Heli Erkkilä on ollut Munkkiniemen seurakunnassa nyt viisi vuotta, ja tammikuusta 2016 hän on ollut kolmivuotisessa Helsingin seurakuntien yhteisten palvelujen rahoittamassa tavoittavan työn projektissa. Vuoden 2019 alusta projektirahoitus päättyi, mutta Heli jatkoi työtään. Espoossa on alkanut samantapainen projekti, jossa on erillinen projektityöntekijä. Ei ole ihme, että diakoninen vanhustyö on nähty tarpeelliseksi juuri täällä, alueella jossa on eniten yli 65-vuotiaita koko Helsingissä. Monet iäkkäät ihmiset asuvat kodeissaan yksin, tai ovat puolisonsa omaishoitajia.

-Diakoninen vanhustyö täydentää yhteiskunnan, järjestöjen ja sukulaisten tarjoamia palveluja. Emme tee samaa työtä, vaan pyrimme verkostoitumaan ja tekemään toisin, Heli Erkkilä kuvailee. - Käymme eri tavoin vaikeassa tilanteessa olevien vanhusten luona. Yli 90-vuotiaat eivät halua koteihinsa jatkuvasti vaihtuvia ihmisiä. Me pyrimme ihan tietoisesti tarjoamaan pysyvämmän kontaktin. Kotikäyntejä tekevät sekä työntekijät että vapaaehtoiset lähimmäispalveluna, vapaaehtoisia on nykyisin parikymmentä. Itse käyn saman vanhuksen luona kerran kuussa tai kerran kolmessa viikossa.

Kodeissa vierailu on yksi työmuodoista

-Ikääntyvien ihmisten parissa tehtävä työ sinänsä ei ole seurakunnassa uutta, se on työn ydintä, mutta sekin saa uusia muotoja, kuvailee Munkkiniemen seurakunnan johtava diakoniatyöntekijä Mia Salmio. -Silloin kun tulin tänne alueelle 30 vuotta sitten, seurakunnan edustaja kävi kodeissa yli 70 vuotta täyttävien merkkipäivillä. Kaikki 70, 75, 80 ja 85-vuotiaat ja sitä vanhemmat tietysti soitettiin läpi. 20 vuotta sitten, siinä 2000-luvun alkaessa, samat ikäluokat alettiin kutsua seurakuntiin yhteiseen juhlahetkeen. Nämä juhlat ovatkin olleet hyvin suosittuja, siellä tapaa samanikäisiä, Mia Salmio kuvaa.

-Kontaktia otetaan vain niihin, jotka kuuluvat seurakuntaan. Siksi seurakunnan yhteydenotto koetaan niin positiivisesti. Kaikkia alueella asuvia kyllä pyritään tavoittamaan esimerkiksi ostaritapahtumissa, ja kaikkia puoleemme kääntyviä pyritään auttamaan mahdollisuuksien mukaan. Kotikäyntejä ei tietenkään pystytä edes tarjoamaan kaikille, mutta kaikille tarvitseville tarjotaan mahdollisuutta saada esimerkiksi invakyyti joihinkin seurakunnan tilaisuuksiin.

-Kun diakoniatyöntekijä menee ensimmäistä kertaa jonkun kotiin, niin siinä tietysti kartoitetaan tämän ihmisen tarpeita ja toiveita. Siinä voidaan selvittää esimerkiksi, onko vanhalla ihmisellä käytössä taksikortit, joihin hän on oikeutettu, onko tarvetta päästä terveysasemalle terveyden takia, tarvitaanko kotihoidon palveluita, onko muuta diakonista auttamisen tarvetta. Mutta sitten kun tulen pyydettynä ihmisen luo ihan vain kohtaamaan hänet, juttelemaan, niin usein keskiössä on se, mitä ihminen on kohdannut elämässään tai mitä hän on pakosta joutunut kohtaamaan. Näissä tilanteissa olen huomannut, miten diakoniatyöntekijä pääsee ihmistä lähelle. Hänelle voi jutella vapaasti elämästä ja kuolemasta, myös mieltä painavista asioista, esimerkiksi sairauksista tai oman lapsen kuolemasta, Heli kuvailee.

Samaan aikaan kun kotikäyntejä on jostain jopa vähennetty, Munkkiniemen seurakunnassa niitä tehdään. Heli itse pyrkii tekemään jopa 1-2 kotikäyntiä päivässä. Joskus hän käy kolmessakin paikassa, tai neljässä, mutta se on liikaa, tapaamisille ei jää tarpeeksi aikaa. Käynnit ovat erilaisia, Heli ja vapaaehtoiset vierailevat paljon myös sairaaloissa ja hoivakodeissa. -Olen oppinut paljon näissä kohtaamisissa. Tärkeintä on ajan antaminen, se että minä menen juuri tätä ihmistä varten, kuulemaan hänen asiaansa. Kerran jopa kysyin vanhusten piirissä, milloin paikalla olleet tuntevat olevansa rakastettuja, ja vastaus oli yksimielisesti se, että silloin kun joku antaa meille aikaa.

-Minä olen paikalla seurakunnan edustajana, se on hienoa. Voimme rukoillakin yhdessä, ja hyvin usein luen Herran siunauksen vierailuni lopuksi. Pidän myös huolta, että kosketan jollain tavoin sitä ihmistä, jonka luona käyn. Sanon kädestä päivää, voin viedä käden harteille. Usein ehdotan, saanko laulaa jotain, ja joskus sitten laulamme yhdessä montakin laulua, Heli kertoo. Hänellä on paitsi sosionomi-diakonin koulutus, myös musiikin maisterin koulutus musiikkikasvatuksesta.

Puolivälissä lokakuuta pääkaupunkiseudun vanhustyöntekijät pitivät kokoustaan Munkkiniemen seurakunnassa. Suomessa vanhukset asuvat kodeissaan pisimpään koko Euroopassa, ja myös omaishoitajia on meillä enemmän kuin muissa Euroopan maissa. Munkkiniemen seurakunnassa on korvaamattoman arvokkaita vapaaehtoisia, jotka ovat sitoutuneet työhön vuosiksi ja ottaneet tehtäväkseen toimia seurakunnan työntekijöiden apuna tiedustelemassa ketkä vanhuksista toivovat kontaktia seurakuntaan. Henkilökohtainen yhteydenotto on jotain sellaista, jota tämän aikakauden yksinäisyydestä kärsivät tosiaankin kaipaavat. Se lisää elämän laatua ja kukaan ei osaa edes laskea, kuinka paljon rahaa se säästää.

Kuvaaja: Johannes Erkkilä