02.12. Onneksi olkoon: Anelma, Unelma | Palaute
Pitäjänmäen seurakunta

Pitskun Kirkkomuskarin kevätkaudelle maalis-toukokuussa 2021 ilmoittautuminen käynnissä

Pitäjänmäen seurakunta

01.12.2020, 10:35
Pitäjänmäen kirkkomuskarin kevätkautta 2021 on päätetty myöhäistää koronatilanteen johdosta. Kevätkausi alkaa hiihtolomaviikon jälkeen, torstaina 4.3. ja jatkuu 27.5. saakka. Ilmoittautumisaika on sunnuntaihin 28.2.2021 saakka. Ryhmiä on vauvoille (2-12kk) ja taaperoille (1v.) sekä perheryhmä 1-5 -vuotiaille yhdessä oman aikuisen kanssa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
erivärisiä lasten marakasseja

MITÄ ON KIRKKOMUSKARI?

Pitskun kirkkomuskarissa lauletaan, leikitään, lorutellaan, soitetaan eri soittimia sekä toimitaan luovasti ja moniaistisesti musiikin äärellä (musiikkiliikunta, musiikkimaalaus, musiikkirentoutus). Kirkkomuskari on ilon ja riemun paikka. Muskari kehittää lapsen oppimisvalmiuksia ja perheen lauluvarastoa sekä vanhempien ja lasten välistä vuorovaikutusta. Muskarin voi aloittaa kahden kuukauden – viiden vuoden iässä yhdessä oman aikuisen kanssa.

Muskari on tavoitteellista, lapsen kokonaisvaltaista kehitystä tukevaa varhaisiän musiikkikasvatusta. Se vahvistaa muun muassa lapsen itseilmaisua, sosiaalisia taitoja, motorista kehitystä, rytmitajua ja tarkkaavaisuutta. Muskaritoimintaa ohjaa musiikkileikkikoulunopettaja (varhaisiän musiikkipedagogi AMK) Kati Rantala.

Kirkkomuskari on portti kotiseurakuntaan. Siellä voi kokea lämpimän, yhteisöllisen ilmapiirin ja Taivaan Isän hoivaavan kosketuksen. Kirkkomuskari tukee vanhempia lasten kristillisessä kasvatuksessa. Tutuksi tulevat lastenlaulujen ohella monet Lasten Virsi-, Kirkkomuskari- ja Urkumuskari -kirjojen ihanat uudet laulut.

MISSÄ JA MILLOIN?

Pitäjänmäen kirkossa (väljästi kirkkosalissa), os. Turkismiehenkuja 4, 00370 Helsinki

Kauden päivämäärät: 4.3.-27.5.2021 (ei kiirastorstaina 1.4., ei 29.4. työyhteisöpäivän johdosta eikä helatorstaina 13.5.), yhteensä 11 kerran kokonaisuus. Helatorstai korvataan saman viikon keskiviikkona 12.5. Lisäksi kirkkomuskariperheitä kutsutaan mukaan erilaisiin perhetapahtumiin (mm. ystävänpäivärieha 14.2., pääsiäisen perhemessu 11.4.).

9.10-9.40 Perhemuskari (0-5 v.)

9.50-10.20 Taaperomuskari (1 v., sopii myös 2-vuotiaille)

10.30-11.00 Taaperomuskari (1 v., sopii myös 2-vuotiaille)

11.15-11.45 Vauvamuskari (2-12 kk)

12.30-13.00 Vauvamuskari (2-12 kk)

Jompaankumpaan vauvamuskari-aikaan tulee tarjolle etäosallistumismahdollisuus (Teams/Zoom) esim. sairaana oleville muskarilaisille tai jos haluat etäosallistua koko kauden tai alkukaudella koronatilannetta seuraten. Tästä lisätietoa ilmoittautuneiden infoviestissä kauden alussa.

Muskari on kestoltaan noin 30 minuuttia. Alussa ja lopussa on tovi aikaa nimikierrokselle, kuulumisten vaihtamiselle ja rauhallisille siirtymisille.

Ryhmäkoko on 5-8 osallistujaperhettä. Ryhmien toteutuminen varmistetaan viimeistään 1.3.2021 ilmoittautuneiden määrän perusteella. Ryhmä toteutuu, jos siihen on ilmoittautunut ilmoittautumisaikana vähintään 5 perhettä. Koronatilanteen vuoksi 8 perheen maksimimäärästä ei jousteta ylöspäin. Jos tulet muskariin useamman lapsen kanssa, valitse ryhmä ensisijaisesti vanhimman lapsen iän mukaan (esimerkiksi aamun ensimmäinen perhemuskariryhmä).

MITÄ MAKSAA?

Osallistumismaksu 55 euroa (11 muskarikertaa). Laskut lähetetään muskarikauden aikana, helmi-maaliskuussa. Ilmoittautuminen on sitova eikä keskeyttäville palauteta rahaa. Pikku-/kaksossisaruksesta laskutetaan alennettu sisarusmaksu 25 euroa. Osallistumismaksut käytetään muskariopettajan palkkioihin ja välinehankintoihin. Osallistumismaksut eivät kata näitä kuluja kokonaan, eli kirkkomuskaritoiminta on myös vastinetta kirkon jäsenten maksamalle kirkollisverolle. Kirkkomuskarista on mahdollista pyytää maksualennusta tai maksuvapautusta taloudellisin perustein.

MITEN MUKAAN?

Ilmoittautuminen on avoinna 6.11.2020-28.2.2021. Ilmoittautuminen on avoinna kaikille riippumatta asuinpaikasta tai seurakunnan jäsenyydestä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Täytä ilmoittautumislomake TÄMÄN LINKIN KAUTTA (Huom! Asioidessasi ensimmäistä kertaa järjestelmä vaatii nettipankkitunnuksilla tunnistautumisen, jatkossa vain salasanan).

Lisätietoja antaa varhaiskasvatuksen ohjaaja Sanna Yli-Koski-Mustonen, sanna.yli-koski-mustonen@evl.fi ja p.040 5190402 (myös whatsapp-viestit).

KORONA-AJAN HUOMIOT

Seuraamme koronavirukseen liittyviä ohjeistuksia tarkasti. Tarpeen vaatiessa kirkkomuskari toteutetaan muulla tavoin, kuten ulkotoimintana tai videoyhteyksin - perheiden toiveita myös kuullen. Koska musiikkileikkikoulunopettajamme on palkkiotoiminen, emme palauta rahaa mikäli muutoksia tulee kesken kauden vaan kausi toteutetaan loppuun yhdessä sovittavalla korvaavalla tavalla.

Lähetämme ilmoittautuneille ennen ensimmäistä muskarikertaa (viimeistään maanantaina 1.3.2021) infoviestin muskarikäytännöistä. Käytössä on mm. käsienpesu, käsidesi, aikuisten kesken turvavälit, desinfioitavat jumppapatjat osallistujille ja pestävät soittimet, jotka eivät kierrä osallistujalta toiselle muskaritunnin aikana. Helsingin seurakuntien kaikissa tilaisuuksissa on vahva maskisuositus kaikille aikuisille.

MUSKARIOPE KATIN ESITTÄYTYMINEN

"Olen pitänyt muskareita vuodesta 2016 lähtien ja valmistun musiikkileikkikoulunopettajaksi joulukuussa 2020. Olen myös kanteleensoitonopettaja, joten säestän paljon kanteleella muskareissani. Soitan kanteleen lisäksi myös ukulelea. Muskarissa haluan tarjota perheille musiikillisia elämyksiä ja eväitä musiikin harrastamiseen myös kotona."

Tästä pääset katsomaan Katin video-muskaripyhäkoulun huhtikuulta 2020.

Tervetuloa mukaan!