19.09. Onneksi olkoon: Reija | Palaute | På svenska | In English

Paavalinkirkko

Samuli Korkalaisen saarna sunnuntaina 10.9.2017

Paavalin seurakunta

11.09.2017, 11:05

Herättäjän kirkkopyhänä Paavalinkirkossa pastori Samuli Korkalainen saarnasi lähimmäisyydestä.

Saarna Paavalinkirkossa su 10.9.2017 klo 10, 14. sunnuntai helluntaista

1. Sam. 24: 9-12, 17-21

Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: »Herrani, kuningas!» Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: »Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen. »

Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: »Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!» Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: »Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.»

Tiedättekö, miten eteläpohjalainen taivuttaa verbin ’olla oikeassa’? Moon oikias, soot vääräs, soon vääräs, moomma oikias, tootta vääräs, noon vääräs.

Luulenpa, että tämä vitsi ei valitettavasti koske vain pohjalaisia, vaan niin me lupsakat savolaiset, eläväiset karjalaiset, hitaat hämäläiset kuin kaikki muutkin suomalaiset murteesta riippumatta tiedämme tämän: suomen kielen vaikein lause kuuluu "Minä olen väärässä", ja hankalimmin lausuttava yksittäinen sana on ’anteeksi’.

Hetki sitten me kuitenkin kuulimme tuon lauseen. Vanhan testamentin lukukappaleessa kuningas Saul sanoi sen vävylleen ja uskolliselle palvelijalleen Daavidille: "Sinä olet oikeassa, minä väärässä!" Mutta mitä oli tapahtunut ja miksi tuo keskustelu käytiin? Joka ei tunne Vanhaa testamenttia, eikä tiedä, mitä on tapahtunut, joutuu helposti hämilleen tuosta tekstistä. Aivan kuin elokuva alkaisi keskeltä. Kelataanpa siis leffaa taaksepäin ja katsotaan mitä on tapahtunut aiemmin.

Israelin ensimmäinen kuningas Saul oli todella ailahtelevainen persoona. Raamatun aikana tällainen selitettiin pahoilla hengillä – koska Saul ei ollut uskollinen Jumalalle, Jumalan henki poistui hänestä ja paha henki valtasi hänet. Tuo paha henki sai hänet toisinaan äärimmäisen masentuneeksi, toisinaan taas sekopäiseksi. Nykyaikana me ymmärrämme, että Saulin mielenterveys ei ollut tasapainossa.

Niin kuin tiedätte, musiikki rauhoittaa ja lohduttaa ihmismieltä. Näin oli myös Saulin kohdalla. Daavid tuli alun perin Saulin hoviin nimenomaan taitavana harpunsoittajana. Kun masennus iski Sauliin, Daavid alkoi soittaa harppua, jolloin Saulin ahdistus helpotti ja olo parani. Näin Saul tykästyi kovasti Daavidiin.

Mutta kuinkas sitten kävikään? Peri-inhimillinen vitsaus tuli näiden kahden miehen välille: kateuden peikko hiipi paikalle. Kun Daavid oli voittanut Goljatin ja sen seurauksena israelilaiset ottaneet murskavoiton filistealaisista, järjestettiin juhlat. Ympäri maata tuli kauniita naisia, jotka ottivat voittoisan kuninkaansa vastaan laulaen, tanssien ja iloiten, rumpuja ja symbaaleja lyöden. Mutta voi voi – miten menikään laulun kertosäe: "Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin." Ja niin kateus valtasi Saulin mielen ja siitä hetkestä lähtien hän katsoi karsaasti Daavidia.

Eikä pelkästään katsonut karsaasti, vaan yritti tappaa Daavidin. Elokuvamme koomisimpia kohtauksia ovat ne tilanteet, jossa ahdistus valtaa Saulin, Daavid soittaa harppua ja Saul päättääkin keihästää Daavidin seinään. Yksi hullu viuhtoo keihään kanssa, toinen väistelee ja pomppii kuin mikäkin Väiski Vemmelsääri ja kaiken taustalla soi ihana harppumusiikki.

Lopulta Daavid joutui pakenemaan Saulin hovista, ja Saul lähti joukkoineen ajamaan häntä takaa tappaakseen hänet. Ja nyt tullaan viimein tuohon äsken kuulemaamme tekstiin. Daavid joukkoineen on piiloutunut luolaan En-Gedin autiomaassa. Kuinka ollakaan, juuri tuon luolan kohdalla kuninkaalle tulee tarve poiketa miestenhuoneeseen ja kun sattumalta kohdalle osuu sopiva luola, niin ei muuta kun sinne vaan toimittamaan "isoa asiaa". Miksi tällainen pitää mainita Raamatussa? Kyse on siitä, että Daavidin joukoilla olisi nyt mahdollisuus häpäistä ja surmata Saul oikein erityisen mehukkaalla tavalla, kun kuningas on yllätetty housut kintuissa. Siis aivan täydellinen koston ja häpäisyn paikka.

Mutta Daavid hillitsee miehiään. Hän hiipii itsekseen Saulin lähelle ja vain leikkaa palasen tämän viitan liepeestä. Tämän jälkeen kuningas pyyhkäisee takamuksensa ja astuu mitään huomaamatta ulos luolasta. Silloin Daavid huutaa hänen peräänsä ja alkaa tuo keskustelu, jonka äsken kuulimme.

Daavid kysyy Saulilta: "Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’?" Tässä on tekstimme ensimmäinen opetus. Tämä on meille tuttu myös siitä Siionin virrestä, jossa me veisaamme:

Minua estä ihmisten

vikoja tarkkaamasta,

turhien juorupuheiden

perässä juoksemasta,

kun omissani kyllin on,

kilvoitukseni kelvoton.

Kuinka usein kielikellot, rollinkantajat, juoruilijat ja selän takana puhujat saavatkaan tarpeetonta pahaa aikaan! Kun puhumme selän takana pahaa toisista, me vahvistamme sanomaamme liioittelemalla ja tekemällä haukkumme kohteesta vieläkin pahemman. Luther sanoo Katekismuksessa kahdeksannen käskyn selityksessä: "Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa. että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen." Eikä tämä koske vain juorujen kertomista ja pahan puhumista, vaan myös niiden kuuntelemista. Oman kirkkomme uusi katekismus täydentääkin Lutherin ajatusta vielä tällä näkökulmalla: "Jos muut kertovat lähimmäisestämme pahaa, rakkaus vaatii meitä tukemaan ja auttamaan häntä."

Pahoista puheista nuhtelemisen jälkeen Daavid näyttää Saulille leikkaamansa viitanliepeen palasen ja osoittaa näin, että hänellä olisi ollut mahdollisuus tappaa tai nöyryyttää, mutta hän ei käyttänyt tätä mahdollisuutta. "Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan." Tässä on tarinan toinen ja kolmaskin opetus: tilaisuus ei saa tehdä meistä varkaita, eikä kostaminen ole luvallista.

Daavidille tuli aivan loistava tilanne tuhota Saul, ja kaverit vieläpä kannustivat häntä siihen. Mutta Daavid pysyi lujana, eikä tarttunut houkuttelevaan tilaisuuteen. Me tiedämme, että oikein toimiminen on vaikeinta silloin, kun toiset ympärillä kannustavat vääryyteen. Ja me myös tiedämme sen, että vanha sanonta "Kosto on suloista" kuulostaa usein meidänkin korvissamme oikein mukavalta. Mutta mitä sanookaan taas Katekismus – nyt on vuorossa viidennen käskyn selitys: "Jokaisen ihmisen elämä on Jumalan lahja ja sellaisena arvokas. Emme saa tuottaa lähimmäisellemme vahinkoa emmekä kärsimystä. Meidän on suojeltava häntä kaikissa oloissa. Erityistä tukea on annettava kaikkein heikoimmille. – – – Yksilöinä emme saa ottaa oikeutta omiin käsiimme. Sen sijaan meidän on annettava anteeksi ja luovuttava kostosta. Jos vahingoitamme ihmistä ja elämää, asetumme Jumalaa ja hänen luomistyötään vastaan."

Sitten tulee lopulta tuo Saulin tunnustus. Hän puhkeaa itkuun tajutessaan tilanteen ja tunnustaa Daavidille: "Sinä olet oikeassa, minä väärässä!" Vanha testamentti kertoo kyllä siitä, että myöhemmin Saulin kostonhimo voitti taas ja hän kävi uudestaan Daavidia vastaan, mutta tässä hetkessä hänen katumuksensa on varmasti aito. Tässä tulevat tarinamme kaksi viimeistä opetusta. Ensiksikin se, että niin vaikeaa kuin se meille onkin – erityisesti eteläpohjalaisille – on meidän opeteltava myöntämään, että olemme usein väärässä. Vanha sanonta sanoo jälleen, että "Viisaampi antaa periksi" ja se pitää täysin paikkansa. Vaikka kokisimme, että minä olen oikeassa ja tuo toinen väärässä, on syytä pohtia myös sitä, olisiko sovinto kuitenkin paras vaihtoehto kummallekin. Useimmiten näin on ja siksi kannattaa tulla askelen verran vastaan, vaikka oma ylpeys siinä saisikin kolahduksen.

Kalliit sanankuulijat. Saulin ja Daavidin tarinan kaikkein keskeisin opetus on kuitenkin lopulta siinä, että rakkaus voittaa vihan ja katkeruuden. Saul sanoi Daavidille: "Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää." Tuo hyväntahtoisuus, rakkaus, toisen kunnioitus ja armahtaminen saivat vihaa puhkuvan ja kostoa himoavan Saulin puhkeamaan itkuun, katumaan ja tekemään sovinnon.

Mutta onko tällainen rakkaus mahdollista meille? Kuulimme äsken Ensimmäisestä Johanneksenkirjeestä nämä sanat: "Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme." Tämä on elämämme kallein lahja. Sovinto ja rauha Jumalan kanssa on jo tehty. Jumalan rakkaus on voittanut ja nujertanut meidän pahuutemme, kostonhimomme ja juoruilumme. Jumalan rakkauden tähden me saamme epäonnistuneinakin aloittaa aina uudestaan alusta ja pyrkiä kohti sitä, mihin tuo Ensimmäisen Johanneksen kirjeen kohta kehottaa: "Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta." Tähän me saamme rukoilla voimaa ja viisautta Jumalalta, häneltä, joka on ensin rakastanut meitä ja jonka rakkaus meitä kohtaan ei muutu, eikä horju. Lähtekäämme siis täältä Paavalinkirkosta tänään arjen keskelle tämä Raamatun kehotus mukanamme: "Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa."