23.04. Onneksi olkoon: Yrjö, Jyrki, Jyri, Jori, Yrjänä | Palaute | På svenska | In English

Tuomiokirkkoseurakunta

Helsingin piispa Teemu Laajasalo käynnistää Myötätunto-illat Vanhassakirkossa

22.01.2019, 10:19 /  päivitetty 23.01.2019, 10:40
Helsingin piispa Teemu Laajasalo on julistanut vuoden 2019 Myötätunnon vuodeksi. Myötätunto on ihmisten välisen kanssakäymisen myötä syntyvä hyvään pyrkivä voima.

”Myötätunto on suuri voima, jolla voi muuttaa maailmaa", sanoo Laajasalo.

Vuoden aikana järjestetään viisi Myötätuntoiltaa Helsingin Vanhassakirkossa. Jokaisena iltana käsitellään myötätuntoa eri näkökulmasta. Myötätunnosta kutsutaan keskustelemaan eri alojen asiantuntijoita.

Tammikuun 28. päivänä kello 18 Myötätuntoillassa piispa Laajasalo haastattelee kirkkososiologian professori Anne Birgitta Pessiä myötätunnon voimasta. Anne Birgitta Pessi on myötätunnon alalla huippututkija ja asiantuntija. Hän johtaa myötätuntoa tutkivaa tutkimusryhmää Helsingin yliopistossa.

Haastatteluun osallistuu myös artisti Mikko Kuustonen. Mikko Kuustonen on tunnettu myötätunnon edistäjä. Hän on toiminut muun muassa YK:n hyväntahdon lähettiläänä. Illan aikana myötätunnon teemaa tulkitsee musiikillisesti laulaja Jippu.

Myötätuntoillat ovat kello 18 Vanhassakirkossa, Lönnrotinkatu 6:

• Maanantaina 28.1. Myötätunnon voima

• Ma 8.4. Myötätunto ja vähemmistöt

• Ma 19.8. Myötätunto ja sosiaalinen media

• Ma 28.10. Myötätunto ja köyhyys

• Ma 25.11. Myötätunto ja Jeesus