20.07. Onneksi olkoon: Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta | Palaute | På svenska | In English

Paavalin seurakunta

Seurakuntaneuvosto päätti Mäntyniemi-varojen sijoittamisesta

Paavalin seurakunta

13.06.2017, 10:39

Paavalin seurakuntaneuvosto päätti kokouksessaan tiistaina
6. kesäkuuta, että Kirkkonummella sijainneen Mäntyniemen kesäkodin
myynnistä saadut varat sijoitetaan Helsingin seurakuntayhtymän kautta.
Varat tulevat omana Mäntyniemi-rahastonaan osaksi yhtymän testamentti-
ja lahjoitusvarallisuutta.

Helsingin seurakuntayhtymän sijoitustoimintaa hoidetaan yhteisen kirkkoneuvoston antaman ohjeen mukaan turvaavasti ja tuottavasti sekä kirkon sijoitustoimintaa koskevien eettisten periaatteiden mukaisesti. Sijoitustoimintaa valvoo yhteisen kirkkoneuvoston asettama sijoitusneuvottelukunta, jonka puheenjohtajana toimii emeritusprofessori Jarmo Leppiniemi.

Seurakuntaneuvosto edellytti päätöksen tehdessään, että rahaston tilanteesta saadaan jatkossa säännöllisesti raportteja.

Mäntyniemen kesäkodin myyntiin päädyttiin mm. siksi, että erityisesti päärakennuksen kunnostus olisi lähivuosina vaatinut seurakunnalta suurta taloudellista panostusta. Nyt Mäntyniemi on kirkkonummelaisen perheen koti.

Kesäkotia hallinnoinut Paavalin siirtolayhdistys ry lakkautti toimintansa keväällä. Yhdistyksen sääntöjen mukaisesti Mäntyniemi-varat käytetään jatkossa Paavalin seurakunnan diakonia-, lapsi- ja nuorisotyöhön. Tämän hetkisen arvion mukaan rahaston tuotto olisi noin 25 000 euroa vuodessa.

Juhannusta vietämme nyt kirkolla - tule mukaan!

Monille seurakuntalaisillemme Mäntyniemi on ollut erityisesti juhannuksen viettoon liittyvä tärkeä paikka. Siksi mieli voi tulevana juhannuksena olla haikea. Mutta nyt vietämme yhteistä juhannusaattoiltaa ja keskikesän juhlaa Paavalinkirkon sisäpihalla - lämpimästi tervetuloa mukaan, yksin, kaksin, ystävän tai perheen kanssa!

Luvassa on ainakin makkaran grillausta lisukkeineen, yhdessäoloa, yhteislaulua sekä päätöshartaus. Mukana ovat myös mm. kirkkoherra Kari Kanala ja pastori Arja Kortelainen. - Joku on muuten sanonut, että Helsinki on parhaimmillaan juhannuksena! Kokeillaanko yhdessä?

Katso tarkemmin tapahtumakalenterista