18.05. Onneksi olkoon: Erkki, Eero, Eerik, Eerika, Eerikki, Erkka | Palaute
Munkkiniemen seurakunta

Rippikouluryhmien tapaamisia perutaan edelleen koronarajoitusten vuoksi

Munkkiniemen seurakunta

30.04.2021, 08:29
Riparilla iltaohjelman leikki menossa, kuvassa näkyy juoksevia jalkoja.

Munkkiniemen seurakunnan rippikoulutilaisuudet perutaan kokoontumisrajoitusten vuoksi 16.5. saakka.

Peruuntuneet tilaisuudet:

  • Kuggomin rippikouluryhmän vanhempien ja nuorten ilta ti 4.5.
  • Tievatuvan rippikouluryhmän retkipäivä Nuuksioon la 8.5.

Peruuntuneita tilaisuuksia ei tarvitse korvata. Riparipassissa olevan itsenäisen messusuorituksen voi tehdä katsomalla jumalanpalvelusstriimauksen ja vastaamalla passin kysymyksiin.

”Muu seurakunnan tilaisuus”-suorituksen voi tehdä esimerkiksi katsomalla jonkin pääsiäisaikana julkaistun virsivideon tai muun tilaisuuden. Erillistä työntekijän kuittausta ei siis tarvita, kunhan kysymyksiin on vastattu. Nämä ohjeet koskevat sekä omien ryhmiemme riparilaisia että niitä, jotka menevät jonkin toisen toimitsijan leirille.

Olemme edelleen luottavaisia sen suhteen, että kesän leirit toteutuvat. Tarkempia tietoja omasta rippikoulustasi saat ryhmäsi ohjaajilta.