisten päälle. Tarvitsemme toivoa myös tähän toiseen koronakevääseen ja pääsiäisen aikaan.

– Tämä on vaihe, joka menee ohi. Meidän kanssa kuljetaan. Tarvitsemme resilienssiä, jotta jaksaisimme olla eristyksissä muista, ja jotta jaksaisimme odottaa rokotuksia, Tammelin sanoo.

Hän pohtii, voisiko nämä ajat, joita elämme, lisätä resilienssiä ja vahvistaa meitä.

– Kun nämä poikkeusajat ovat ohi, huomaamme, että olemme selviytyneet yhdessä ja oppineet uusia asioita. Jotain, mitä emme olisi oppineet ilman tätä kokemusta.

Teksti Laura Koskelainen

Kuva Markku Pihlaja