Viimeisen parin viikon ajan moni meistä on elänyt ristiriitaisissa tunnelmissa. Koskelan tapahtumat ovat herättäneet tunteita, joita voi olla vaikea käsitellä. Ne ovat herättäneet kysymyksiä, joihin meillä ei ole vastausta.

Lähiomaisten ja kaveriporukan elämä on tehnyt joulun alla äkkipysähdyksen, josta toipuminen kestää pitkän aikaa. Heille tilanne on suurin mahdollinen tragedia. Kun elämä jonain päivänä askel askeleelta lähtee taas käyntiin, jotain on väistämättä muuttunut. Mikään ei ole ennallaan.

Samaan aikaan tilanne on koskettanut myös laajemmin alueen yhteisöä; herkistänyt pohtimaan hyvinvointia ja toisista välittämistä, hyvää ja pahaa. Monissa keskusteluissa on pohdittu isoja ja tärkeitä kysymyksiä tapahtumien äärellä. Pidetäänhän vielä kaverista huolta? Miten osaisimme olla kuulolla läheistemme hädälle? Onko nuoria varten olemassa riittävästi resursseja ja välittäviä aikuisia?

Kristillisen uskon yksi ydinajatus on, että Jumala ei jätä ihmistä suurimmassakaan tuskassa. Psalmissa ihminen sanoo Jumalalle: ”Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, sinä olet siellä”. Samanaikaisesti Jumala kehottaa meitä olemaan toisiamme lähellä: itkemään itkevien kanssa, kantamaan toinen toistemme taakkoja.

Tänä jouluna moni asia on toisin. Siksi on entistä tärkeämpää, että juuri nyt olemme toisiamme varten.

Myös Oulunkylän seurakunta on tukena ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa, iloissa ja suruissa. Seurakunnan työntekijät ovat viime päivinä jalkautuneet alueelle ja olleet tavoitettavissa puhelimitse sekä tehneet yhteistyötä alueen muiden toimijoiden kanssa.

Perjantaina 18.12.2020 klo 18 soitetaan Käpylän kirkon kelloja. Kellot rohkaisevat rukoilemaan yhteisömme puolesta.

Johanna Elo, nuorisopappi

Oulunkylän seurakunta