19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Malmin seurakunta

Mari Torri-Tuominen Malmin uudeksi A-kanttoriksi

20.02.2020, 09:16 /  päivitetty 10.03.2020, 13:47
A-kanttorin valinnalla pyritään vastaamaan entistä paremmin seurakuntatyön uusiin tarpeisiin. Tavoitteena on kohdata kaikki ikäluokat ja pitää klassisen musiikin rinnalla myös muita musiikkigenrejä.
kanttori

Malmin seurakunnassa on aloittanut A-kanttorin virassa maaliskuusta alkaen MuM Mari Torri-Tuominen. A-kanttorin työtehtävä edellyttää laajaa korkeakoulututkintoa. Viran erityispainotuksena on jumalanpalvelusmusiikin kehittäminen ja musiikkiryhmien toiminnasta vastaaminen etenkin Malmin seurakunnan eteläisellä alueella sekä monipuolisten musiikkitilaisuuksien organisointi koko seurakunnassa. A-kanttorilta edellytetään vahvaa rytmimusiikin osaamista ja kykyä ohjata eri-ikäisille suunnattuja vaativiakin musiikkiryhmiä.

Torri-Tuominen on toiminut yli 10 vuotta musiikin ja jumalanpalveluselämän kouluttajana Nuori kirkko ry:ssä. Sitä ennen hän työskennellyt yhtä pitkään Hakunilan seurakunnan kanttorina. Torri-Tuomiselta löytyy kokemusta kanttorin perustyöstä sekä laajempaa näkökulmaa Suomen kirkolliseen kenttään. Hän on myös työstänyt ja toimittanut kirkossa käytettävää musiikkimateriaalia, mistä käy ilmi hyvä organisointikyky, laaja verkostoituminen sekä kehittävä työote.

– Jokainen uusi työntekijä tuo mukanaan tuoretta energiaa sekä uusia ideoita ja työtapoja. Marilla on paljon lasten ja nuorten kanssa toimimiseen liittyvää osaamista, ja uskon että tätä kokemusta voi hyödyntää myös työikäisten ja ikäihmisten parissa. Odotan mielenkiinnolla, mitä kanttoritiimimme kehittääkään yhdessä, Malmin seurakunnan johtava kanttori Kaisu Rauhamaa sanoo.

Rauhamaan mukaan Torri-Tuomisen valinnalla pyritään täydentämään ja monipuolistamaan kanttoritiimiä niin, että Malmilla pystytään entistä paremmin vastaamaan seurakuntatyön uusiin tarpeisiin.

– Musiikin kenttä on nykyään laaja ja musiikkitoiminnan tulee seurata aikaansa tarjoten ihmisille uudenlaisia mahdollisuuksia. Tavoitteena on kohdata kaikki ikäluokat ja pitää klassisen musiikin rinnalla kasvavassa määrin myös muita musiikkigenrejä.

– Tarvitsemme verkostoitumista ja ihmisten osallistamista. Siksi on hienoa, että saimme täytettyä ylimmän asteen kanttorin viran seurakunnassamme, Rauhamaa iloitsee.