20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Munkkiniemen seurakunta

Ilkka ja Päivi Kastepohjan ystäväkirje: Kotona Singaporessa

09.11.2020, 08:43 /  päivitetty 09.11.2020, 09:18
Maailma elää aikaa, jota emme osanneet edes arvailla. Koronapandemia runtelee ihmisiä monella tapaa eri puolilla maailmaa. Korona on arkipäivää kaikkialla, mutta sen keskeltä kuuluu myös hyviä uutisia. Tartuntaluvut ovat useassa maassa jo laskeneet, Aasiassa on jo merkkejä toipumisesta ja myös pikkuhiljaa rajoitusten lieventämisestä.
Ilkka ja Päivi Kastepohja lähikuvassa kädessään karanteenitodistukset

Singaporessa on noin 10 sairastunutta päivittäin ja niistä valtaosa on ulkomailta tulleita tartuntoja. Siitä huolimatta mekin joudumme hakemaan jäljitinlaitteet, jolla pystytään jäljittämään koronaketju. Se tulee kaikille pakolliseksi Singaporessa joulukuussa.

Lensimme lokakuun 10. päivänä Singaporeen. Lentokentältä valtion viranomaiset veivät meidät kahdeksi viikoksi hotellikaranteeniin, mistä ei saanut lähteä ulos, ainoastaan pakolliseen koronatestiin kymmenentenä päivänä saapumisesta. Tässä vaiheessa kaikki Singaporeen saapuvat joutuivat hotellikaranteeniin. Kaksi pitkää viikkoa olimme eristyksissä. Ruoka, pesuaineet, liinavaatteet ynnä muut tuotiin oven taakse. Itse siivosimme ja tiskasimme.

Aika kului paremmin, kun keskityttiin töihin. Paljon sähköposteihin vastaamista, videoneuvotteluja tai raporttien kirjoittamista. Teimme karanteenitunnelmista videoraportin, jonka voit katsoa alla olevasta linkistä YouTubesta.

Nyt olemme olleet viikon kotona ja arki alkaa taas toimia. On ollut ihanaa päästä kotiin. Töiden jälkeen ja viikonloppuisin on mahdollisuus myös harrastuksiin. Päivillä ompelu ja jumpat ja Ilkalla juoksulenkit.

Aasian TWR:n partnerikokous videoneuvotteluna

Tällä viikolla oli TWR Aasian partnerikokous kolmena iltana. Videoneuvottelussa oli osallistujia käytännössä ympäri maailmaa.

Kokouksessa raportoitiin, mitä hyvää tai haastavaa on vuoden aikana tapahtunut eri maissa. Ilo oli kuulla siitä, miten Jumalan työ ei ole pysähtynyt koronan suljettua maiden rajoja.

Digikehityshankkeet eivät ole pysähtyneet

Korona on synnyttänyt uusia toimintatapoja. Internetin, älypuhelinsovellusten käyttäjäluvut ovat kasvaneet 20-40 prosenttia monessa Aasian maissa. Indonesiassa parhaillaan testikäytetään mobiilisovellusta ja Filippiineillä julkaistaan sovellus ennen joulua. Onnistuessaan käyttäjäluvut nousevat huimasti. Yhdenkin sovelluksen kuukausilataukset ovat yli miljoona radio-ohjelmaa.

Sovelluksen valmistuminen on tosin vasta ensimmäinen askel. Kyse on kommunikaatiosta, jossa tekniikka on vain ”työrukkanen”. Jotta sovelluksen sisällöt löytävät uskosta kiinnostuneita käyttäjiä, on sovelluksia ja nettisivuja markkinoitava. Tämän toteuttaminen edellyttää luovuutta varsinkin niissä maissa, missä valtio rajoittaa kristillistä toimintaa.

Somekoulutusten järjestämistä on jouduttu siirtämään Thaimaassa ja Kambodzassa ensi vuoteen. Indonesiassa koronaluvut ovat huolestuttavan korkealla. Tämän vuoksi somekoulutuskurssit toteutetaan virtuaalisena.

Raportteja ja koordinointia

Päivin viime viikot ovat täyttyneet raporttien kirjoittamisesta, kuuntelijapalautteista eri Aasian maiden mediatyöstä. Mieleenpainuvimpia ovat kuuntelijoiden rehelliset palautteet ja pohdinnat.

Suomessa radio- ja tv-lähetysten innostamana joka paikkakunnalta löytyy useita seurakuntia, joihin mennä keskustelemaan kuulemastaan. Aasiassa tilanne on hyvin toisenlainen. Siksi ohjelmantekijät ovat usein mukana vastaamassa kuuntelijoiden kirjeisiin, soittoihin tai sosiaalisen median viesteihin.

Kuuntelijoissa on aina mukana myös erityisryhmissä olevia kuuntelijoita, kuten esimerkiksi eri tavoin sairaita, heikkonäköisiä, vankiloissa olevia. Jotkut kuuntelevat salaa, koska vallitsevassa maassa kristillisten ohjelmien seuraaminen on rangaistavaa.

Työlupa luo epävarmuutta

Singaporen rajat ovat vieläkin suljettuna. Jouduimme anomaan erikoislupaa palataksemme maahan. Samalla alkoi uuden työluvan hakeminen. Lupamme umpeutuu 1.1.2021.

Singaporen kasvaneet työttömyysluvut koronapandemian myötä ovat tuoneet paineita myös meille. Entistä vaikeampi on saada työlupaa Singaporeen. Uusi hakemus lisäperustelujen kanssa on jätetty. Päätöksestä kuulemme tiettävästi marraskuun 15 päivän tienoilla. Rukoilethan työlupamme puolesta!

Olemme anoneet kolmen vuoden työlupaa.

”Osa meistä odottaa, että maailma muuttuu,

toiset jo muuttavat maailmaa.”

Kain Ramsay

Viimeisimmät blogikirjoituksemme:

Ilkka: Maksimaalisen voiton harha

Päivi: Karanteenissa Jumala puhuu

Rukous- ja kiitosaiheita:

  • Rukoile, että saisimme uuden työluvan kolme vuodeksi. Työlupa umpeutuu jo kohta, 1.1.2021
  • Terveytemme on paremmassa kunnossa, varsinkin Päivin selkä.
  • Indonesiassa valmistunut älypuhelinsovellus on kiitosaihe.
  • Koulutushankkeiden valmistelut internettiin ja hyvien kouluttajien löytäminen.
  • Rukoile rauhanomaista ratkaisua Thaimaan levottomuuksiin.
  • Rukoile älypuhelinsovelluksen päivittämisisessä oleviin teknisiin ongelmiin ratkaisua Vietnamissa.
  • Kiitos Jumalalle nimikkoseurakunnista ja työn rukoilevista tukijoista.

Ilkka ja Päivi Kastepohja

Medialähetys Sansan lähetit