20.05. Onneksi olkoon: Lilja, Karoliina, Lilli | Palaute | På svenska | In English

Munkkivuoren kirkko

Valmistujaiset ja haut – herkkä hetki oireilevalle nuorelle

Munkkiniemen seurakunta

16.05.2019, 10:39
Nuorten ja jopa lasten mielenterveysongelmat ovat pahentuneet. Ne ovat viime vuosina yleistyneet ja oireilu on aikaistunut nimenomaan läntisen pääkaupunkiseudun alueella. Eilisessä 15.5.2019 Helsingin Sanomissa A5 apulaisylilääkäri Anu Raevuori ja linjajohtaja Klaus Ranta Helsingin ja Uudenmaan nuorisopsykiatriasta kommentoivat tilastoja, joiden mukaan 13-17-vuotiaiden avohoitokäynnit ovat 23 vuodessa lähes kahdeksankertaistuneet väestömäärään suhteutettuna. Lisäksi Helsingin seudulla on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana valtava kasvu tämänikäisten lähetemäärissä erikoissairaanhoitoon. Espoossa kasvu on ollut peräti 84 prosenttia, Helsingissä 42 prosenttia ja Vantaalla ”vain” 29 prosenttia. Parhaillaan on aika jolloin koulusta valmistuminen ja haut oppilaitoksiin sekä opiskelupaikan muutos aiheuttavat uupumusta ja stressiä. Raevuori ja Ranta kyselevät, mitä asioille olisi tehtävissä koulussa ja samalla seurakunnat joutuvat kysymään, onko niillä riittävää osaamista nuorten tukemiseen ja hoitoon ohjaamiseen uudenlaisissa olosuhteissa.

Raevuoren ja Rannan Vieraskynä odottaa apua kouluterveydenhuollon ja opiskeluhuollon resurssien lisäämisestä ja valmiuksien koulutuksesta. Heidän mukaansa nuorten yleisimpiäkään mielenterveyden häiriöitä tai ominaisuuksia kuten ADHD:ta ja sen muunnoksia ei osata tunnistaa riittävän varhaisessa vaiheessa. Seurauksena yhteiskunnan tasolla on ollut nuorten masennuksen kroonistuminen, ja se että yhä useammat alle 30-vuotiaat jäävät mielenterveysperustaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Kuitenkin tutkimusten mukaan lievästi masentuneita nuoria voidaan auttaa tehokkaimmin lyhyiden, kohdistettujen interventioiden avulla, siis erilaisilla terapiamuodoilla ja ryhmissä. Apua on saatava nuorten lähiympäristöihin sen sijaan että nuoret jätetään roikkumaan erikoissairaanhoidon piteneviin jonoihin.

Raevuori ja Ranta eivät tee analyysia nuorten pahoinvoinnin yhteiskunnallisista syistä. Niiden tunnistaminen olisi kuitenkin Suomen evankelis-luterilaiselle kirkollekin tuhannen taalan kysymys. Yksin asuvien määrä Suomessa kasvaa, taloudelliset syyt suosivat yksiöitä, opintososiaalisia rakenteita on muutettu, samoin on muutettu jo kauan sitten koulutyön organisointia mm. luokattoman lukion suuntaan. Pitkään on puhuttu nuorien syrjäytymisestä, mutta näyttää siltä, että syrjäytyminen on seuraus, ei alkusyy. Mielenterveyden ongelmat, erilainen temperamentti ja aivojen ominaisuudet esiintyvät aivan yhtä hyvin hyvistä olosuhteista tulevilla nuorilla. Alkusyytä miksi nämä asiat johtavat vaikkapa masennukseen voidaan etsiä vaikkapa arkielämän rajattomuudesta ja tietotekniikan vääränlaisen käytön vaikutuksesta ihmiseen. Miten tätä lisää ongelmakeskeisyys, esimerkiksi ilmastoahdistus, ja miten siihen vaikuttaa suomalaisen työelämän – myös aikuisten – lisääntyvä työkuormitus, vaatii analyysia. Esimerkiksi USAn tilastojen valossa näyttää jopa siltä, että globaalistuneessa maailmassa on menossa yhden sukupolven osalta ihmiskoe, jonka seurauksia ei ole ymmärretty.