20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Paavalinkirkko

Esikoiskirjailtapäivässä 24.3. tutustutaan Paavalin vapaaehtoisten upeisiin esikoisromaaneihin!

07.03.2019, 11:59 /  päivitetty 08.03.2019, 10:38
Paavalin seurakunnan vapaaehtoisissa on hyvin monitaitoisia ihmisiä. Kahdelta heistä on helmikuussa ilmestynyt esikoisromaani, jotka esitellään sunnuntaina 24.3. klo 16 Paavalin vapaaehtoisten esikoiskirjailijailtapäivässä Paavalinkirkon Yläsalissa.

Anna-Maria Eilittä toimii Paavalissa messuavustajana ja viimeistelee teologian maisterin opintoja Helsingin Yliopistossa. Aikaisemmin hän teki töitä rahoitusalalla. Anna-Maria on kotoisin Keminmaalta, mutta asuu nyt perheensä kanssa Helsingissä. Anna-Maria arvostaa perhettä, tavallista arkea ja mielenkiintoisia keskusteluja. Anna-Maria kuvailee itseään paljon rukoilevaksi ja ihmetteleväksi humoristiksi, joka ei ota itseään eikä maailmaa liian vakavasti. Hän haaveilee, että saisi kirjoittaa vielä monta kirjaa.

Kun olen poissa on herkkä, haikea, mutta myös lämpimän humoristinen romaani ihmisistä, jotka välittävät toisistaan. Päähenkilö Ilona on perheenäiti, vaimo ja äidinkielenopettaja, joka joutuu suojatiellä auton töytäisemäksi. Hän lyö päänsä katukivetykseen ja kuolee välittömästi. Itse tapahtumasta Ilona ei muista paljoakaan, mutta muistikuvat ruumiinavauspöydältä lähtien ovat hämmentävän kirkkaat. Ilonan tie vie ruumishuoneelta öiseen kaupunkiin ja lopulta kotiin rakkaiden luo seuraamaan näiden elämää. Ilonan on vaikeaa päästää irti, kun hän on saanut eläessään niin paljon. Ennen pitkää tilanne alkaa kuitenkin häiritä: Miksi hän ei pääse eteenpäin? Jäikö jotakin kesken? Ilona osaa olla kiitollinen siitä, mitä elämä hänelle antoi. Mutta eikö häntä ja hänen läheisiään erottanutkaan kuolema vaan elämä? Onko lohdullista vai loukkaavaa huomata rakkaiden suojelleen häntä? Onko surullisempaa nähdä heidän kaipaavan häntä vai jatkavan tyytyväisinä elämäänsä?

Me emme täsmälleen tiedä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Anna-Marian kirja auttaa pohtimaan tätä vaikeaa teemaa.

Mikko Kortelainen on toiminut Paavalissa mm. Rarissa, raha-asiain neuvojana. Ammatiltaan hän on taloustoimittaja. Elämän tie on kulkenut jo vuosikymmeniä sitten Itä-Suomesta Helsinkiin opiskelemaan ja perheen myötä elämä on vakiintunut tänne. Mikon lastenromaanissa Kissa Kasuli ja eläinten turvametsä palataan kuitenkin lapsuuden maisemiin. Kaupunkilaiskissa saa kokea maalla mummolassahuimia seikkailuja. Kirja on kertomus sankaruudesta ja ystävyydestä, jota erilaisuuskaan ei haittaa. Se luo lohtua ja toivoa huolten täyttämässä maailmassa. Kissa Kasulin hahmo on alkujaan syntynyt Mikon improvisoidessa iltatarinoita omille lapsille. Vuosien myötä osa tarinoista on hioutunut nyt ilmestyneeksi kirjaksi. Vaikka kirja on ns. lastenromaani, se puhuttelee kaikenikäisiä lukijoita.

Kirjan on kuvittanut Pinja Meretoja, joka on täydentänyt graafikon koulutustaan opiskelemalla kuvittamista Buenos Airesissa. Latinalaisen Amerikan maailma heijastuu väreinä ja muotoina hänen persoonallisessa tyylissään. Tämä sopii täydellisesti Mikon kirjaan, sillä Mikkoon läpi vuosien ollut viehättynyt latinalaisesta Amerikasta. Liekö jalkapallolla jotakin tekemistä tämän kanssa?

Iltapäivässä haastatellaan molempia kirjailijoita ja luetaan näytteitä heidän teoksistaan. Tilaisuuden musiikistavastaa kanttori Ruut Kiiski. Ensin käsitellään Kissa Kasuli -kirjaa, joten tilaisuuteen on turvallista tulla myös lasten kanssa.

Kuvat: kirjat Arja Kortelainen; Anna-Maria Eilittä Timo Kirves; Mikko Kortelainen Viivi Ängeslevä