Paavaliviikko starttasi sunnuntaina 1.3. seurakuntaneuvoston pitämällä messulla. Messu oli onnistunut kokonaisuus, josta huokui ja näkyi yhdessätekemisen meininki. Erityisesti neuvoston puheenjohtajan Hanna Hokan saarna jäi monien mieleen. Pääset lukemaan saarnan tämän tekstin lopusta.

Messun liturgina toimi Tiina Palmu. Taidokkaista musiikeista ja musiikkiesityksistä vastasivat Samuli Korkalainen ja Päivi Vähäkangas. Seurakuntalaiset olivat tehneet esirukouksen, jonka he myös lukivat messussa. Samoin kirkkokahveista huolehtivat seurakuntaneuvoston jäsenet.

Tilaisuudessa kerättiin käyttämättömiä hygieniatuotteita, jotka lahjoitetaan yhdessä kolehdin kanssa Vailla vakinaista asuntoa ry:n Junailijakujan yksikköön. Lahjoituksia voi tuoda vielä viikon ajan kirkkoherranvirastoon aukioloaikoina.

Hanna Hokan saarna 1.3.2020:

Jeesus kiusausten voittaja

Evankeliumi

Matt. 16: 21-23

Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä.

Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ”Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ”Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!”

Mitä tässä tekstissä tapahtui?

Jumala halusi, että Jeesus menee Jerusalemiin ja kärsii siellä, kunnes hänet surmataan. Ei kuulosta todellakaan mukavalta tehtävältä ja Pietari oli samaa mieltä siitä, että näin ei olisi saanut käydä. Hän yritti ylipuhua Jeesusta toimimaan toisin.

Jeesus ei kuitenkaan kuunnellut Pietaria, ei omaa tahtoaan eikä ihmisten puheita, vaan jatkoi Jumalan osoittaman tien kulkemista.

Me vietämme nyt ensimmäistä paaston ajan sunnuntaita ja usein paaston aikaan myös meitä kutsutaan haastamaan itseämme ja miettimään sitä, kuljemmeko me Jumalan osoittamaa tietä. Toimimmeko me hänen toiveidensa ja käskyjensä mukaan vai kuuntelemmeko mieluummin ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia.

Tässä tekstissä puhutaan kiusauksen voittamisesta.

Me usein ajattelemme ehkä, että kiusaus on jotain suurta ja sen voittaminen jotenkin hankalaa.

Mutta Kiusauksen voittaminen on yksinkertaisesti sitä, että toimimme Jumalan tahdon mukaan, ei oman tai muiden ihmisten tahdon mukaan

Jeesus suostui tekemään jotain sellaista, mikä ei tuntunut mukavalta ja kivalta, koska se oli Jumalan tahto

Kiusausten voitto onkin haaste meille ylittää itsemme, tehdä sellaista mikä ei ole luontevaa tai tunnu turvalliselta ja tutulta tai mukavalta.

Tänään meidän messumme ei ole ihan perinteinen, sillä me seurakuntalaiset olemme toteuttaneet sen. Toivottavasti messumme on kuitenkin jokaiselle turvallinen ja tuntuu tutulta.

Me seurakuntalaiset, jotka olemme seurakuntaneuvostossa, olemme joutuneet kuluneen vuoden aikana miettimään usein sitä, mikä on kirkon tulevaisuus. Väki vähenee ja sekä tiloissa että henkilöstössä pitää säästää. Me olemme joutuneet tekemään useita ikäviä säästöpäätöksiä ja yksi syy myös tämän messun järjestämiseen oli ajatus siitä, että tulevaisuudessa yhä enemmän seurakunnan toiminnot; ovat meidän seurakuntalaisten vastuulla.

Tämä ei tietenkään ole pelkästään huono asia. Seurakunta olemme me ja tämä on meidän kaikkien yhteinen kirkko, jonne jokainen on samalla tavalla tervetullut. Vai onko?

Väki vähenee silti koko ajan. Miksi? Elämme stressaavampaa elämää kuin koskaan ja ilmastoahdistus painaa mieliä. Juuri nyt voisi kuvitella, että sillä armon ja lohdutuksen sanomalla, mikä meillä on tarjolla, olisi suuri kysyntä. Ja onhan sillä.

ihmiset etsivät hengellisyyttä ja kaipaavat jumalaa. Tuolla on iso joukko ihmisiä tänäkin päivänä, jotka musertuvat kuormiensa alla ja joille lohdutuksen sanat ja toivon sanoma on juuri nyt se, mitä he tarvitsevat. Mutta jostain syystä he eivät uskalla tai halua tulla tänne vaan etsivät hengellisyyttä muualta.

Pelätään ehkä liikaa sitä, että ei ole tervetullut. Luullaan, että pitää olla tietynlainen että kelpaa mukaan. Mutta onhan ainakin tänne meille Paavaliin jokainen tervetullut sellaisena kuin on ja Jumalalle kelpaa jokainen. Sitä ei ihmiset vain syystä tai toisesta tiedä.

Puolet ihmisistä Paavalinkin alueella kuuluu edelleen kirkkoon. Lasi on edelleen puoliksi täynnä. Jos jokainen ottaisi kaverin mukaan, ei meillä olisi mitään hätää.

Ehkä tätä on epärealistista odottaa, mutta varmasti meistä jokainen voisi tehdä jotain.

Palataanpa vielä päivän tekstiin.

Jäin tämän päivän evankeliumia lukiessani kovasti miettimään sitä, millaisia kiusauksia itse olen kohdannut, mitkä ovat sellaisia tilanteita, joissa en toimi Jumalan tahdon mukaan ja voisinko kenties näin paaston aikaan toimia jossain kohden toisin.

Minä haluaisin olla arjessani rohkeasti kristitty. Haluaisin usein kertoa muille siitä, miten mahtavalta tuntuu tulla sunnuntaisin messuun, hiljentyä lepäämään Jumalan käsivarsille ja kietoutua armon pehmoiseen vilttiin samalla luottaen siihen, että arjen huolet ja murheet tulevat kuulluiksi ja saan jättää ne Jumalalle. Minusta meillä on aivan mahtavat messut ja ne ovat ainakin minulle ihan parasta arjen mindfullnessia.

Mutta ihan hirvittävän nololta tuntuu kertoa muille omasta uskostaan. Vielä nolommalta tuntuu pyytää kaveria messuun mukaan tai kertoa, miten mukavaa meidän seurakunnassa on. Vaikka itse asiassa se on juuri sitä, mitä Jumala meiltä jokaiselta toivoo. Että me kertoisimme Jumalan rakkaudesta ja armosta muillekin ja ottaisimme mukaan seurakuntaamme ihan jokaisen ihmisen. Mutta me emme kutsu mukaan.

Ja jos joku uusi ihminen sitten joskus sattuisikin tulemaan, niin me usein jätämme hänet huomiotta.

Uusien ihmisten kohtaaminen ja mukaan ottaminen on vaikeaa. Se ei ole meille luontaista tai helppoa. paljon mieluummin sitä itsekin menee kirkkokahveilla tuttujen seuraan vaihtamaan kuulumisia, kuin tutustuisi uuteen ihmiseen, joka on tullut seurakuntaan.

Mutta jos me emme tässä asiassa voita kiusausta ja toimi Jumalan tahdon mukaan, on koko kirkko vaarassa. Me emme voi enää käpertyä omiin porukoihimme ja sulkea ulos muita. Me emme saa enää omia Jumalan rakkautta ja armoa itsellemme vaan meidän täytyy olla valmiita jakamaan siitä myös muille ja kutsumaan myös muut mukaan paistattelemaan Jumalan rakkauden valoon. Meidän täytyy haastaa itsemme kohtaamaan uusia ihmisiä ja toivottaa kaikki tervetulleiksi.

Meillä on kirkossa aivan mahtavia työntekijöitä. Mutta Kirkko ei pelastu sillä, että työntekijät ovat ostoskeskuksissa, vaan kirkko tarvitsee nyt myös meistä jokaista. Me olemme rakentaneet mukavan kirkon itsellemme, mutta nyt meidän täytyy pyytää ja toivottaa tervetulleeksi tänne kaikki muutkin mukaan.

Näin kävi minullekin. Luulin pitkään, että en kelpaa tai ole tervetullut kirkkoon. Kunnes hyvä ystäväni kertoi, että kyllä, Jumalalle kelpaan aivan varmasti ja vaikka ehkä muualla onkin pönttöjä ihmisiä, niin Paavalissa ei varmasti kukaan torju, päin vastoin. Ja näinhän siinä kävi. Olin lämpimästi tervetullut kuoroon ja mukaan muuhunkin toimintaan.

Tehdään yhdessä näkyväksi se, että Jumala rakastaa jokaista ja että Paavaliin voi aina jokainen tulla sellaisena kuin on.

Jumala ei koskaan vaadi meiltä enempää, kuin mihin me kyllä pystymme.

Voisiko meidän jokaisen paasto siis olla sellainen, että keräämme rohkeutemme ja ylitämme itsemme. Olemme rohkeasti kristittyjä ja koitamme kuluvan paaston aikana löytää vaikka vain yhden ihmisen lähipiiristämme, jolle sanoma armosta voisi tuoda helpotusta arkeen. Jolle kerromme, että Jumalalle kelpaat kyllä. Kerrot miten paljon mukavaa toimintaa meillä täällä on ja pyydät häntä tulemaan kanssasi kirkkoon.

Haasta itsesi, voita omat pelkosi ja toimi Jumalan toiveen mukaan.

Siunausta päivääsi!

‍