23.09. Onneksi olkoon: Mielikki, Minja, Miisa | Palaute | På svenska | In English

Paavalinkirkko

Kaipaus. Kirkkoherra Kari Kanalan syntymäpäiväsaarna Paavalinkirkossa 7.5.2017

08.05.2017, 15:38 /  päivitetty 22.05.2017, 09:47

Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala saarnasi 7.5. jumalanpalveluksessa kaipauksesta.

Joh. 14: 1-7

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:

"Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen."

Tuomas sanoi hänelle: "Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?" Jeesus vastasi: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."

Kaipaus. Kaunis sana. Pop-musiikin sana. Pepe Willberg kaipasi Rööperiin. Ismo Alangolle Rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana. Kumpi tapahtui ensin? Kuuntelinko pop-musiikkia ja tulin murheelliseksi? Vai olinko murheellinen ja kuuntelin pop-musiikkia? Kaikkihan ne kappaleet, hyräilyt kertovat rakkaudesta, sen menettämisestä, kaipauksesta.

Kaipaus. Jollekin kaipaus on syy elää. Ajatus paluusta takaisin lapsuuden maisemiin tai edes mielenmaisemiin. Monella meistä on jonkinlainen mielen Karjala, menetetty paratiisi, lapsuuden koti, kesämökki, marjapaikat, järvensoutelut, verkonkokemiset, jossa pääsee irti kaikesta pahasta maailmasta.

Kaipaus. Jeesuksen oppilaat jäävät yksin. He ovat joukolla yksin. He ovat joukossa yksin. Tuomas toistaa ihmettelevän kysymyksen, jonka Pietari hetkeä aiemmin on kysynyt: ’Herra, minne sinä menet?’ Jeesus vastaa: ’ Minne minä menen, sinne et sinä nyt voi tulla minun kanssani, mutta myöhemmin kyllä tulet.’ Pietari ihmettelee, miksi hän ei voi tulla mukaan. Hän on valmis antamaan vaikka henkensä Jeesuksen puolesta. ’Sinäkö annat henkesi minun puolestani? Totisesti, totisesti: ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.’

Kaipaus. Älköön sydämenne olko levoton. Olen ihminen, joka on levoton. Kaukana iskee koti-ikävä, kotona kaukokaipuu. Moni meistä on levoton, etsii elämälleen suuntaa. Ja kääntää katseensa menneeseen. Kristittyjä ei kutsuta haikailemaan menetettyyn paratiisiin vaan suuntaamaan katseensa taivaaseen. Kohti tulevaa: luottaen, epäillen, uskoen, peläten, toivoen, unohtaen, rakastaen. Elämän risteyksessä meitä kutsutaan polulle, taivastielle. Kristittyjä kutsutaankin Apostolien teoissa ’sen tien kulkijoiksi’.

Kaipaus. Tuo lause: ’Älköön sydämenne olko levoton’ käännettiin vanhassa raamatunkäännöksessä ’älköön sydämenne olko murheellinen’. Eipä ihme, että tämä teksti on löytänyt tiensä hautajaisiin, itsekin sen luen evankeliumitekstinä siunaustilaisuuksissa. Kreikankielen järkkymistä kuvaavaa sanaa on vaikea kääntää yhdellä sanalla; Luther puhui pelästymisestä, Agricola ja sittemmin vuoden 1642 raamatunkäännös käänsi ilmeikkäästi ’älkää wawahtako’. Latinaksi tuo kohta kuuluu ’non turbetur cor vestrum’, joten siinä varoitetaan sydämiä turbulenssista, turbojen pyörityksistä. Englanninkielisistä käännöksistä pistää silmään sana trouble, vaikeus. Älkää jääkö, älkää ajautuko vaikeuksiin.

Kaipaus. Nykyinen raamatunkäännös käyttää sanaa levoton. Älköön sydämenne olko levoton. Se sopii nykyaikaan; kielelle, jota käytämme, tunteelle, jota tunnemme. Levottomuus on totta. Ihmisen olemassaoloon, eksistenssiin liittyy hämmennys, turhautuneisuus, irrallisuus, hetkellisyys, rauhattomuus. Levottomuus on totta. Tänään käydään Euroopalle tärkeät vaalit Ranskassa – seuraako vaaleista syvempiä sävyjä kuin euron hetkittäistä vahvistumista tai heikentymistä? Levottomuus on totta myös maamme poliittisessa ilmapiirissä. En muista vähään aikaan näin negatiivista ilmapiiriä, mitä nyt elämme. Sosiaalisen median viesteissä olemme valmiita raivostumaan hetkessä, verisesti, olemaan oikeassa, näkemään asiat ja sanat ja sanan välit tarkoituksellisen mustavalkoisesti.

Kaipaus. Vireillä olevan politiikan ja ilmapiirin takia moni on joutunut jättämään kotinsa. Kuka haluaa vapaaehtoisesti jättää kotinsa? Vain se, jolla on siihen vapaus. Siihen vapauteen liittyy mahdollisuus palata itse, omasta halustaan. Helsingin seurakunnat ovat yhdessä muiden toimijoiden kanssa majoittaneet kodittomia ja paperittomia. Tämän talven toiminta on lopulta ikivanhaa, se on ymmärrystä, että me kaikki olemme muukalaisia ja majoittamalla, ruokkimalla, vaatettamalla, vierailemalla vankiloissa ja laitoksissa tuemme meidän muukalaisten keskinäistä yhteyttämme. Kun Jeesus puhuu taivaan kodista, Isän kodista hän lupaa, että siellä riittää huoneita. Se ei tarkoita erillisyyttä tai hierarkioita, vaan yksinkertaista viestiä, että tilaa löytyy.

Kaipaus. Päivän aihe on Jumalan kansan koti-ikävä. Se on muistutus kodista, taivaan kodista. Se on muistutus, että emme ikävöi yksin. Ikävöinti itse asiassa yhdistää. Se yhdistää siunaustilaisuudessa ja sen jälkeen. Surussa olemme helposti itsekkäitä; kierrymme, käperrymme oman surumme ympärille. Mutta suru on tehty jaettavaksi, se puolittuu. Lohdutukseksi tarkoitetut sanat ’otan osaa’ kertovat: Et ole yksin. Myös ilo on tehty jaettavaksi, silloin se kaksinkertaistuu.

Kaipaus. Jeesus lupasi mennä edeltä. Ottamaan vastaan. Tekemään valmiiksi. Muistamaan meidät. Sitähän se kaipaus on: muistamista. Muistaminen on rakkauden syvin ajatus. Olet mielessä, alati. Kuten Kim Lönnholmin pop-kappaleessa se kuvataan: ’Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana, surussa sielussain, valona yössä vain.’ Pop-kappaleiden aatelia ovat tietenkin Beatlesin kappaleet, heillä oli vankkumaton usko rakkauteen. Heidän viestinsä pukee muistisanoiksi ’All you need is love’ –kappale. Tarvit vain rakkautta. Love, love, love.

Kaipaus. Tämä maailma tarvii kaipausta: Rakkauden tekoja, toisten muistamista. Tämä maa tarvii kaipausta: Toisen osan jakamista, hyvien aikojen muistamista. Tämä kirkko tarvii kaipausta: Tilan antamista, luottamusta Jumalan lupauksiin. Tämä seurakunta tarvii kaipausta: Yksinäisten huomaamista, joukkoon kutsumista.

Kaipaus. Kun luemme Johanneksen evankeliumia eteenpäin, niin Jeesus lupaa vastata levottomuuteemme, pelkoihimme, ’wawahteluumme’. 'Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. (Joh.14:27)’ Alttari on rauhan ja rakkauden pöytä. Se on yhteinen ruokapöytä meidän muukalaisten kesken. Tervetuloa tänään yhteiseen pöytään joko tänne eteen tai tuonne taakse, tilaa riittää.