Munkkiniemen seurakunnassa Heinimäen vierailu alkoi virren 947 opettelulla. Heinimäki aloitti virren teemasta, sillä ihmisen hedelmöitys on miljoona- tai jopa miljardikertainen sattuma. Todennäköisyys syntyä on pieni, mutta toisaalta tapahtumien kulku antaa ymmärtää, ettei se ole myöskään ennalta määrätty. Kansantajuisia ja elämänmakuisia vastauksia isoihin filosofisiin kysymyksiin Heinimäki on hakenut 1400-luvun voluntaristeilta. Voluntas, tahto, joka esiintyi myös Heinimäen selän takana Munkkivuoren kirkon alttaritaulussa, ymmärrettiin perinteessä Jumalan tahdoksi. Johannes Duns Scotus oli fransiskaaniteologi, jonka mukaan Jumala on mahdollista ymmärtää itseään toteuttavaksi rakkaudeksi.

-Jumala loi meidät, koska hän tahtoi luoda, koska hänellä oli ikävä olla yksin. Tämä maailma on paras mahdollisista maailmoista, kuvaili Heinimäki fransiskaaniteologian lähtökohtia. –Tämä ei tietenkään poista kärsimyksen arvoitusta. Heinimäki kuvasi itseään toisaalta isäksi, toisaalta yhä kirkossa käyväksi pojaksi, jonka parhaat kaverit ovat edelleen niiden aikojen seurakuntanuoria. Erilaisissa yhteisöissä, joihin hän lukee myös paikallisseurakunnan, on syntynyt elämäntahto, joka kannattelee silloinkin, kun olisi helpompi kyseenalaistaa koko olemassaolo. Tätä kulttuuri-identiteettiään Heinimäki kuvasi eurooppalais-juutalaiseksi. Heinimäki muistetaan kletzmeristä, mandoliinin soitosta ja onpa hän hankkinut kipankin (juutalaismiesten käyttämän päähineen) San Franciscossa sijaitsevasta nykyjuutalaisuuden museosta.

Heinimäki arvostaa paikallisseurakuntaa yhteisönä, jossa on mahdollisuus kohdata hyvinkin erilaisia ihmisiä. Tilaisuus jatkoi näiden erilaisten ihmisten yhteisruokailulla Toivon Bistrossa.