03.08. Onneksi olkoon: Nea, Linnea, Neea, Vanamo | Palaute
Oulunkylän seurakunta

Rippikoulut ja konfirmaatiot kesällä 2021

Oulunkylän seurakunta

12.05.2021, 09:56
Lähikuva käsistä, jotka sitovat alban nauhaa kiinni

Oulunkylän seurakunnassa on tänä vuonna seitsemän rippikouluryhmää. Jos covid19-tilanne jatkuu nykyisellään, kesän rippikoulut voidaan järjestää ilman suurempia poikkeusjärjestelyitä.

Kesän rippikouluihin valmistaudutaan parhaillaan intoa täynnä ja rippikoululaiset pääsevät kohtaamaan toisiaan livenä vielä kevään viimeisissä tapaamisissa.

- Kun toukokuun alussa tuli tieto, että saamme valmistautua rippikoulukesään normaaliin tapaan, tuntui että raskas taakka putosi harteilta. Nämä nuoret ovat joutuneet koville viimeisen vuoden aikana, ja on ihanaa, että voimme järjestää heille hyvän rippikoulukokemuksen, rippikoulupastori Johanna Elo kertoo.

Konfirmaatioihin valmistaudutaan poikkeusjärjestelyin, koska kirkkoa ei vielä kesällä voi vetää täyteen ihmisiä. Rippikoululaiset konfirmoidaan kahdessa tai kolmessa ryhmässä, ja heidän läheistensä määrää kirkossa rajoitetaan.

Konfirmaatiot striimataan youtubeen. Kaikki rippikoululaiset saavat piilotetun linkin, jota he voivat jakaa läheisilleen ja jonka kautta läheiset pääsevät seuraamaan konfirmaatiota.

Toivotamme kaikille oikein hyvää riparikesää!

Aikataulu:

City 9.-16.6. Konfirmaatiot Käpylän kirkossa su 20.6. klo 11:00 ja 12:30

Metsäkartano 14.-21.6. Konfirmaatiot Oulunkylän kirkossa su 4.7. klo 10:00, 11:30 ja 13:00:

Lohiranta 21.-28.6. Konfirmaatiot Käpylän kirkossa su 4.7. klo 10:00, 11:30 ja 13:00

Kuggom 5.-12.7. Konfirmaatiot Oulunkylän kirkossa su 18.7. klo 10:00, 11:30 ja 13:00

Kivisaari 12.-19.7. Konfirmaatiot Käpylän kirkossa su 25.7. klo 10:00, 11:30 ja 13:00

Tuusjärvi 26.7.-2.8. Konfirmaatiot Oulunkylän kirkossa su 8.8. klo 10:00, 11:30 ja 13:00

Kivisaari 2 (ent. Korpirauha) 2.-9.8. Konfirmaatiot Oulunkylän kirkossa 15.8. klo 10:00, 11:30 ja 13:00