Kärsimyssunnuntain evankeliumi on Luukkaan evankeliumin 13. luvussa:

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”

Mutta hän vastasi:

”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani — eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.

Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”

(Luuk. 13: 31–35) (Tämä on pyhä evankeliumi.)

Emme tiedä mitä lähikuukausina tapahtuu

Rakkaat kuulijat, viime päivien poikkeusolojen aikana olemme kokeneet huolta ja ahdistusta omasta ja läheistemme jaksamisesta ja selviämisestä. Uhkaava pilvi on laskeutunut päällemme.

Emme voi tietää mitä lähikuukausina on tapahtumassa. Päivän tekstissä Jeesuksen huoli ja ahdistus johtuivat päinvastoin siitä, että hän tiesi mitä maailmassa on tapahtumassa.

Jeesusta vihanneiden ja Hänen opetuksia sydämessään rakastaneiden fariseuksien etu oli yhteinen. Jeesus piti saada pois julkisuudesta. Jeesus tiesi olevansa viimeisellä matkallaan ja hänellä oli suunnaton tarve osoittaa kaikille olevansa tie, totuus ja elämä.

Jeesus kärsi siitä, ettei hänen, kanaemon, siipien suoja kelvannut poikasille. Päivän psalmin alku kuvaa hyvin Jeesuksen kokemaa tuskaa ja hätähuutoa: Hanki minulle oikeutta, Jumala, aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan. Pelasta minut pahojen ja petollisten kynsistä! Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.

Mitä tämän kärsimyksen sunnuntain sanoma tarkoittaa minulle?

Haluan ensin pohtia kärsimyskokemuksiani. Vasta kolmas suuri kärsimyskokemukseni herätti minut todellisuuteen. 18-vuotias poikani suistui tieltä ajaessaan kohti kotia aamuyöstä ja menehtyi välittömästi.

Oman lapsen menetys on pahinta, mitä moni voi kuvitella. Joku on silti menettänyt koko perheensä. Minulle jäi sentään kolme perheenjäsentä jakamaan yhteistä suruamme.

Oma kärsimykseni toimii aivan päinvastoin kuin Jeesuksella. Minä en osaa ajatella kärsimyksessäni muita ihmisiä, vaan käperryn itseeni, omaan napaani tuijottaen, leuka rinnassa.

Suruhuntu estää minua näkemästä lähimmäisen. Suren menetettyä hyvää arkea ja romahtaneita tulevaisuuden suunnitelmia. Olen rakentanut elämäni omavoimaisista harhakuvitelmista.

Kun asiat eivät suju tahtoni mukaan, vika löytyy aina muista asioista ja ihmisistä — ei minusta. Ahdistun ja masennun.

Vanhassa Testamentissa kärsimykset olivat synnin palkka. Ja kärsimykset saattoivat johtua esi-isien synneistä. Jobin kirja tuo kärsimykseen vaihtoehtoisen näkemyksen. Kuinka Job ja minä voimme uskoa oikeudenmukaiseen Jumalaan? Voin jakaa Jobin “ystävien” tarjoaman tukikokemuksen.

Kärsivä ihminen ei tarvitse neuvoja. Hän kaipaa kuuntelevaa korvaa, rohkaisevaa sanaa, anteeksiantavaa tai myötätuntoista katsetta, lujaa kättä, hellää hymyä tai edes kömpelöä tunnustusta ettei toinen pysty enempään. Jokaisen suru ja kärsimys on erilainen.

Toisen ihmisen kärsimyksen syvyyttä ei voi tietää

Tavallinen lohdutus “tiedän miltä sinusta tuntuu” on loukkaava. Kukaan tapaamani ystävä ei voinut ymmärtää kärsimykseni syvyyttä. Kuka pystyy kuuntelemaan yksinäisyyden ja epätoivon tarinaa ottamatta riskiä, että joutuu käymään samoja ahdistuksia läpi omassa sydämessään ja ehkä kadottamaan oman kallisarvoisen mielenrauhansa?

Kuka pystyy poistamaan kärsimyksen astumatta itse siihen sisälle? Millainen kärsimys pysäyttäisi ja pudottaisi sinut pimeään, pitkään tunneliin ilman yhtäkään valon pilkahdusta?

Pyydän teitä katsomaan tämän sunnuntain kirkkovuoden kuvaa. Vaikka kuva liittyy enemmän ensimmäisen vuosikerran evankeliumitekstin vuokrapuutarhureihin, jotka tappoivat isännän pojan saadakseen puutarhan itselleen, kuvan sanoma liittyy tänään aiheena olevaan kärsimykseen vahvasti.

Kuvan lähimmäisen vaatteet ovat repeytyneet ja pää vuotaa verta. Hän hakee suojaa muurista. Pään kohdalla oleva kultaisista kivistä muodostuva sädekehä paljastaa lähimmäisen Jeesukseksi, Jumalaksi.

Puutarhurit hoitavat puutarhaansa eli maailmaansa kykyjensä mukaan, mutta eivät voi havaita tuota sädekehää ja persoonaa.

Kuinka helposti itse kiirehdimme ohi tuntemattoman lähimmäisen — hänen, joka on myös Jumalan kuva ja itse Jeesus valepuvussa. Kuinka paljon me itse aiheutamme tai jatkamme lähimmäistemme kärsimystä ymmärtämättä tekoamme?

Kirkon tehtävänä on lohduttaa, rohkaista ja tuoda iloa kaikille ihmisille. Lähestyvän pääsiäisen aika korostaa ehkä liikaa kärsimystä. Pääsiäisen todellinen sanoma on kuitenkin ylösnousemuksessa.

Haluan lainata hieman varjoon jäänyttä suurta suomalaista teologia Juhani Rekolaa hänen kirjastaan Iloa pimeydessä. Rekola osaa kuvata kauniisti ja lohduttavasti kärsivän ihmisen selviämistä:

Kerran kaikki arvoitukset ratkeavat, salaisuudet selviävät, unet toteutuvat. On oleva uuden aamun ja heräämisen ihme. Monet tutut ja rakkaat kasvot ovat ympärillämme. Meitä on odotettu. Voimme kuvitella pientä poikaa tai tyttöä, joka palaa illan pimeässä ulkoa uupuneena, vaatteet ryvetettyinä ja nukahtaa lattialle oven viereen. Aamulla hän herää omassa vuoteessaan uuteen päivään puhtaana, raikkaana. Hänen nukkuessaan ovat rakastavat kädet hoitaneet hänet, riisuneet, pesseet ja taas pukeneet. Hänet on kannettu turvaan. Kaikki on valmista ja odottaa vain hänen heräämistään.

Sekä Rekolan lapsen nukahtaminen ja herääminen että pääsiäiskertomuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat mielestäni vertauskuvia parhaasta mahdollisesta elämästämme. Kun olemme uuvuttaneet itsemme tämän maailman harhapoluilla ja lopulta hylänneet vanhan elämämme, meidät kannetaan Jumalan kämmenellä uuteen elämään jo tässä maailmassa.

Jumalan valtakunta on ollut koko ajan täällä lähellä, mutta sen ahdas portti on vain ollut meiltä kateissa. Jumalan rakkaus ja “kanaemon” siipien suoja ohjaavat meidät portille, joka on aina armosta auki jokaiselle Jumalan valtakunnan suojaan pyrkivälle.

Voit löytää tuon valtakunnan portin jo tänään. Antakoon Herramme meille ohjausta, viisautta ja kärsivällisyyttä pysyä rukouksessamme Hänen lähellään joka päivä.

Risto Lehtinen, 29.3.2020