01.04. Onneksi olkoon: Raita, Pulmu, Peppi | Palaute | På svenska | In English

Tuomiokirkkoseurakunta

Hengellistä elämää voi ylläpitää myös etänä

19.03.2020, 09:19 /  päivitetty 23.03.2020, 15:56
Koronavirusepidemia vaikuttaa suuresti myös seurakuntien toimintaan. Vaikka emme voi kokoontua yhteen, voimme rukoilla yhdessä.

Voinko käydä kirkossa? Jumalanpalvelukset järjestetään ilman seurakuntalaisia, mutta osa kirkoista pitää ovia auki hiljentymistä ja sielunhoitoa varten jumalanpalveluksen jälkeen. Tarkista oman seurakuntasi tilanne vaikka netistä. Viranomaiset ovat ohjeistaneet kaikkia ihmisiä Suomessa pysymään mahdollisuuksien mukaan kotonaan ja välttämään sosiaalisia kontakteja. Kirkon työntekijät palvelevat sinua nyt puhelimitse ja verkossa. Katso hartauksia ja jumalanpalveluksia täältä.

Pidetäänkö seurakunnissa muita kokoontumisia ja tapahtumia, joista on jo ilmoitettu? Käytännössä kaikki viikkotoiminta kuten kerhot, piirit ja kokoukset sekä leirit ovat tauolla. Seuraamme viranomaisten ohjeita julkisten tilaisuuksien peruuntumisesta.

Voinko jutella kirkon työntekijän kanssa? Voit, puhelinpäivystys toimii seurakunnissa ja esimerkiksi Kampin kappelissa. Myös kirkon muu keskusteluapu kuten Palveleva puhelin ja chat ovat toiminnassa. Katso lisätietoa tästä. Helsingin seurakuntien pappien kanssa voit jutella puhelimitse kello 9-21, katso soittonumerot täältä.

Saanko edelleen ruoka-apua kirkolta? Yhteisöruokailut on suljettu, mutta ruokakasseja jaetaan eri puolilla Helsinkiä. Katso tästä lisätietoa.

Kohtaavatko kirkon työntekijät ihmisiä, ovatko esimerkiksi sairaalapapit tai perheneuvojat töissä? Pääsääntöisesti sairaalapapit ja perheneuvojat ovat töissä. Olennaista on, että sairaalapapin käynti sairaan luona on mahdollista järjestää niin, että se on sekä papille että seurakuntalaiselle turvallista.

Vierailuja hoitolaitoksiin ja palvelutaloihin ei seurakunnista nyt tehdä, mutta diakoniatyöntekijän tai papin voi tavoittaa muulla tavoin puhelimitse tai internetin välityksellä. Katso päivystystietoja täältä. Pappien päivystysnumerot ovat täällä.

Onko tänä aikana hautajaisia, häitä tai kasteita? Hautaan siunaaminen järjestetään 2-4 viikon kuluessa. Jos lähiomaisia on enemmän kuin 10 henkilöä, voidaan 10 henkilön osallistujarajoituksesta joustaa piispojen tuoreen linjauksen mukaan. Muistotilaisuuden voi järjestää suuremmalle saattojoukolle myöhemmin esimerkiksi uurnanlaskun yhteydessä.

Poikkeustilanteissa ota yhteyttä hautaustoimen päällikköön. Katso lisätietoa hautaamisesta täältä.

Kasteen ja vihkimisen kohdalla voidaan toimia samoin eli pitää tilaisuus pienessä lähipiirissä ja järjestää isompi juhla myöhemmin. Kaste ja vihkiminen on tosin helpompi siirtää myöhemmäksi. Suurin osa häistä vietetään kesäkaudella muutenkin.

Miten ylläpidän hengellistä elämääni? Tapoja on monia. Voit seurata jumalanpalveluksia ja hartauksia internetin ja sosiaalisen median kautta striimeistä. Lue Raamattua ja rukoile.

Ole hyvä lähimmäinen ja naapuri. Anna aikaa perheelle, olkaa yhdessä, ulkoilkaa ja puuhatkaa yhdessä. Soita iäkkäälle läheisellesi tai tuttavallesi puhelimella ja kysy hänen kuulumisiaan säännöllisesti, näin voit lievittää yksinäisyyttä.

Milloin voidaan palata normaaliin elämään? Kukaan ei tiedä. Ei ole kenenkään etu, että poikkeusjärjestelyjä ylläpidettäisiin pidempään kuin on aivan välttämätöntä.

Mikä on tärkeintä? Tärkeintä on pitää huolta omasta ja lähimmäisten terveydestä viranomaisten ohjeita seuraten ja samalla pitää huolta omasta ja muiden jaksamisesta. Tämäkin poikkeuksellinen tilanne menee varmasti ohi ennemmin tai myöhemmin.

Virren 600 sanoin: ”Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa, tyyneksi lämpimäksi liekki luo. Valaiset pimeän, voit pelot poistaa. Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!"