19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Munkkivuoren kirkko

Munkkivuoren keittiössä syntyy kauniita kakkuja

31.10.2019, 11:06 /  päivitetty 31.10.2019, 12:19
Tomi Saaren parina Munkkivuoren seurakuntatalon keittiössä Toivon Bistroa toteuttaa Susanna Kilpiäinen, joka on hänkin koulutettu ammattilainen. Kun eri seurakunnissa kiertävä Tomi ei pääse paikalle, Susanna tarttuu ohjaksiin. Susanna on tehnyt erilaisissa vapaaehtoistehtävissä kakkuja ja leivonnaisia seurakunnan eri tilaisuuksiin jo 3,5 vuoden ajan. Seuraavana vuorossa on isänpäiväkestit 60 hengelle. -Suvussani on paljon käsityöläisiä, ollut jo vuosikymmenten ajan. Siellä on syntynyt kaikenlaisia upeita kudonnaisia ja esineitä, ja minäkin erityisesti pidän juuri asettelusta ja koristelusta, Susanna kertoo. Tänäänkin hänen kaulassaan ulkoa tullessa on kaunis kudottu huivi, ei mitään tusinatavaraa vaan jonkun omin käsin tekemä. Keittiössä sellaiset joutuu riisumaan, sillä hygienia on ennen kaikkea.
Susanna Kilpiäinen valmistelee ToivonBistroa

Susanna tykkää olla leipuri, mutta ToivonBistrossa hänen erityistä vastuualuettaan ovat myös salaatit. -Meillä oli tämän syksyn kävijäennätys lokakuussa, 110 ihmistä. Se oli kyllä liikaa, sillä pienissä tiloissa väylä keittiöstä ruokasalina toimivaan seurakuntasaliin tukkeutuu. Tänään oli vähän yli 90 henkeä, ja se on ihan sopiva määrä näihin tiloihin, Susanna kertoo lokakuun viimeisenä keskiviikkona. Susanna pilkkoi salaattiin aivan uuden näköisiä kotimaisia luomutomaatteja, ne olivat hävikkiä, mutta kukaan ei sitä uskoisi. Maku ja koostumus oli täysin virheetön, eikä kotimaisista tuotteista tule minkäänlaisia myrkkyallergioita. Jälkiruuaksi Susanna leipoi gluteiinitonta kääretorttua perunajauhosta, ja sisällä oli oikean kermavaahdon lisäksi upeita pensasmustikoita ja puutarhavadelmia. -Niin hyvää ja terveellistä tavaraa saamme kaupoista, se on uskomatonta. Kaikki maistetaan, missään ei saa olla sivumakuja, kokki kertoo ammattiylpeänä.

-Joku kertoi joskus, että ihmisellä pitää olla joka päivä joku asia josta on kiitollinen, Susanna muistelee. -Minä sanoin, että minä tänään olen kiitollinen siitä, kun saan tulla tekemään Teille ruokaa. Susanna itsekin on toipunut yhdestä sairaudesta, ja sen jälkeen jokainen terve päivä on hieno päivä. Itseään kuitenkin pitää kuunnella, työ keittiössä käy selän ja jalkojen päälle ja siellä pitää olla varovainen.