Iltarippikoulu Vartsikan kirkolla imaisi Ami Lainelan, 60, mukaan seurakuntaan. Nyt takana on jo 45 vaiheikasta vuotta milloin riparilla, Saappaan vapaaehtoisena tai kauhanvarressa. Myös luottamustehtäviä on kertynyt.

Itä-Helsingissä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Ami kuuluu niihin, joita on kiusattu koulussa alaluokilla.

–Välitunnit vietin poikien vessassa Myllypuron kansakoulussa. Onneksi opettajani ehdotti, että hakisin Puotinharjun Yhteiskouluun. Kiusaaminen loppui koulun vaihtamisen mukana siihen paikkaan, eikä onneksi jättänyt pitkiä varjoja elämään. Tuon kokemuksen kautta pystyn silti samastumaan monien nuorten vaikeuksiin, Ami ajattelee.

On surullista, ettei kiusaamista ole saatu kitkettyä kouluista.

Puotinharjun yhteiskoulussa vallitsi vapaa henki. Kaikki Amin lukioaikaiset opettajat ovat yhä elossa, vaikka silloin he vaikuttivat olevan ”kuudenkympin ja kuoleman välissä”. Heitä hän on kutsunut synttäreilleen, joita juhlitaan Mikaelinkirkolla. Sinne hän keittelee itse borssikeittoa tarjolle, kaikenlainen ruuanlaitto kun häneltä sujuu tottuneesti.

-Viihdyin nuorena pari kesää myös Suvirannan leirikeskuksen emäntänä, ja Saapas-toiminta ilmaisi minut nopeasti mukaan. Seurakunta antoi jo riparista ja isostoiminnasta lähtien uuden viitekehyksen ja yhteisön ympärilleni. Se oli minulle uutta, sillä en lapsena ollut koskaan mukana esimerkiksi missään joukkueessa ja olin ainoa lapsi.

Amista piti tulla opettaja, mutta opinnot jäivät kesken. Sen verran opettajan sijaisuuksia hän ehti tehdä, että tajusi tykkäävänsä teini-ikäisistä eniten. Erityisnuorisotyön ja nuorisotyön avustajakurssit käytyään hän oli seurakunnassa nuorisotyöohjaajan äitiyslomasijaisena.

Nuoret eivät ole kadonneet elämästäni minnekään.

- Koulun sijaisuuksien ohella oli tarkoitus valmistua opettajaksi, mutta me opiskelijat jouduimme lopettamaan sijaisuudet 1990-luvun laman iskiessä.

Nuoret eivät kadonneet Amin elämästä minnekään. Hän on ollut mukana lukemattomilla ripareilla, viimeksi kuluneena kesänä.

-Tuon ikäisillä nuorilla ei ole koskaan liikaa aikuisia ympärillään. Haluan pysyä mukana siinä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja mitä meidän nuorille kuuluu, hän perustelee.

Myös seurakuntanuorista uloskasvaneet ovat Amin sydäntä lähellä. Mikaelin seurakunnassa toimiikin hänen aloitteestaan porukka nimeltä semiaikuiset.

-Olin riemuissani, kun pari poikaa juuri kyseli, miten pääsee mukaan.

Venäjän taito avasi ovia työpaikkoihin

Sosiaalinen mies on ehtinyt olla niin monessa mukana myös työurallaan, että se kuulostaa seikkailukertomukselta. Ehkä mielenkiintoisimpia ovat opiskelu- ja työjaksot ensin Neuvostoliitossa ja sitten Venäjällä, missä Ami oppi kielen. Siitä on ollut hyötyä myös nykyisessä työssä Tikkurila Oyj:ssä, missä hän työskentelee myynnin ja toiminnanohjausjärjestelmien kanssa.

-Neuvostoaikana ystävystyin äärettömän mukaviin venäläisiin. Hekin halusivat tutustua minuun eikä rahavaroihini. Nyt Venäjä on kaikkea muuta kuin se maa, johon silloin tutustuin. Ääriajattelu ja rasismi loitontaa minua siitä.

Suomessakin on paljon venäläisiä, ja vieraskielisen työn neuvottelukunnassa istuvana Ami pohtii miten seurakuntien kannattaisi olla maahanmuuttajatyössä mukana.

-Ainakin rekrytoinneissa kielitaito kannattaisi ottaa huomioon.

Omaksi yllätyksekseen Ami valittiin Mikaelin seurakuntaneuvostoon ulkomaan vuosien jälkeen. Hänellä on lisäksi ollut aitiopaikka kurkistaa seurakuntayhtymän hallintoon Yhteisessä kirkkovaltuustossa ja –neuvostossa. Se on ollut silmiä avaavaa.

-Nyt kun seurakuntien rahat vähenevät, pitää alkaa miettiä panos-tuotossuhdetta. Olen innolla mukana kaikessa, mikä sopeuttaa tilannetta. Kannatan esimerkiksi Mikaelin seurakunnan ja Vartiokylän seurakunnan yhdistymistä. Mielenkiinnolla seuraan, mihin seurakuntayhtymän tulevaisuustyöskentely luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kesken johtaa. Täytyy priorisoida, että palvelut saadaan säilymään.

Teksti: Outi Jaakkola

Kuvat: Heikki Heikurinen

‍