19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Paavalin seurakunta

Pappi Tuuli Aitolehden ajatuksia papin työstä korona-aikana - "Nyt tunnen oikein todella, että olen pieni osanen tästä isosta joukosta, ja yhdessä me pystymme lähes mihin tahansa"

01.04.2020, 16:44 /  päivitetty 01.04.2020, 16:47

Papin työ korona-aikana

Todella monen ammattiryhmän työt on kokonaan muuttuneet toisenlaisiksi nyt kun yhteiskunta on suljetumpi, kun eletään korona-aikaa.

Samoin on meidän pappien laita. Ja meilläkin on paljon eroja siinä, mitä ja miten me nyt teemme. Minä olen kotona etätöissä ollut jo useamman viikon. Ja täytyy todeta tämä myös omalta kohdaltani: kaikki on nyt ihan erilaista.

Työpäivät alkavat aamulla sillä, että kannan läppärin olohuoneen lipaston päältä keittiön pöydälle. Vähän päivästä riippuen teen aamutöiden lomassa itselleni aamupuuron ja laitan lapsille aamupalat. Useimpina päivinä minulla on vähintään yksi Teams-kokous.

Pappien ja kanttorien kokouksessa käymme läpi seurakunnan yhteistä työtä: kirkollisia toimituksia, jumalanpalveluksia ja korona-ajan päivystävän papin puhelimen vuoroja. Käymme läpi striimaukseen ja nauhoitukseen ja editointiin liittyviä asioita, joista emme oikein osanneet uneksiakaan vielä kuukausi sitten. Lisäksi mietimme jo etukäteen, voisiko Paavalinkirkossa tarjota enemmän hautajaisaikoja, jos hautajaisten määrä lisääntyy tulevaisuudessa.

Helsingin seurakuntayhtymän johto pitää Teams-infotilaisuuksia joka viikko, niissä yritän olla mukana niin usein kun mahdollista. Oikeastaan voisi sanoa, että korona-aika on tuonut monet meistä paljon lähemmäksi toisiamme, ja ainakin olemme todella paljon tietoisempia toisistamme ja yhteisestä työstämme. Nyt tunnen oikein todella, että olen pieni osanen tästä isosta joukosta, ja yhdessä me pystymme lähes mihin tahansa.

Minun erityinen työalani on jo vuoden verran ollut Paavalin vapaaehtoistoiminnan koordinoiminen. Tässä tilanteessa ja ajassa sillä on nyt uudella tavalla iso merkitys. Paavalinkirkko on yksi Helsinki-avun toimipisteistä, ja meidän seurakunnasta monet työntekijät soittavat nyt puheluita yli 80-vuotiaille helsinkiläisille. Näiden puheluiden kautta saamme tehtäviä, joita vapaaehtoiset hoitavat. Tällä hetkellä apu on kauppa-apua. Käytännössä tämä tarkoittaa nyt sitä, että otan vastaan vapaaehtoisten ilmoittautumisia, kutsun heitä haastatteluun, pidän heistä kirjaa ja teen vuorolistoja.

Jokaisena työpäivänä yritän löytää aikaa rukoukselle. Rukoilen niiden ihmisten puolesta, jotka ovat sitä pyytäneet. Rukoilen myös seurakuntamme, kaikkien alueella asuvien ihmisten puolesta. Rukoilen myös yhteiskunnan päättäjien ja kriisin keskeisten työntekijöiden puolesta. Näistä rukouksista on syntynyt myös Facebook-seinälleni (olen Facebookissa nimellä Tuuli Pappi) päivän rukouksia.

Yksi mahtavimmista jutuista viime aikoina on ollut ihmisten halua auttaa toisiaan. Olen jälleen kerran onnellinen, että saan omassa työssäni olla mukana hyvän ketjussa, jossa pyritään löytämään kaikkein hädänalaisimpia ja toimimaan heidän hyväkseen.

Meillä Paavalissa on Helsinki-avun lisäksi oma ruoka-apumme: meidän seurakunnassa pitkään eri tilaisuuksissa kokannut Upi tekee kaksi kertaa viikossa valtavan ruoka-annoksen. Ruuat purkitetaan 0,5 litran astioihin ja jaetaan siellä missä sitä eniten tarvitaan, lähinnä toistaiseksi Hermannin diakoniatalossa ja Sininauhasäätiön Mäkelänkadun asumisyksikön toimipisteessä. Olen tässä toiminut ruoka-avun koordinaattorina, eli ollut yhteydessä Hermannin diakoniataloon ja Sininauhasäätiön Mäkelänkadun asumisyksikön työntekijöihin. Viikossa ruoka-annoksia jaetaan noin 200-250 kpl.

Melkein joka päivä tulee jotain uutta eteen, jotain mitä en ole aikaisemmin päässyt tekemään. Eilen esimerkiksi nauhoitin oman ensi pyhän saarnani kotona, omassa olohuoneessani, valmiiksi. Oli jännää etsiä ja löytää ”teline”, johon sain puhelimen kiinni, miettiä kuvakulma niin että näyn kuvassa ja puhua saarna yksin kotona. Puin myös ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ylleni papin paidan ja siistin hiukset. Pelkäsin että koirat alkavat jostain syystä haukkua kesken kaiken, onneksi sitä ei tapahtunut. Toinen koira nukkui niin sikeästi siinä vieressä, että vingahteli hieman unissaan saarnan aikana, mutta luulen että sitä ei kuule nauhoituksesta ollenkaan. Toivottavasti.

Ensi sunnuntaina Paavalinkirkon Facebook-sivulla jumalanpalvelus tuttuun tapaan klo 10. Tervetuloa kuulemaan ja katsomaan!

Paavalin seurakunnan pappi

Tuuli Aitolehti‍