03.02. Onneksi olkoon: Hugo, Valo | Palaute
Pitäjänmäen seurakunta

Pitäjänmäen kirkkomuskarit keväällä 2023 kutsuvat mukaan

Pitäjänmäen seurakunta

25.11.2022, 13:58 /  päivitetty 20.01.2023, 06:20
Tule kokemaan vauvan tai taaperon kanssa torstaisin musiikin ja yhdessäolon riemua tunnelmalliseen Pitäjänmäen kirkkoon! Jäkli-ilmoittautuminen vielä vapaille paikoille vauvaryhmiin klo 11.15 ja 12.15 sekä mahdolliseen uuteen perustettavaan taaperoryhmään klo 9.20-9.50 on nyt avoinna.
kirkkomuskari Pitsku

MITÄ ON KIRKKOMUSKARI?

Pitskun kirkkomuskarissa lauletaan, leikitään, lorutellaan, soitetaan eri soittimia sekä toimitaan luovasti musiikin äärellä. Kirkkomuskari on ilon ja riemun paikka. Muskari rikastuttaa mm. perheen lauluvarastoa, vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja lapsen kokemusmaailmaa. Muskarin voi aloittaa yhden kuukauden iästä alkaen yhdessä vanhemman kanssa.

Muskari on tavoitteellista, lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukevaa varhaisiän musiikkikasvatusta. Se vahvistaa muun muassa lapsen motorista kehitystä, itseilmaisua, sosiaalisia taitoja, rytmitajua ja tarkkaavaisuutta. Muskariryhmiä ohjaa monivuotisella kokemuksella Heidi Saarikoski.

Heidin esittely: "Olen toiminut muskariopettajana viiden vuoden ajan vauva- ja taaperoperheiden parissa, ja viimeistelen tällä hetkellä varhaisiän musiikkikasvatuksen opintojani. Olen valmistunut aiemmin muusikoksi Lahden Ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalta. Muskarissa minulle on tärkeää se, että voin tarjota perheille yhteisiä läsnäolon ja ilon hetkiä arjen keskelle. Teen tätä työtä koko sydämelläni, ja haluan kohdata jokaisen muskarilaisen ainutlaatuisena yksilönä." TÄSTÄ pääset kuuntelemaan Heidin tekemän ja laulaman kappaleen Laiva keinuu näin.

TUTTUJA KLASSIKOITA JA IHANIMPIA UUTUUKSIA LASTEN VIRSISTÄ
JA MUISTA LAULUISTA

Kirkkomuskari on portti Pitskun seurakuntaan ja tutustuttaa kotikirkkoon. Muskarissa voi kokea lämpimän, yhteisöllisen ilmapiirin ja Taivaan Isän hoitavan kosketuksen. Kirkkomuskari tukee vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa. Tutuksi tulevat lastenlauluklassikkojen ja -uutuuksien ohella monet Lasten Virsi- ja Kirkkomuskari -kirjojen ihanat laulut.

Muskarin jälkeen voit jäädä syömään eväitä, leikkimään ja kohtaamaan muita perheitä Pitäjänmäen kirkon kerhotiloihin. Seurakunta tarjoaa kahvia ja teetä. Mikro, vaipanvaihtopiste, syöttötuolit ym. löytyy.

MISSÄ JA MILLOIN?

Pitäjänmäen kirkossa (väljästi kirkkosalissa), os. Turkismiehenkuja 4, 00370 Helsinki

Torstaisin kaudella 26.1. - 11.5.2023 (14 kertaa). Muskaria ei ole hiihtolomaviikolla 23.2. eikä kiirastorstaina 6.4. Lisäksi kutsumme muskariperheitä tapahtumiin, esimerkiksi perhemessuun sunnuntaina 5.3. ja kevätkirkkoon lauantain 13.5.

RYHMÄT :

Klo 10.00-10.30 Taaperomuskari 1. (1-2v.) TÄYNNÄ

Klo 10.35-11.05 Taaperomuskari 2. (1-2v.) TÄYNNÄ

Klo 11.15-11.45 Vauvamuskari (1-12 kk) TÄYNNÄ

Klo 12.15-12.45 Vauvamuskari (1-12 kk) 2-3 VAPAATA PAIKKAA, ilmoittautuminen on avoinna.

Huom! Perustamme kolmannen taaperoryhmän klo 9.20-9.50, jos siihen löytyy vähintään 4 ilmoittautunutta helmikuun puoliväliin mennessä. Ryhmään on ilmoittautuminen avoinna.

Muskari on kestoltaan 30 minuuttia. Alussa ja lopussa on aikaa nimikierrokselle ja kuulumisten vaihtamiselle. Klo 12.00 on mahdollisuus osallistua halutessaan lyhyeen päivärukoushetkeen kirkkosalissa.

Ryhmäkoko on 5-9 perhettä.

MITÄ MAKSAA?

Osallistumismaksu tältä syyskaudelta on 55 euroa. Pikku-/kaksossisaruksesta laskutetaan alennettu sisarusmaksu 20 euroa.

Laskut lähetetään muskarikauden aikana Helsingin seurakuntien sähköisen asiointipalvelun kautta. Ilmoittautuminen on sitova eikä keskeyttäville / osallistumisen muskarikauden aikana peruville keskellä kautta tehtävän laskutuksen jälkeen voida palauttaa rahaa.

Osallistumismaksut käytetään muskariopettajan palkkioihin ja välinehankintoihin. Osallistumismaksut eivät kata näitä kuluja kokonaan, eli kirkkomuskaritoiminta on myös vastinetta kirkon jäsenten maksamalle kirkollisverolle. Kirkkomuskarista on mahdollista pyytää maksualennusta tai maksuvapautusta taloudellisin perustein ottaen yhteyttä varhaiskasvatuksen ohjaajaan. Mikäli ette esim. sairastelun vuoksi ole pystynyt lähes ollenkaan osallistumaan tai keskelle kautta osuu muutto tai päiväkodin aloitus, voitte siinäkin tapauksessa kysyä maksualennusta tai maksuvapautusta. Musiikkileikkikoulunopettajamme on palkkiotoiminen, mistä johtuen emme palauta rahaa mikäli muutoksia koronan kaltaisista odottamattomista syistä tulisi kesken kauden.

MITEN MUKAAN?

ILMOITTAUDU MUKAAN TÄSTÄ tammi-maaliskuun 2023aikana vielä jäljellä oleville paikoille. Jos et ole käyttänyt aiemmin Helsingin seurakuntien sähköistä asiointia, tarvitset ensimmäisellä kerralla pankkitunnukset tunnistautumiseen, muutoin vain salasanasi. Voit valita ilmoittautumislomakkeella ensisijaisen ryhmän ja 1-2 vararyhmää. Olemme noin viikkoa ennen muskarikauden alkua yhteydessä kaikkiin ilmoittautuneisiin ryhmäjaosta ja muista käytännön asioista.

Kauden aikana mahdollisista vapaista paikoista: varhaiskasvatuksen ohjaaja Sanna Yli-Koski-Mustonen, sanna.yli-koski-mustonen@evl.fi ja p. 040 519 0402, myös whatsapp-viestit. Tullessa mukaan kesken kauden on osallistumismaksu pienempi.

Kirkkomuskari on avointa toimintaa kaikille riippumatta esimerkiksi asuinpaikasta tai seurakunnan jäsenyydestä.

Heidi Saarikoski kuvassa, bannerikuvan koko 2100x900



"Teen tätä työtä koko sydämelläni, ja haluan kohdata jokaisen muskarilaisen ainutlaatuisena yksilönä", kertoo kirkkomuskareiden vetäjä Heidi Saarikoski.‍