Sini Ikävalko työskentelee 60-prosenttisena pappina Mikaelin seurakunnassa. Viimeisen kolmen kuukauden aikana hän on siunannut 14 vainajaa ja vihkinyt kaksi paria. Vaikka hautajaisten määrä voi jonkun mielestä olla kohtuullinen, niin nyt se on vienyt aika tavalla voimia ja vaatinut enemmän palautumista kuin ennen.

-Korona-aika on ollut eri tavalla rankkaa. Kun siunauskeskustelut on täytynyt käydä puhelimella, niin ihmiset menevät nopeammin syvemmälle. He ovat olleet jotenkin enemmän vereslihalla, hän kuvailee.

Omaisia ahdistivat sekä rajoitukset että pelko omasta rajallisuudesta.

-Puhelimessa on itketty paljon, ja selvästi juuri maalis-huhtikuussa ihmiset käsittelivät samalla myös omia pelkojaan ja ahdistustaan. Sana korona tuli melkein joka toisessa lauseessa vastaan, vaikka kaikki vainajat eivät olleetkaan menehtyneet siihen. Ihmisiä ahdistivat sekä tilanteeseen liittyneet rajoitukset, että pelko omasta rajallisuudesta.

Kurjinta oli Uudenmaan sulun aikaan, kun kokonainen perhekunta ei päässyt isovanhempaa saattamaan ollenkaan. Tai kun kuuli vanhuksesta, joka ei ymmärtänyt, miksi häntä ei käyty katsomassa viime hetkinä. Siinä oli kyllä eroja sairaaloiden ja hoivakotien kesken.

Sini Ikävalko tietää, että omaisen surutyö käynnistyy yleensä vasta hautajaisista.

-Draaman kaari koostuu järjestelyistä, hautajaisista ja muistotilaisuudesta. Kun juuri se palikka jää puuttumaan, jossa voidaan yhdessä huokaista ja jo iloitakin hyvistä muistoista, jäävät myös jäähyväiset keskeneräisiksi. Surutyön prosessi keskeytyy ja viivästyy, mikä lisää ahdistusta.

Kun jäähyväiset jäävät keskeneräisiksi, surutyö viivästyy.

Pieni saattoväki tarkoittaa myös intensiivisempää siunaustilannetta.

-Papille on rankempaa keskittyä niihin 30 minuuttiin, jolloin hän voi viimein kohdata ihmiset kasvokkain. Isompi saattoväki jotenkin kannattelee pappia siinä tilanteessa enemmän, hän kokee.

Yksi tärkeä lohduttamisen muoto on myös ollut poissa käytöstä. Kun lempeä kosketus tai halaaminen on monille papeille luontainen tapa ottaa osaa, niin nyt on pitänyt tyytyä nyökkäilyyn.

-On ollut riipaisevaa katsoa ensimmäisellä penkkirivillä istuvaa leskeä, josta toiset omaiset istuvat etäällä, ja jota he eivät saa halata.

Sini Ikävalko tunnustaa olevansa aika herkkä ja siksi myös palautumiseen menee enemmän aikaa.

-Tarvitsen omaa aikaa, tilaa ja happea. Lisäksi kaksivuotias poikani pitää minut elossa.

‍Teksti ja kuva: Outi Jaakkola