16.04. Onneksi olkoon: Patrik, Jalo | Palaute
Malmin seurakunta

Malmin johtava kanttori sai tunnustuspalkinnon työstään

11.08.2022, 09:39
Muiden innostaminen on Rauhamaan mielestä olennaista kanttorin työssä.
Kaisu Rauhamaa ja otsikko Kaisu Rauhamaasta vuoden kanttori

”Kun olin nuori, ajattelin kanttorin työtä urkujen näkökulmasta. Mutta minusta tulikin tällainen touhutäti ja teen kaikkea mahdollista, että musiikin kautta tavoitettaisiin kaikenikäisiä ihmisiä ja tehtäisiin yhdessä”, Malmin seurakunnan johtava kanttori Kaisu Rauhamaa sanoo.

Suomen kanttori-urkuriliitto nimesi hänet vuoden kanttoriksi ansioinaan muun muassa eri-ikäiset huomioiva työote. ”Kaisu Rauhamaa on laaja-alainen muusikko, jonka työnjälki on monipuolista, laadukasta ja kaikenikäiset huomioivaa”, todetaan liiton perusteissa.

”Musiikki kuuluu kaikille ja musiikki on myös monille silta seurakuntaan. Sitä kautta tavoitetaan kokonaisia perheitä”, Rauhamaa toteaa. ”Tarvitaan sekä korkeatasoisia elämyksiä että matalan kynnyksen toimintaa.”

Työ, jolla on tarkoitus

Rauhamaan ensimmäinen asemapaikka Malmin alueella oli Pukinmäki, jossa hän omien sanojensa mukaan oppi, että kanttorin työ on ihmisten kanssa tekemistä. Paikallinen vilkas yhteisöllisyys yllätti. ”Kun tulin seurakuntaan töihin musiikkiopistosta, ajattelin, että tällä työllä on merkitystä, koska tässä on mukana elämänkatsomuksellinen sisältö. Käytännössä olin hämmästynyt, miten paljon sain olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.”

Rauhamaa on pyrkinyt rakentamaan Malmin seurakuntaan musiikillista polkua, jonka voi aloittaa jo pikkulapsena musiikkiryhmässä. Hän pitää kanttorin työtä ammattina, jossa luodaan ihmisille mahdollisuuksia musisoida. Hän itse pitää erityisen paljon säestämisestä.

”Kirkkomusiikki ei ole vain laadukkaita esityksiä, vaikka nekin ovat tärkeitä, vaan myös yhdessä tekemistä, kuten yhteislaulua. Lapsikuorossa meillä ei ole koelauluja ja aikuisillekin on monentasoisia kuoroja. Monipuolisella säestyksellä voidaan tarvittaessa rakentaa stemmoja vaikka yksiääniseen lauluun”, hän kuvaa. Kaisu Rauhamaa on perustanut malmin seurakuntaan kaksi lapsikuoroa ja ne ovat edelleen toiminnassa. Tällä hetkellä hän johtaa myös aikuisten projektikuoro Messulaulajia.

Rauhamaa mainitaan ammattiliiton perusteissa myös aktiiviseksi toimijaksi, joka pitää ammattikuntansa ja alaistensa puolta. Rauhamaa tunnetaan seurakunnan työntekijöiden keskuudessa huumorintajuisena, innostavana ja luovana työtoverina ja esihenkilönä. Korona-ajan alussa hän ideoi Malmin seurakunnan Facebook-sivulla edelleen julkaistavan Ehtookellot-sarjan, jonka toteutuksessa ovat mukana niin kollegat kuin kymmenet seurakuntalaiset.

Kanttori luo mahdollisuuksia muille

Rauhamaa perusti seurakuntaan kannelryhmä Kanneltajat vuonna 2014. Ryhmässä eri tasoiset soittajat soittavat yhdessä. Ohjelmistossa on virsiä, lauluja ja pelimannisävelmiä ja kansanlauluja. Kanneltajat on esiintynyt Suomen lisäksi Eskiltunassa Ruotsissa (2017) sekä Tyrössä Inkerinmaalla 2018.

Rauhamaa uskoo, että kirkon musiikkityön tulevaisuus on ihmisten mahdollisuuksissa osallistua aktiivisesti itse musisointiin. Malmin seurakunnasta on esimerkiksi toivottu kovasti yhteislaulutilaisuuksia, joita on tulossa. Lisäksi on kaikille avoin djemberumpupaja ja Open Mic-tapahtuma, jossa halukkaat voivat tulla joko esittämään omia kappaleitaan tai laulamaan Tartu mikkiin -tyylisesti pienen soitinryhmän säestyksellä. Sunnuntaina 25.9. vietetään valtakunnallista Kirkkomusiikin päivää, jolloin jokaisen on mahdollista päästä itse kokeilemaan kirkon urkuja.

”Kirkkomusiikkia on kaikki musiikki, jota harrastetaan kirkon piirissä. Elämme Jumalan maailmassa, hänen luomistyönsä keskellä. Musiikki on yksi luomistyö. Sanoma voi kertoa tästä maailmasta, mutta Jumala on töissä tässä maailmassa. Konteksti merkitsee enemmän kuin se, onko laulu sävelletty alunpitäen kirkolliseen käyttöön”, hän toteaa.

Rauhamaan työhön kuuluu myös Malmin seurakunnan musiikkityön kokonaisuuden johtaminen ja suunnittelu.

”Tavoitteenani on ollut seurakunnan eri puolilla tehtävän musiikkityön yhdenmukaistaminen ja sen johtaminen, miten jokaisesta kanttorista saataisiin hänen lahjansa parhaiten esille”, hän sanoo. ”Meillä on musiikkityössä ollut hyvä yhteinen henki.”

Musiikin maisteri, kanttori Kaisu Rauhamaa on syntynyt vuonna 1960. Hän valmistui kanttoriksi (MuM) Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmasta 1987. Kaisu Rauhamaa on toiminut Malmin seurakunnan B-kanttorina vuodesta 2001 alkaen. Seurakunnan johtavana kanttorina hän on toiminut vuodesta 2017 lähtien. Ennen kanttorin virkauraansa Kaisu Rauhamaa toimi Itä-Helsingin ja Keravan musiikkiopistoissa musiikin teorian ja säveltapailun opettajana.
Tunnustuksena ansioistaan Kaisu Rauhamaalle luovutettiin Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton rahalahja.

Suomen Kanttori-urkuriliitto on 115-vuotias kanttoreiden ammattiliitto. Liiton jäseninä on n. 80 prosenttia evankelis-luterilaisen kirkon kanttoreista sekä lukuisa joukko eläkeläisiä ja opiskelijoita. Liiton tarkoituksena on valvoa jäsentensä taloudellisia, koulutuksellisia ja yhteiskunnallisia etuja, neuvotella ja tehdä sopimuksia jäsentensä palvelussuhteen ehdoista sekä edistää ammattikunnan keskinäistä yhteyttä.
Suomen Kanttori-urkuriliitto muodostaa Suomen kirkon pappisliiton ja Suomen teologiliiton kanssa yhteisjärjestön AKI-liitot ry:n, jonka toimisto hoitaa näiden kolmen liiton ja niiden jäsenten asiat.