Kuluneena talvena löysin itseni umpikujasta. Olin pitkän opiskelun jälkeen siirtynyt työelämään, mutta valitsemani työ ei tuntunut sopivalta. Harkitsin alanvaihtoa ja vietin alkukevään aurinkoiset päivät koulutusvaihtoehtoja selaten.

Vaihtoehtoja on valtavasti. Aloitin vertailun listaamalla hyödyt ja haitat kahteen sarakkeeseen. Mieleeni tuli kuitenkin jatkuvasti uusia asioita. Kun lopulta laskin pisteet yhteen, paras vaihtoehto tuntui väärältä.

Suuntasinkin seuraavaksi huomion itseeni. Piirsin jälleen kaksi saraketta. Ensimmäiseen kirjasin vahvuuteni, toiseen heikkouteni. Tämä lista auttoi suunnistamaan vaihtoehtojen viidakossa. Se ei kuitenkaan tehnyt valintaa puolestani.

En halunnut arpoa, joten päätin hengähtää. Samalla mietin, mikä oli tuonut minut tämän valinnan ääreen. Olin kokenut päätyneeni umpikujaan ja alkanut haikailla menetettyjen mahdollisuuksien perään. Miten näin oli käynyt?

Olin ajatellut elämääni puuna, jossa jokainen oksanhaara merkitsee valintaa. Olin kulkenut aina vain pienempiä oksanhaaroja kohti, kunnes näin itseni oksan kärjessä. Koska en voinut palata takaisin alkuun, pelkäsin putoamista.

Päätin kuvitella polkuni uudelleen. Valinnat eivät ole koskaan lopullisia, eikä umpikujaa ole.

Päätin kuvitella polkuni uudelleen. Mitä jos en kulkisikaan puun oksistossa vaan sienirihmastossa? Toisin kuin oksat, eri suuntiin haarautuvat rihmat yhdistyvät uudestaan ja muodostavat yllättäviä verkostoja. Valinnat eivät siis koskaan ole lopullisia, eikä umpikujaa ole. Se tuntui helpottavalta.

Koska rihmasto on monimutkainen, valintojen kaikkia seurauksia ei voi tietää. Hyötyjen ja haittojen listat eivät anna varmaa vastausta. Viime kädessä on luotettava intuitioon, aivojen tiedostamattomaan työhön. Paras vaihtoehto voi nousta tietoisuuteen yllättäen kuin sienten itiöemät syksyiseen metsään.

Kun palasin listojeni ääreen, huomasin tuntevani itseni melko hyvin. Itsetuntemus lisäsi itseluottamusta. Pystyisin luovimaan valintojen rihmastossa. Parasta oli, että jokaisen rihman myötä oppisin jotakin uutta ja itsetuntemukseni kehittyisi entisestään.

Teksti: Hanna Raatikainen

Kirjoittaja on Laajasalon opiston kirjoittajalinjan opiskelija.

Kolumni on julkaistu Kiikari-lehdessä 1_2022.

Suunnistaminen vaihtoehtojen viidakossa alkaa helposti ahdistaa. Hanna Raatikainen löysi uuden ja helpottavan tavan lähestyä asiaa. Kuva: Johanna Erjonsalo.