19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Roihuvuoren seurakunta

Helsinki-avun vapaaehtoinen Aino Jääskeläinen: "Halusin vain auttaa muita ihmisiä"

04.06.2020, 16:48
Helsinki-avun vapaaehtoinen Aino Jääskeläinen ruokakaupassa salaattihyllyn edessä

Kruunuvuorenrannassa asuva Aino Jääskeläinen tekee säännöllisesti kauppakeikkoja alueen ikäihmisille Helsinki-avun kautta.

Helsingin kaupunki ja Helsingin seurakuntayhtymä aloittivat keväällä Helsingin rauhanajan suurimman operaation, kun Helsinki-Apu käynnistettiin. Helsinki-Avun idea on yksinkertainen: autetaan kotikaranteenissa olevia vanhuksia käymällä kaupassa ja apteekissa heidän puolestaan.

Tällaisen sinänsä yksinkertaisen operaation taustalla oli valtava määrä työtä, mutta muutamassa päivässä saatiin aikaan sellainen järjestelmä, joka on toiminut hyvin.

Yli 70-vuotiaat ovat voineet soittaa Helsinki-avun puhelinnumeroon ja kertoa, millaista apua tarvitsevat. Vaihtoehtoina ovat kauppa-apu tai apteekkiapu. Sen jälkeen Helsinki-avun koordinaattorit välittävät kauppakeikan vapaaehtoiselle, joka käy vanhuksen puolesta kaupassa. Apteekkiavussa yhteistyökumppanina on Yliopiston apteekki.

Yksi vapaaehtoisista on Kruunuvuorenrannassa asuva Aino Jääskeläinen.

-Lähdin mukaan toimintaan ihan auttamisen halusta, Jääskeläinen kertoo. Soitin jo ennen Helsinki-avun julkistamista seurakunnan diakoniatoimistoon ja kysyin, voisinko olla jotenkin avuksi. Vähän sen jälkeen tämä Helsinki-apu sitten virallisesti starttasi, ja nyt teen säännöllisesti kauppakeikkoja alueen ikäihmisille, hän kertoo.

Homma on sinänsä yksinkertaista.

Saan sähköpostilla kännykkään kauppalistan, tiedon asiakkaasta ja paperit kauppaa varten. Sitten käyn kaupassa, vien ostoskassin oven taakse ja soitan puhelimella vähän matkan päästä asiakkaalle, että ostokset ovat oven takana, Jääskeläinen selventää systeemiä.

-En minä halua tästä erityistä kiitosta, haluan vain auttaa muita ihmisiä, hän kertaa motiivejaan.

-Jäin työttömäksi, ja kun vapaa-aikaa oli, mietin, miten voisin auttaa muita ihmisiä. Tämä tuli siinä mielessä hyvään kohtaan, hän ajattelee.

Teksti ja kuva: Tuomas Saloniemi