Uskonnollisten yhteisöjen merkitys rauhan rakentamisessa –
Tarja Kantola saarnasi Paavaliviikon päätösmessussa
Tarja Kantolan saarna
Matt. 4:1–11
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 4
Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä. Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.” Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.’”
Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle. Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.’”
Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi: ”Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: ’Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.’”
Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.
Tämän paastonajan ensimmäisen sunnuntain Matteuksen evankeliumin teksti kertoo Jeesuksen julkisen toiminnan alusta ja vastaukset kiusaajalle kertovat vahvasta uskosta ja luottamuksesta uskoon ja Jumalan valitsemaan tiehen. Luen tätä raamatun kohtaa ja Jeesuksen opetusta meille niin, että jos elämässä on selkeä suunta ja päämäärä, jos on valinnut Jumalan sanan ja Jeesuksen opetukset, niin silloin myös näkee kauemmaksi ja näkee oikean suunnan elämässä.
Olemme tänään täällä kirkkosalissa ja kotona striimin ääressä tulleet yhdessä kuulemaan päivän tekstejä ja rukoilemaan. Näinä päivinä yhteinen rukous nousee huulille erityisesti Ukrainan puolesta.
Olemme koolla seurakuntalaisina ja seurakuntana.
Saan saarnata teille seurakuntaneuvoston jäsenenä ja monenlaisissa kirkon luottamustehtävissä toimivana. Tiedostan, että luottamushenkilönä näkökulma on usein liiankin hallinnollinen. Kirkkomme jäsenmäärä laskee ja luottamustehtävät painottuvat entistä useammin siihen, että miten laskevien määrärahojen kanssa toimitaan.
Silloin on hyvä muistaa, että Paavalin kirkko on ollut tällä paikalla yli 90-vuotta ja on edelleen alueen keskeinen toiminnan keskus ja maamerkki. Tiedämme, että kirkkoa ja seurakunnan työtä tarvitaan.
Seurakunnan strategiaan on kirjattu, että olemme yhteisö, jossa tullaan nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Toimintaa ohjaa lähimmäisenrakkaus ja erityisen puhuttelevaa on tavoite siitä, että tänne on matala kynnys ja yhteisellä rukouksella on pitkä kaiku. Sellaisen rukouksen tunteen haluamme tänään yhdessä kokea ja se mielessä täältä lähteä.
Kun nostaa katseen täältä alueeltamme ja koko Suomesta kauemmaksi, näkee selkeämmin, että kirkkokunnilla ja erilaisilla kirkollisilla toimijoilla on suuri merkitys maailmassa. Me täällä Paavalissa olemme osa maailmanlaajuista kirkkoa, osa Luterilaista Maailmanliittoa, jonka jäsenmäärä kasvaa vahvasti Afrikassa.
Kirkoilla ja kirkkokunnilla on suuri merkitys edelleen suuren osan maailman ihmisten elämässä. Tämän olen nähnyt hyvin Kirkon ulkomaanavun työssä maailmalla. YK on kutsunut meitä ja muita kirkollisia toimijoita - tai kuten siinä kielessä sanotaan uskopohjaisia toimijoita- työskentelemään yhdessä mm Agenda 2030 tavoitteiden toteuttamisessa. Monissa yhteiskunnissa millään muilla tahoilla ei ole sellaista pääsyä ihmisten luo, ihan ruohonjuuritasolle, kuin kirkoilla ja uskopohjaisilla järjestöillä. Kirkot ja niiden opetus vaikuttaa ilmapiiriin ja siihen, mitä elämässä arvostetaan: pidetäänkö yhteisöissä tyttöjen koulunkäyntiä tärkeänä tai miten vammaisia kohdellaan. Ilmasto- ja ympäristökysymykset vaativat myös laajaa yhteistä ymmärrystä ja halua toimia.
Viimeisin suuri ponnistus on koronarokotusten saaminen kaikille. Rokotteita ei ole ollut riittävästi ja kun niitä vähitellen saadaan enemmän, on oikean tiedon jakaminen ruohonjuuritasolla tärkeää. Tässäkin kirkoilla on keskeinen rooli monissa kehittyvissä maissa.
Erityisen merkittävä eri kirkkokuntien rooli on rauhantyössä. Maailmassa on lukuisia kirkkojen rauhanhankkeita ja kirkkokuntien yhteistyötä rauhan rakentamisessa. Esimerkiksi New Yorkissa YK:n päämajan läheisyydessä on monien maailman kirkkokuntien omia edustustoja ja kirkkojen edustajat - oman alansa huippudiplomaatit - ovat olenainen osa maailmanlaajuista yhteistyötä.
Siellä on myös Kirkon ulkomaanavun vetämän rauhanverkoston edustajat paikalla.
Monia kirkkokuntia yhdistää Religions for Peace- Uskonnot rauhan puolesta- järjestö ja siitä näkökulmasta katsottuna näyttäisi, että kirkkojen yhteistyö on rauhan edistämistä. Monet meistä seuraavat myös nykyistä paavia, joka on tehnyt näkyvämmäksi Vatikaanin ulkopoliittisen roolin.
Mutta maailma ei ole rauhallinen, vaan usein uskonnosta luodaan viholliskuvaa ja siitä löydetään monissa konflikteissa syy hyökätä toisen ryhmän kimppuun. Tätä tapahtuu parhaillaan laajasti esimerkiksi Myanmarissa ja uskonto on taustalla myös uiguurien järkyttävässä kohtelussa Kiinassa.
Bosnian sodan aikana näimme Euroopassa miten jyrkän rajan uskonto voi maassa jakaa. Rauhanturvaajia tarvittiin ei vain ihmisten, vaan myös historiallisten kirkkorakennusten suojelijoiksi.
9/11 eli iskut NEW Yorkissa World Trade Centeriin ja muihin kohteisiin syyskuussa 2001 olivat järkytys, jolloin sanottiin että maailma muuttui lopullisesti. Iskun tekijät olivat terroristeja, mutta kyllä iskuilla oli valtava vaikutus suhtautumisessa muslimeihin ja koko islamilaiseen maailmaan. Vastatoimet jatkuvat edelleen, samoin yksittäisten terrristien terroriteot, joita he yrittävät valheellisesti perustella uskonnolla.
Iskuilla oli vaikutusta myös kirkkojen yhteistyöhön täällä meillä. Presidentti Halosen aloitteesta aloitettu kirkkokuntien yhteydenpito johti ajan kuluessa USKOT-foorumin perustamiseen. On tärkeää, että eri uskontokunnat keskustelevat keskenään ja rakentavat yhteyksiä.
Kun palataan tähän päivään on taas tunne, että maailma on muuttunut peruuttamattomasti Ukrainan sodan myötä. Uutisia katsoessa näyttää siltä, että Venäjällä kiusaus hyökkäyssotaan on ollut pidempään suunnitelmissa. Viholliskuvaa on luotu huolella ja valheilla. Ja järkyttävää on, että myös Venäjän ortodoksinen kirkko, tai ainakin sen johto, näyttää hyväksyneen sodan julistamisen.
Emeritus arkkipiispa Kari Mäkinen kirjoitti hienosti Helsingin Sanomissa, siitä miten meillä täällä Suomessa ja laajemmin Euroopassa on menossa sodan vastavoimana hyvyyden arkipäiväistyminen. Kansalaiset, järjestöt, seurakunnat ja yritykset haluavat auttaa sodasta kärsiviä. Rahaa kerätään ja seurakunnat valmistautuvat pakolaisten tukemiseen. Piispamme ovat vedonneet rauhan puolesta ja sanovat, että Venäjän hyökkäys on rikos kansainvälistä oikeutta ja synti Jumalaa vastaan.
Meiltä kysytään nyt lähimmäisenrakkautta ja sen käytännön toteuttamista. Voimme luottaa siihen, että kirkkomme ja sen seurakunnat ja järjestöt osaavat pitkällä diakonian kokemuksella toimia tässä tilanteessa. Paavalin kirkko elää ja toimii tässäkin ajassa!