10.04. Onneksi olkoon: Tero | Palaute | På svenska | In English

Munkkiniemen seurakunta

Ruokakasseja jaossa eri puolilla Helsinkiä

14.03.2020, 03:05 /  päivitetty 08.04.2020, 18:44
Vetoamme ruokakassien hakijoihin, että kaikki pitäisivät kahden metrin turvavälin muihin. Kiitos, kun huolehdit osaltasi kaikkien turvallisuudesta.

Helsingin seurakunnat jakavat toistaiseksi ruoka-apua pakkaamalla ruokatavaroita valmiiksi kasseiksi. Valmiiksi tehtyjen nk. akuuttikassien sisältöön ei ole mahdollista vaikuttaa, joten niiden jakelu sujuu nopeasti. Hajauttamalla jakelua vältetään joukkokokoontumisia, ja jonoja pyritään kaikin puolin välttämään.

Jakelu alkoi maanantaina 16.3. ja jatkuu toistaiseksi. Akuuttikassien koordinoinnista ja kuljetuksesta vastaa Helsingin kaupungin ja seurakuntayhtymän ruoka-avun kehittämishanke.

Kasseja on jaossa arkisin ma-pe alkaen klo 13 niin pitkään kuin niitä kunakin päivänä riittää:

Matteuksenkirkon Varustamo, Turunlinnantie 3, Itäkeskus (Huom! Matteuksenkirkon jaossa on eniten kävijöitä, joten kannattaa hakeutua mahdollisuuksien mukaan muihin jakopaikkoihin.)

Malmin Varustamo, Pekanraitti 16

Hermannin diakoniatalon Varustamo, Hämeentie 73

Kontula: Leikkipuisto Kiikku, Kiikku 6

sekä seuraavissa paikoissa samoin klo 14 niin pitkään kuin niitä kunakin päivänä riittää:

maanantaisin Malminkartanon Toimintakeskus Jennyssä, Beckerintie 9

tiistaisin Pitäjänmäen kirkolla, Turkismiehenkuja 4

keskiviikkoisin Munkkivuoren kirkolla, Raumantie 3

torstaisin Huopalahden kirkolla, Vespertie 12

torstaisin Huom! Klo 16.30 Andreaskyrkan, Korkeavuorenkatu 22 A

Tiedot saattavat täydentyä myöhemmin.

Huom. Kaikkien turvallisuuden takaamiseksi jätäthän turvavälin (2 metriä) muihin. Koskethan vain siihen kassiin, jonka otat itsellesi (1/henkilö)

(Varustamo-Livsrum-paikat ovat Seurakuntayhtymän kehitteillä olevia monen toimijan diakoniakeskuksia.)

Poikkeusajan ruoka-apu järjestetään yhdessä Helsingin seurakuntien, Helsingin kaupungin, Myllypuron elintarvikeavun ja Hurstin Avun kanssa.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi seurakuntien yhteisöruokailut ja Myllypuron elintarvikejakelu on valitettavasti jouduttu sulkemaan toistaiseksi. Seurakunnat supistavat toimintaansa varotoimenpiteenä myös riskiryhmiin kuuluvien suojaamiseksi.