TOIMINTA

Lauttasaaren seurakunta tarjoaa monenlaista toimintaa kaikille ikäryhmille. Tutustu tapahtumakalenteriin.

Jumalanpalvelukset

Messua vietetään pyhäpäivisin klo 11.
Sunnuntaisin messun aikana toimii pyhäkoulu klo 11 - 12. Pyhäkoulu alkaa messusta.
Messun päätteeksi juodaan kirkkokahvit.

Viikkomessua vietetään keskiviikkoisin klo 19 (tarkista poikkeukset tapahtumakalenterista), viikkomessu koostuu lyhyehköstä puheesta ja ehtoollisesta. Kuukauden toisena keskiviikkona messu on englanninkielinen.

Lisäksi pidetään lasten kirkkohetki, vauvakirkko, perhemessu ja erikoismessuja joitakin kertoja vuodessa.

Messuissa toimii luottamushenkilöitä ja kirkkoväärtejä avustajana, kolehdinkerääjänä, ja tekstinlukijana. Uusia kirkkoväärtejä mahtuu mukaan! Lisätietoja saa kaikilta papeiltamme.

Musiikki

Kirkossamme järjestetään konsertteja noin kerran kuukaudessa.

Oma Lauttasaaren Kirkon Kamarikuoromme laulaa pääasiallisesti liturgista musiikkia ja on mukana messussa joitakin kertoja vuodessa. Harjoitukset ovat maanantaisin klo 18.30 seurakuntasalissa, kuoroa johtaa kanttori Marjukka Andersson.

Lapsikuoro on mukana erityisesti lapsille suunnatuissa messuissa. Kuoro harjoittelee keskiviikkoisin 15.00-15.45 seurakuntasalissa kanttori Aino Valojärven ohjauksessa.

Seurakunnan nuorten bändistä kertoo enemmän nuorisotyönohjaaja Varpu Koivunen.

Diakonia

Sinua autetaan, kun sinulla on vaikeaa. Diakoniatyöntekijän kanssa voit keskustella luottamuksellisesti omista asioistasi joko diakoniatoimistossa tai kotonasi.

Diakoniatoimistossa on päivystys ajanvarausta varten tiistaina, torstaina ja perjantaina klo 10-11, soita numeroon 09 2340 4318 tai tule käymään osoitteessa Myllykallionrinne 1 F.

Lähimmäispalvelu

Vapaaehtoiset seurakuntalaiset eli lähimmäispalvelijat käyvät kodeissa ja laitoksissa tervehtimässä seurakuntalaisia. He toimivat tukihenkilöinä ja ulkoiluystävinä apua tarvitseville. Lisätietoja antaa diakoni Sini Havas.

Vapaaehtoistoiminta

Vapaaehtoistoiminnassa on kyse lauttasaarelaisten keskuudessa tapahtuvasta toistemme auttamisesta. Vapaaehtoistoimintaan voit tuoda sinulle sopivan panoksesi ja aikasi, tärkeintä on löytää mielekäs tapa osallistua. Ota rohkeasti yhteyttä vapaaehtoiskoordinaattori Marjut Mulariin.

Kansainvälinen työ ja lähetys

Kansainvälinen työ on osallisuutta kristillisen ilosanoman välittämiseen kaikkialle maailmaan ja lähimmäisenrakkauden toteuttamista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten parissa. Kansainvälisen vastuun jakamiseen voi osallistua esimerkiksi tukemalla seurakunnan nimikkolähettien työtä.

Lauttasaaren seurakunnalla on Suomen Lähetysseuran kautta kaksi nimikkolähetystyö kohdetta:

  • Riikka Halme-Berneking tekee raamatunkäännöstyötä nkumbin kielelle.
  • Laosilainen Chinda Soukpaseuth opiskelee teologiaa Hong Kongin luterilaisessa teologisessa seminaarissa.

Radiolähetysjärjestö Sanansaattajat ry tekee fulfulden-kielisiä radio-ohjelmia Länsi-Afrikan alueella asuvan fulaniheimon parissa.

Egyptin koptikirkon työtä Kairon köyhimmillä alueilla tuemme Suomen Pipliaseuran kautta.

Lisätietoja antaa pastori Marko Heusala.

Aikuistyö

Seurakunnan aikuistyö pyrkii auttamaan seurakuntalaisia kasvamaan kristittyinä tukemalla seurakunnan erilaista ryhmätoimintaa ja järjestämällä aktiviteetteja kuten juhlia, retkiä ja illanviettoja. Aikuistyön tavoitteena on myös omalta osaltaan edistää suhteita eri laitoksiin, järjestöihin ja kokonaiskirkollisiin elimiin.
Tietoja aikuistyöstä saa pastori Reima Niemelältä.

Lapset ja pienten lasten perheet

Seurakunnan lapsi- ja perhetyö tarjoaa lapsille osallistumismahdollisuuksia ja toimintaa vauvasta kouluikään. Vanhemmille toiminta luo tilaisuuden muiden lapsiperheiden kohtaamiseen ja yhteisten kasvatuskysymysten pohdiskeluun.

Päiväkerhoja on 3–6-vuotiaille arkisin klo 9–12, kerhoissa ulkoillaan, askarrellaan, lauletaan ja leikitään. Mahdollisia vapaita paikkoja voi tiedustella Eija Härkäseltä.

ILMOITTAUDU PÄIVÄKERHOON TÄSTÄ

Pyhäkoulu sunnuntaisin klo 11. Pyhäkoulu alkaa kirkkosalissa, jossa ollaan mukana messun alkuosassa. Pyhäkouluun ovat tervetulleita kaikki lapset, alle nelivuotiaat aikuisen seurassa. Pyhäkoulu pidetään joka sunnuntai klo 11-12 ei kesäaikana), perhemessupyhinä osallistutaan messuun.

Kirkon päiväkerho arkisin 3-6-vuotiaille lapsille. Kerhossa ulkoillaan, askarrellaan, lauletaan ja leikitään.
Tiedustelut eija.harkanen@evl.fi

Avoin perhekerho maanantaisin, tiistaisin ja perjantaisin klo 9-12, D-rappu. Maanantaisin ja tiistaisin jumppasali myös avoinna klo 10-11.
Lasten ja aikuisten yhteinen kohtaamishetki ja ensi askel ryhmässä olemiseen ja uusiin tuttaviin. Kerhoon voi ottaa omat eväät, aikuisille kahvi- ja teetarjoilu.
Ei ilmoittautumista.

Lisätietoja lasten toiminnasta antaa lastenohjaaja Eija Härkänen ja lapsityön pappi Annette Markkunen.

VARHAISNUORET, tytöt ja pojat 7 - 14 vuotiaat

ELEKTRONIIKKAKERHO maanantaisin klo 18 Kryptassa. Rakennetaan ovikelloja, kuuntelulaitteita ym. Samalla opitaan liittämään johtoja ja vastuksia turvallisesti toisiinsa.

KOKKIKURSSI tiistaisin 18 - 20 -Tutustuminen eurooppalaiseen ruokakulttuuriin puhtaista raaka-aineista. Kurssi on tarkoitettu 7 - 12 vuotiaille

KRYPTA-KLUBIT, tavataan kavereita ja vietetään aikaa esim. pelailemalla:
1 - 6 luokkalaisille tiistaisin ja torstaisin klo 13–16

SALIBÄNDYKERHO 1 - 2 luokkalaisille perjantaisin klo 16:00 - 17:00, C-rappu.

Tyttöjen ja poikien leireille ja retkille sekä kesäkerhoon voi ilmoittautua tästä. Ilmoittautumissivulle

Lisätietoja varhaisnuorten toiminnasta antaa Teijo (Teiska) Junnola.

Koululaisten iltapäiväkerho

1- ja 2-luokkalaisille toimii kirkolla koulupäivisin klo 12 - 17 koululaisten iltapäiväkerho. Kerho toimii yhteistyössä Helsingin kaupungin opetusviraston kanssa.

Helsingin kaupungin opetusvirasto

Tiedustelut Eija Härkänen.

Partio

Lauttasaaren Luotsitytöillä ja Lauttapartiolla on kolot kirkolla. Partiolaisten yhdyshenkilönä seurakunnassa toimii Teijo Junnola.


Lauttapartion kotisivut

Luotsityttöjen kotisivut

Nuoret

Seurakuntamme nuorten toiminta on todellinen pelastustie rippikoulun jälkeen.Mukaan voit tulla riparin jälkeen tai vaikka riparia ei olisi käyty voi silti tulla katsomaan mikä meininki.

Nuorten toiminta löytyy osoitteesta: mestat.fi

Viikonloppuleirejä nuorille on useampi kaudessa: Ilmoittaudu nuorten leireille tästä.

Lisätietoja antaa Varpu Koivunen

Nuoret aikuiset

Bändissä lauletaan ja soitetaan rennolla otteella. Tiedustelut Aino Valojärvi.

Nuoret aikuiset löydät Facebookista: Larun srk:n Nuoret Aikuiset

Lisätietoja nuorten ja nuorten aikuisten toiminnasta antaa Varpu Koivunen.

Rippikoulu

Kesän 2017 rippileirit löytyvät päävalikosta.

Rippikoulun voi käydä myös aikuisena yksityisesti.

Rippikoulupappina toimii Annette Markkunen.

Jos haluat käydä aikuisrippikoulun ryhtyäksesi kummiksi tai mennäksesi vihille kirkossa, ota yhteys Annetteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, niin yhteisille tapaamisille löytyy helpommin aikoja.

Kirkkoherran tervehdys

Kirkkomme on keskellä Lauttasaarta. Seurakuntamme on sinä, minä ja noin 12 000 muuta. Toimimme lauttasaarelaisten keskellä, heitä varten, Taivaan Isän suojeluksessa. Elämme kristityn elämää todeksi arjessa: perheessä, työpaikalla, naapuruussuhteissa, luonnon keskellä sekä pitäen yhteyttä myös syrjässä oleviin.

Rakennamme yhdessä Lauttasaaresta entistä yhteisölliisempää saarta. Haluamme olla seurakuntayhteisö, joka rohkaisee ja tukee elämän eri vaiheissa. Armon yhteisö, joka pitää huolta jokaisesta sekä auttaa huolehtimaan toinen toisistamme ja Jumalan luomasta ympäröivästä luonnosta.

Kutsun sinua mukaan erilaisiin osaamis- ja kiinnostusalueesi mukaiseen vapaaehtoistoimintaan. Olisitko sinä esimerkiksi lähimmäisen auttaja, tukihenkilö tai ympäristötekojen tekijä? Tervetuloa mukaan.

Tervetuloa kirkonmäelle!

Siunausta sinulle ja läheisillesi,

Juha Rintamäki
Lauttasaaren kirkkoherra