20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Mikaelin seurakunta

Koukussa kuoroon: Mikaelin laulajien johtaja Jukka Okkonen

30.08.2019, 15:06 /  päivitetty 30.08.2019, 15:12
-Johdan Mikaelin laulajia niin kauan kuin tämä on kivaa ja palkitsevaa, kertoo kuoron johtaja Jukka Okkonen.
Mikaelin laulajien johtaja Jukka Okkonen puolivartalokuvassa Mikaelinkirkon takkahuoneessa

Vaikka Jukka Okkonen on jäänyt eläkkeelle musiikkiopiston rehtorin hommista, ei kuoro kyllästytä. -Johdan Mikaelin laulajia niin kauan kuin tämä on kivaa ja palkitsevaa.

Mikaelin laulajat on treenannut Mikaelinkirkossa keskiviikkoisin pari vuotta. Noin 16 hengen mieskuorolla on juuria NMKY:n kuorossa. Kun harjoitusolosuhteet muuttuivat, Okkonen päätti lähteä. -Miehet halusivat pitää porukan koossa. Mikaelin seurakunta oli meille lottovoitto: me saimme harjoitustilat ja vastapalvelukseksi esiinnymme messuissa ja pidämme joulu- ja kevätkonsertit.

Rivit ovat täydentyneet, ja tulijoita on lisää. Kuoroon tullaan koelaulun kautta. -Kuorokokemusta saisi olla mielellään, mutta ääni on tärkeämpi. On palkitsevaa nähdä kuoron kehittyvän harjoitusperiodin aikana. Mikaelin laulajissa on hienoja ihmisiä, joiden kanssa on kiva tehdä yhteistyötä.

Joskus voi mennä väsyneenä harjoituksiin mutta ikinä sieltä ei väsyneenä tule pois.

Jukka Okkoselle ei ole väliä, onko johdettavana mies-, nais-, vai sekakuoro. Kuoromusiikki itsessään on tärkeää. Kipinän siihen hän sai jo Raahen yhteislyseossa, missä itseoppinut Hilja Vuola veti sekakuorojen suomenmestaruuden voittanutta teinikuoroa. ”Määrätietoinen opettajamme päästi meidät kuorolaiset latinan tunneilla vähän helpommalla”, Oulussa syntynyt ja Raahessa varttunut Jukka Okkonen hymyilee.


Sibelius-Akatemiassa musiikinopettajan opintoihin kuului paljon kuoronjohtoa. Oopperan kuoron kakkostenorina rakkaus laulamiseen vain vahvistui, vaikka elämäntyöksi tulikin espoolaisen musiikkiopisto Juvenalian johtaminen.

Jukka on moniruokainen muusikko. ”Tykkään kaikista länsimaisen musiikin mestareista, mutta myös jazzista, jota soitan bändissä kokoonpanolla saksofoni, piano ja basso. Laulan myös Kari Tikan uudessa Rakkaus on väkevä kuin kuolema – oopperan kuorossa. Teoksen kantaesitys on vuonna 2020”.

Mikaelin laulajien ohjelmistossa on kevyempää että hengellistä musiikkia sekä tietenkin tuplamiehityksellä laulettu Tiernapojat