31.07. Onneksi olkoon: Helena, Elena | Palaute
Myllypuron kirkko

Apua asunnottomille Asunnottomien yönä 17.10. ja ympäri vuoden

Yhteinen seurakuntatyö

12.10.2018, 16:54

17. lokakuuta vietetään YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaista päivää. Suomessa päivä on vakiintunut Asunnottomien yön ajankohdaksi.

Helsingin seurakunnista Hermannin diakoniatalolla on Asunnottomien yön tapahtumia. Myllypuron kirkolla voi saunoa, ruokailla ja yöpyä kuukausittain järjestettävässä Kodittomien yön tapahtumassa. Vuosaaren seurakunta puolestaan haastaa keskustelemaan köyhyydestä.

Apua ympäri vuoden

Erityisen tapahtumapäivän lisäksi Hermannin diakoniatalo auttaa ja tukee asunnottomia ympäri vuoden. Tarjolla on edullista kahvia ja ruokaa, peseytymis- ja pyykinpesumahdollisuus samoin kuin keskusteluapua ja henkistä ja hengellistä tukea.

Huhtikuusta 2017 lähtien on Hermannissa tarjottu ilmaista hätämajoitusta asunnottomille. Kaikkiaan tänä aikana on kirjattu 14 440 yöpymistä. Toiminta on mahdollista Ristin suojassa -projektin avulla yhteistyössä STEAn, Helsingin seurakuntayhtymän, Helsingin kaupungin ja Vivo ry:n kesken.

Hermannin diakoniatalon kirkkosalin lattialle levitetään 30 patjaa, ja yöpyjät saavat iltapalaksi teetä ja leipää. Yösijan lisäksi tarjoamme hätamajoittujille palveluohjausta ja neuvontaa esimerkiksi asumis-, työ-, terveys- ja viranomaisasioissa. Näin pyrimme lievittämään heidän inhimillistä kärsimystään sekä lyhentämään hätämajoituksen tarvetta. Majoittuneena on ollut Suomen lisäksi kansalaisia 19 EU-maasta sekä 44:sta EU:n ulkopuolisesta maasta.

Diakoniatalon hätämajoituksen käyttöaste on vaihdellut 68:n ja 98 %:n välillä. Toiminnalle on siis selkeä tarve, vaikka käytössä on koko ajan ollut myös Helsingin kaupungin Hietaniemenkadun palvelukeskuksen asumispäivystys ja vaihtelevasti talviaikaan Helsingin diakonissalaitoksen tarjoama hätämajoitus.

Suomessa oli vuoden 2017 lopussa 7 112 asunnotonta. Helsingissä asunnottomien määrä oli 3 760, joista pitkäaikaisasunnottomia 1 130. (Lähde : Asumisen ja rahoittamisen keskus ARA)