26.10. Onneksi olkoon: Niina, Nina, Amanda, Manta, Ninni | Palaute
Oulunkylän seurakunta

Oulunkylän kirkon peruskorjaus

Oulunkylän seurakunta

12.10.2020, 10:03
Kuvitettu Oulunkylän kirkko, tähtitaivaalla seurakuntayhtymän logoja ja puhekuplassa teksti: Mitä tapahtuu?

Seurakuntaneuvosto on käsitellyt Oulunkylän kirkon peruskorjausta ja siihen liittyviä erilaisia vaihtoehtoja elokuussa 2020. Alkukesästä valmistui kattava kuntokartoitus. Sen perusteella kirkko on nyt tyydyttävässä käyttökunnossa, mutta tarvitsee mittavan peruskorjauksen tulevia vuosikymmeniä ajatellen. Tekeillä on myös rakennushistoriallinen kartoitus. Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistötoimisto antaa oman lausuntonsa kuntokartoituksen ja rakennushistoriallisen selvityksen pohjalta syksyn aikana.

Kirkkoa käyttävien ryhmien ja alueen ihmisten kuuleminen on oleellinen osa prosessia. Ryhmien kuuleminen alkoi syksyllä 2019, mutta jäi tauolle keväällä korona-tilanteen vuoksi. Kuulemiset sekä avoimet yleisötilaisuudet ja keskustelufoorumit käynnistyvät tulevana talvena. Lisäksi tietoa tullaan jakamaan Facebookin ryhmässä Oulunkylän kirkon peruskorjaus. Ryhmässä on myös mahdollista keskustella kirkkotilan kehittämisestä, toiveista ja tarpeista.