Voi kun yhtä puhdas olla voisin

Järvien ja metsien ohella sauna on erottamaton sitä kansallista kuvastoa, jonka avulla jo 1800-luvulla ennen itsenäisyyttä, yritettiin kertoa maailmalle, keitä me olemme. Kielen ohella saunasta on tullut identiteetin kantaja, joka mahdollistaa myös ne tunteet, joiden ilmaisemisessa emme ole kovin hyviä.

Sauna kuuluu olennaisena osana itämerensuomalaisten kansojen kulttuuriin. Suomen lisäksi sauna esiintyy viron, vatjan ja liivin kielissä. Sanat löyly, vihta ja vasta on jäljitetty kantasuomeen noin 3500 vuoden päähän. Ensimmäisen kerran kirjoitetussa tekstissä sauna mainitaan Agricolan rukouskirjan kalenterissa 1544. Myös Uuden testamentin suomennoksessa 1548 sauna vilahtaa ohimennen.

Sauna - pyhä paikka

Saunan alkumuotona pidetään maakuoppaa, johon laitettiin kuumia kiviä. Näitä maasaunoja lienee käytetty ensisijaisesti rituaaleissa. Rautakaudella keksittiin uudenlainen rakennustapa, joka mahdollisti hirsistä rakennetun savupirtin. Luultavasti ensimmäiset rakennukset, jotka uudella tekniikalla rakennettiin, olivat saunoja. Saunan sydän ei kuitenkaan ole rakennus vaan kiuas. Suomen vanhin kiuas lienee Pirkkalan Tursiannotkon kaivauksista rautakautisesta kylästä löydetty kivikasa. Se tarkoittaa, että Suomessa on saunottu yli 1000 vuotta. Yleinen tapa siitä tuli kuitenkin varmuudella vasta sydänkeskiajalla 1200-luvulta alkaen.

Sauna oli suomalaisille perinteisesti pyhä paikka. Saunassa ei saanut riidellä eikä kiroilla, saati mainita Jumalan nimeä turhaan. Myös laulaminen ja kovaan ääneen mesoaminen oli ehdottomasti kielletty samoin humaltuneena saunaan tulo ja rivo kielenkäyttö - muiden saunojien seksuaalisesta häiritsemisestä puhumattakaan. Erityisesti löylyn heittäminen oli pyhä toimitus, jonka aikana ei sopinut puhua ja joka kristillisenä aikana rinnastui rukoukseen. Vanha tapa oli myös tuoda saunasta terveisiä samoin kuin kirkkomatkalta kotiin palatessa, ”Nyt on ruumis puhdas, kunpa olisi sielukin”.

Saunassa synnyttiin ja saunassa pestiin vainajat siirrettäviksi ruumislaudoille ja edelleen siunattaviksi ja hautaan laskettaviksi. Toisinaan sauna lämmitettiin synnytyksen lähestyessä, sillä löylyn uskottiin helpottavan synnytyskipuja. Saunan lattia pehmustettiin oljilla. Evankeliumien kuvaus seimeen syntyvästä Jeesus-lapsesta olkineen muistutti synnyttämisen olosuhteita entisajan Suomessa. Tavasta luovuttiin vähitellen, kun koulutetut kätilöt kieltäytyivät avustamasta synnytyksessä saunassa.

Myös kihlakumppanit saunoivat häidensä aattona. Lounais-Suomessa morsian kylpi yleensä muiden tyttöjen kanssa, harvoin myös sulhasensa kanssa. Karjalassa tällaisen neitsytkylvyn jälkeen morsiamen palmikot avattiin ja hänet valmistettiin puhtaana avioliittoon itkuvirsien saattamana. Myös vainajat pestiin usein saunassa. Ammattimaiset pesijät saivat palkkioksi työstään vainajan vaatteet.

Koko elämän kirjo saunassa

Itä-Suomessa saunomista nimitettiin kylpemiseksi ja saunaa kylyksi. Varsinais-Suomessa, Hämeessä ja Pohjanmaalla saunaa kutsuttiin puolestaan pirtiksi ja saunomista vihtomiseksi. Ajatus oli, että vihtominen itsessään puhdisti niin ruumiin kuin sielunkin.

Varsinkin Turun seudulla saunat olivat tavallisesti suuria salvosrakennuksia, joissa paitsi nautittiin löylystä myös kupattiin, hierottiin, kuivattiin kehruukasvit, lihdattiin pellava, palvattiin lihat, imellettiin maltaat oluenpanoa varten sekä pestiin pyykit. Itä-Suomessa saunat olivat yleensä pienempiä kuin lännessä. Köyhimpien perheiden saunoissa oli lauteiden sijaan vain yksinkertainen penkki. Itä-Suomessa saunottiin vanhana aikana talvella joka toinen, kesällä jokaisena iltana. Lännessä tavallisesti kaksi kertaa viikossa riitti talonväelle.

Itä- ja Keski-Suomessa, jossa saunan käyttäminen talousaskareisiin oli harvinaisempaa kuin lännessä, saunat olivat asumiskäytössä silloin, kun niissä ei saunottu. Kirkkojen tapaan ne tarjosivat 1900-luvun alkuun asti suojan ja yösijan anopille ja apelle tai asunnottomille kulkureille ja orpolapsille. Heitä nimitettiin saunakesteiksi. Vastineeksi oikeudestaan yöpyä saunan lattialla he osallistuivat parhaan kykynsä mukaan talon töihin.

Kaikki varhaisimmat saunat olivat ikkunattomia savusaunoja. Pimeään saunaan eli mustaan kylyyn, tihkui valoa vain pienestä tuuletusluukusta. Vielä 1930-luvullakin puolet saunoista oli yhä savusaunoja. Ne olivat tunnelmallisia, mutta myös alttiita tuhoisille tulipaloille varsinkin kaupungeissa. Niinpä esimerkiksi Helsingissä määrättiin 1765 purettaviksi kaikki sellaiset rakennukset, joista puuttui savupiippu tai jonkinlainen hormi.

Suomalaista eksotiikkaa

Suomessa vierailleille ulkomaalaisille sauna oli eksoottinen kokemus. Ranskalainen Charles Ogier kuvaili matkakertomuksessaan värikkäästi suomalaisten yhteissaunomista alastomana, estottomia naissaunoittajia ja kupattujen verivirtaa saunan lattialla.

Briennen herttua Loménie kertoo puolestaan nähneensä saunassa myös kotieläimiä sekä miten ”kuin kuolemantaudissa hikoilleet saunojat” olivat menneet avantoon ja palanneet sieltä jonkin ajan kuluttua vakavina ja hartaina alastomuuttaan häpeilemättä. Tunnetuin varhaisista saunankuvaajista lienee italialainen Giuseppe Acerbi, joka saunoi Kemin pappilassa 1799. Muiden vieraiden tavoin hän kiinnitti kauhistuneena huomionsa vihtomiseen, kuppaamiseen, yhteissaunomiseen ja lumihangessa kieriskelyyn kovalla talvipakkasella.

Saunakin on nyt mobiili

Sauna syntyi maalla, mutta muutti ihmisten mukana myös kaupunkiin. Aikana, jolloin puhelimet olivat analogisia, myös saunat olivat kiinteitä yhteissaunoja, joissa kylvettiin suurina joukkoina varsinkin lauantaisin töiden päätyttyä. 1800-luvun päättyessä Helsingissä oli 70 yleistä saunaa tai kylpylaitosta. Valtaosa yleisten saunojen asiakkaista oli työväkeä, keskiluokka suosi saunoja, joissa miehillä ja naisilla oli omat saunavuoronsa. Yleiset saunat tarjosivat varsinkin naisille uuden ammatin saunottajina. Joissain paikoissa he pesivät eri maksusta myös pyykkiä ja myivät kaljaa saunajuomaksi. Saunottajat pitivät myös yllä järjestystä ja kuria. ”Vaikeaa on rivoa rahakastakaan palvella” kertoi Helsingissä pitkän uran saunottajana tehnyt pesijä-Eeva, jolle sauna oli koko uran ajan pyhä.

Tänä aikana me elämme digiaikaa ja lankapuhelimet on vaihdettu mobiiliiin. Myös saunasta on tullut entistä ketterämpi, pyörillä liikkuva laitos. Suomalaisten kekseliäisyys ei saunan suhteen ole tuntenut mitään rajoja.

Parhaimmillaan suomalainen sauna on jouluaattona illan pimentyessä. Kun ollaan valmistumassa jouluaterialle; kun tähdet taivaalla ja kynttilät saunapolulla luovat valoa pimeään; kun joulun tuoksut vievät jonnekin lapsuutta pitemmälle, ajattomaan aikaan ja tuovat mieleen syvän sanattoman rauhan ja virittävät mielen kohtaamaan pyhän. Joulusaunan hellivissä löylyissä sydämestä nousee hiljainen huokaus: voi kun voisin itse olla yhtä puhdas.

Teksti: Esko M. Laine