07.12. Onneksi olkoon: Sampsa | Palaute | På svenska | In English

Mikaelinkirkko

Tervetuloa-brunssille kutsuttiin uusia asukkaita ovikelloa rimpauttamalla

Mikaelin seurakunta

09.10.2019, 15:38

Mikaelin seurakunnassa havahduttiin keväällä siihen, että alueelle rakennetaan paljon uusia taloja – ja niiden mukana tietenkin myös uusia asukkaita. Syntyi ajatus, että heidät voisi toivottaa tervetulleeksi erityisellä tavalla.

Tervetuloa-brunssi haluttiin järjestää yhteistyössä alueen muitten toimijoiden kanssa, koska siitä on ollut niin hyviä kokemuksia. Vetoa ja voimaa Mellunkylään –yhteisössä tehdään laajasti yhteistyötä kaupungin, järjestöjen, erilaisten projektien ja poliitikkojen kanssa. Kaikkien tähtäimessä on alueen asukkaiden hyvinvointi.

Lions club Kontulan ja Mikaelin seurakunnan työntekijät lähtevät jakamaan Tervetuloa-brunssin kutsukasseja
LC Kontulan vapaaehtoiset auttoivat kassien jakamisessa uusiin taloihin.

Alkusyksystä kerättiin eri toimijoiden esitteitä ja seurakunnan Mikael-lehti kassiin, jonne saatiin myös paikallisilta kauppiailta pientä herkkua. Noin 600 kassia jaettiin uusiin taloyhtiöihin talkoilla, joihin osallistui seurakunnan työntekijöitä, vapaaehtoisia ja paikallisen Lions-klubin aktiiveja.Lisäksi seurakuntaan viimeisen vuoden aikana muuttaneille lähetettiin postitse kutsukirje brunssille. Yhteistyökumppanit markkinoivat tilaisuutta omissa kanavissaan.

Kontula Electronicsin ja taideprojektin edustajia Tervetuoa-Brunssilla
Kontulan kulttuuritapahtumien edustajat olivat mukana Tervetuloa-brunssilla.

Lauantaiksi 5.10 oli Mikaelinkirkolla järjestetylle brunssille ilmoittautunut etukäteen yli 60 uutta asukasta. Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui lähes 100 henkeä. Ensimmäisten joukossa sisään asteli Tuula Lusenius ystävänsä Ulla Könösen kanssa.

-Asuin aiemmin Myllypurossa ja olin jonossa asumisoikeusasuntoon. Sitten tärppäsi täältä Vienankadulta, Tuula kertoo. Taloyhtiössä suunnitellaan jo Vienanpäivän juhlia, mutta nähtäväksi jää millaiseksi yhteistoiminta kehittyy.

Naiset viihtyvät ltä-Helsingissä ja ovat jo tottuneet käyttämään hyväkseen esimerkiksi liikuntapalveluita. Kehuja saa Kontulan lähiöasema, jonka ilmaisilla retkillä ystävykset käyvät. Seurakunnan tarjoamat retket kiinnostivat myös heitä.

Erittäin mukava tapahtuma, yhteisöllisyyttä syksyn pimeyteen ja matala kynnys kirkon toimintaan osallistumiseen.

Äitinsä Tarjan kanssa brunssilla istuva Mira on muuttanut Kontulankaarelle 1,5-vuotiaan Vanessan kanssa. Hän on itse asunut lapsuuttaan Kontulassa, joten kulmat ovat tutut. Nyt kiinnostaa, mitä pikkuneidin kanssa voisi tehdä alueella ja miten toisiin äiteihin voisi tutustua. Sunnuntaina on juuri sopivasti perhemessu ja lounas sen jälkeen, joten siinä on ensimmäinen mahdollisuus. Ruokailusta ei siis tänä viikonloppuna tarvitse murehtia, sen verran runsaat paikallisten kauppiaiden sponsoroimat brunssitarjoilut olivat.

Brunssille tuli monta paluumuuttajaa

Siskokset Päivi ja Ulla Marjeta ovat muuttaneet Mellunmäkeen, josta kummallakin on sopivan pituinen työmatka. Hekin ovat nuoruudessaan asuneet alueella ja muistelevat lämmöllä ”koko talon pappina” toiminutta kirkkoherra Armas Viitaa. Päiviä onnistaa myös arpajaisissa.

Olen uusi asukas. Yllätti, että on paljon kaikenlaista ohjelmaa.

Kauko ja Marianne Valtonen Tankovainiolta kertovat muuttaneensa asuntoonsa jo neljä vuotta sitten, jolloin ensimmäiset asunnot taloyhtiöön valmistuivat.

-Meillä on maailman parhaat naapurit, yhdessä hoidetaan pihaa, on glögejä ja talkoita. Oli kiva ele kun meille jaettiin kasseja. Messussa voisi käydä useamminkin, Valtoset tuumivat.

Kauko täyttää pian 70 ja odottelee jo kutsua seurakunnan synttärijuhliin. Niistä on kuullut paljon hyvää.‍

Katso video brunssin tunnelmista!