07.05. Onneksi olkoon: Helmi, Kastehelmi | Palaute
Oulunkylän seurakunta

Hädässä olevat ikäihmiset tarvitsevat apuasi – lahjoita Oulunkylän seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen

Oulunkylän seurakunta

26.01.2021, 13:32
Yksinäinen vanhus mustavalkoisessa kuvassa, kuvan päällä punainen yhteisvastuulogo sekä teksti: lähimmäisenrakkauden kansanliike.

Eri syistä johtuva köyhyys koettelee ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Monet vanhukset elävät taloudellisessa ja sosiaalisessa ahdingossa, jota koronaepidemia on vielä korostanut. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä Suomessa ja maailmalla. Vuoden 2021 keräyksen kampanja-aika alkaa 7.2.2021, mutta keräyslupa on aina voimassa, joten ikäihmisten hyväksi tehtävään työhön voi lahjoittaa jo nyt.

Yhteisvastuu 2021: Eniten vanhuudessa yllättää köyhyys

Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä.

Eläkeiän köyhyyden merkittäviä tekijöitä voivat olla työelämän ulkopuolelle jääminen, kotiäitiys, työkyvyttömyys, pitkäaikaistyöttömyys, pienipalkkaisuus, sairaudet – tai näiden kaikkien yhdistelmä. Listalle kuuluvat myös kallis asuminen, peritty huono-osaisuus, mielenterveyden ongelmat sekä monet yllättävät tekijät.

Suomessa vanhusten köyhyys näyttäytyy eri tavoin eri puolilla maata. Myös puuttumiskeinot ilmiöön ovat monimuotoisia. 40 prosenttia eläkeläisistämme saa eläkettä alle 1 250 euroa kuukaudessa. Karua on, että suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävaraiset vanhukset.

Apua ikäihmisille seurakunnan diakoniatyön kautta

Kunkin seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella.

Yhteisvastuukeräyksen toisena valtakunnallisena tuotonsaajana toimiva Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosentin osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Diakoniarahaston avustukset haetaan paikallisseurakuntien diakoniatyön kautta, jossa hakijoiden avuntarve tunnetaan ja jokainen avuntarvitsija kohdataan.

Keräyksen toinen maanlaajuinen tuotonsaaja on Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan yhteisvastuuvaroilla ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta vuodesta 2022 alkaen.

Kaukana tarve on vieläkin suurempi kuin meillä

Yhteisvastuukeräys näkee tärkeäksi tukea avun tarpeessa olevia niin Suomessa kuin maailmalla. Tuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä. Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa on Uganda, mutta apua ohjataan kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan.

Oulunkylän seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa monin tavoin

Lähikeräysten ohella tai sijasta voit antaa lahjasi Yhteisvastuukeräykseen oman seurakuntamme MobilePay-numeroon 83817 tai tekemällä lahjoituksen seurakuntamme nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/oulunkyla.

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumero 308430. Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2020/4355.

Kiitos lahjoituksestasi!

LISÄTIEDOT:

Oulunkylän seurakunnan keräyspäällikkö Esko-Jaakko Lehti, 050 563 6435

Vuodesta 1950 toiminut Yhteisvastuu on yksi Suomen suurimmista vuosittain järjestettävistä kansalaiskeräyksistä ja lähimmäisenrakkauden kansanliike. Keräyksellä autetaan hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehittyvissä maissa. 60 % keräyksen tuotosta ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun. 20 % keräystuotosta jakautuu kotimaisille erityiskohteille: puolet Kirkon diakoniarahastolle heikoimmassa asemassa olevien ikäihmisen auttamiseen yhdessä paikallisseurakuntien kanssa, toinen puolikas Seurakuntaopiston kokoamalle kansanopistoverkostolle, joka toteuttaa maksuttomia digitaitojen koulutuksia vähävaraisille ikäihmisille vuodesta 2022 lähtien. 20 % keräystuotosta ohjataan paikallisseurakunnan kautta paikallisiin ikäihmisiä tukeviin toimiin tai diakonia-avustuksiin. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti ja vuoden 2021 keräyksen esimiehenä piispa Matti Repo.

yhteisvastuu.fi

kirkonulkomaanapu.fi

#yhteisvastuu2021

#enitenyllättiköyhyys