19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Oulunkylän kirkko

Kesäsetelisuntion havaintoja Oulunkylän seurakunnasta

03.07.2020, 11:54
Ogeliin palkattiin kaksi nuorta kesäsuntioiksi Helsingin kaupungin kesäsetelillä, tässä heidän raporttinsa kahden viikon työrupeamasta.
Oulunkylän kirkon pääoven vieressä suuri terrakottaruukku, jossa lajitelma kesäkukkia

Teksti: Salka N., kuva: Ada G.

Hain Oulunkylän seurakuntaan kesätöihin siksi, että saisin vähän uudenlaista työkokemusta, koska en ole ennen ollut varsinaisesti kirkossa töissä. Olen kuitenkin ollut ihan pienestä asti paljon seurakunnan toiminnassa mukana, ja siispä kaikenlaisissa eri kirkon tapahtumissa ja toiminnoissa on tultu käytyä. Olen käynyt muunmuassa kirkon messuissa, riparilla ja muilla leireillä. Olen huomannut että mielikuvaani kirkosta kuuluu yhteisöllisyys, ja tämä usein korostuu erityisesti rippileireillä.

Vaikka kirkon toiminta on minulle suurimmalta osalta jo tuttua, olen silti huomannut, että kaikissa seurakunnissa on omat tavat ja kujeet. Niinpä Oulunkylässä kesäsuntiona työskennellessäni olen myös tutustunut aivan eri tavalla kirkon tapoihin. Ensimmäisenä huomasin, että suntion työ ei ole pelkästään ihmisille hymyilemistä, kohteliaasti oven avaamista, tai muuten vaan tärkeän näköisenä edestakaisin kävelemistä, vaan siihen kuuluu paljon muutakin. Minulle kävi nopeasti ilmi, kuinka paljon eri asioita suntion työtehtäviin kuuluu.

Töiden lisäksi minulle tulivat tutuksi myös Ogelin työntekijät; autoin Lingiä kolehtirahan laskemisessa, ja pesin Ullan kanssa pihaleluja. Opin kuitenkin suntion töistä Karilta kaikista eniten. Sain nimittäin auttaa häntä monenlaisissa tehtävissä kuten vaikka, pöytien väliin tippuneen munakellon kalastuksessa.

Työnkuvaani kuului myös esim. roskien vienti, varastojen tyhjentäminen, kukkien istutus ja nouto, ”laatikkopyörällä” ajaminen, imurointi, virsikirjojen puhdistaminen, ilmoitustaulun ikkunoiden peseminen, kaappien järjestely, postin vieminen, lakaisu, moppaaminen, ihmisten tervehtiminen ja käytetyn elektroniikan testaaminen. Lyhyesti sanottuna, työni kesäsuntiona oli erittäin monipuolista.

Tärkein asia jonka koen oppineeni Ogelissa työskennellessä on se, että kirkossa ei tarvitse koskaan olla yksin. Kirkon ovet ovat auki kaikille, ja sinne voi tulla koska vain. Ehdin kahden viikon aikana tajuta, kuinka monenlaista apua kirkko oikeasti tarjoaa. Kirkkoon voi tulla kuka vain, ja sinne voi tulla seuran, ruoan, tai vaikka sähkön tarpeessa.