15.09. Onneksi olkoon: Sirpa | Palaute | På svenska | In English

Puotilan kappeli

Enkelten leivästä -konserttiehtoollinen

Vartiokylän seurakunta

19.09.2019 klo 18:00 - 19:00 Puotilan kappeli, Puotilantie 5, 00910 Helsinki

Konserttiehtoollinen toimii konserttina tai ehtoolliskirkkona.

Tällä kertaa kuulemme Cesár Franckin Messun op 12 viidelle laulajalle sekä soitinyhtyeelle.

Teos on vuodelta 1872 ja pohjautuu säveltäjän omaan aiempaan samannimiseen orkesteriteokseen. Tähän pienemmälle kokoonpanolle tekemäänsä messuun hän sävelsi lisäksi uuden Hostias -osan, josta oli tuleva yksi klassisen kirkkomusiikin rakastetuimmista sävelmistä: Panis Angelicus.

Konsertin kuluessa on mahdollisuus nauttia ehtoollinen.

Esiintymässä:

Katri Paukkunen, sopraano

André Aho ja Jussi Salonen, tenorit

Jari Koivistoinen ja Juhana Kotilainen, bassot

Pauliina Kallio, harppu

Malla Lounasheimo, kontrabasso

Hanna Kakkonen, sello

Katri Vanhamäki, urut

Mukana pastori Kaisa Kariranta.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja ohjelma. Se toteutetaan Helsingin seurakuntayhtymän tuella.