Ikäryhmäsoitot ovat puheluita, joita seurakunnan vapaaehtoiset soittavat 86–89-vuotiaille sekä yli 90-vuotiaille heidän syntymäpäivänsä tienoilla. Tämän lisäksi myös papit soittavat tasavuosia täyttäville ikäihmisille.

Tuula Ylikoski (kuvassa oikealla) ja Ritva Linkala ovat soittaneet puheluja jo useamman vuoden ajan.

”Koen, että nämä ihmiset antavat minulle voimaa. Suurin osa heistä asuu kotona ja on hyväkuntoisia. Tulee tunne, että minullakin on mahdollisuus mennä yhdeksäänkymppiin”, pohtii Ritva Linkala.

Ringissä on vielä kolmas vapaaehtoinen, jonka tontilla on tällä hetkellä puhelut yli 90-vuotiaille.

Vapaaehtoiset saavat kuukausittain seurakunnalta soittolistan. Ritva ja Tuula jakavat listan nimet keskenään. Puheluja kertyy kuukauden aikana 7–13 soittajaa kohti.

Luonteva tapa lähestyä ikääntyneitä

Munkkiniemen seurakunnan diakoniatyöntekijä Heli Erkkilä kertoo, että alun perin puheluihin päädyttiin, koska niiden todettiin olevan tehokkain tapa tavoittaa iäkkäitä.

”Syntymäpäivän tienoo tarjoaa luontevan tavan lähestyä seurakunnasta. Samalla kun soittajat tuovat tervehdyksen seurakunnasta ja kysyvät kuulumisia, he voivat kertoa meidän toiminnastamme ja kutsua siihen mukaan. Se on eräänlainen täsmäinfo ikäluokalle”, diakonisesta vanhustyöstä vastaava Erkkilä luonnehtii.

Yhteydenotolla on haluttu samalla kartoittaa, onko henkilöllä avuntarvetta. Soitot ovatkin poikineet aiemmin myös kotikäyntejä, mutta tällä hetkellä koronavirusepidemian vuoksi kotikäyntejä ei voi tarjota.

Ritva Linkala ja Tuula Ylikoski kokevat, että juuri koronavirusepidemian vuoksi puhelut ovat olleet erityisen tärkeitä viime aikoina. He ovat itsekin riskiryhmää, joten he ymmärtävät hyvin ikäihmisiä: he tietävät, mistä on kyse, kun puhutaan koronan tuomista rajoituksista.

Elämäntarinaakin saatetaan kertoa

Soittokaksikon mukaan puheluille on selkeästi tarvetta, sillä palaute on kiittävää. Ihmiset ilahtuvat yhteydenotosta.

Puhelujen pituus voi vaihdella lyhyestä tervehdyksestä jopa lähemmäs tunnin mittaiseen rupatteluun. Linkala kertoo, että monet soitettavista asuvat yksin ja heillä on selvästi puhumisen tarve.

Tavoitettu henkilö saattaa raottaa elämäntarinaansakin puhelun aikana, mikä on Ritvan mielestä pelkästään mielenkiintoista. Vain harvoin joku lyö luurin korvaan tai haluaa lopettaa puhelun nopeasti.

Tuula tähdentää, että jutella voi mistä tahansa, mikä vain toista kiinnostaa. Periaatteena kuitenkin on, että soittajalla on kuulevat korvat.

”Toinen osapuoli on päähenkilö, en minä.”

Ritva Linkala ja Tuula Ylikoski ovat molemmat toimineet pitkään aktiivisesti seurakunnan vapaaehtoisina erilaisissa tehtävissä. He kokevat, että se tuo mukavasti sisältöä elämään.

”Soitot ovat mukavaa vapaaehtoistyötä, jota voi hyvin tehdä korona-aikanakin, vaikka melkein kaikki muu on seis”, he hymyilevät.