19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Meilahden seurakunta

Yhteisvastuukeräys 2019 tukee toisella asteella opiskelevia

18.03.2019, 12:35

Tämän vuoden keräyksen kotimaisena kohteena on toisella asteella eli lukiossa ja ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevat. Opetus on ilmaista. Silti opinnoista aiheutuu joskus kohtuuttomia kuluja. Toisella asteella opiskelija maksaa itse osan opiskelukustannuksista: esimerkiksi oppikirjat sekä omaan käyttöön tulevat työvälineet ja tarvikkeet. Kaikilla ei ole varaa ostaa kirjoja, tietokonetta tai kokin veitsiä.

”Tämä asettaa nuoret keskenään eriarvoiseen asemaan, köyhyydessä elävillä nuorilla mahdollisuudet opiskella eivät ole samat. He lähtevät opintoputkeen, matkalle kohti työelämää takamatkalta”, sanoo Stadin ammattikoulun oppilaitospastori Sanna Uusitalo.

Hän tapaa työssään hyvinvoivia nuoria, mutta myös niitä, jotka elävät syrjäytymisuhan alla.

Vuonna 2019 yhteisvastuukeräys on tukemassa vähävaraisten lasten ja nuorten koulutusta.

”Keräyksen kohde on tärkeä! Nuorissa on tulevaisuus, myös niissä nuorissa joiden vanhemmilla ei ole varaa. Tämän vuoden yhteisvastuu keräys antaa köyhyydessä eläville nuorille mahdollisuuden parempaan tulevaisuuteen, niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin, Uusitalo sanoo.

Lisää keräyksestä voit lukea Yhteisvastuukeräyksen sivuilta.

Helsingin seurakunnissa on useita tapahtumia, joissa voi tukea Yhteisvastuukeräystä. Katso lista tapahtumista.