18.04. Onneksi olkoon: Valto, Valdemar | Palaute
Malmin hautausmaa

Malmin hautausmaan vaahterakujanteen uusintatyö jatkuu

09.07.2018, 12:31

Vaahterakujanteen uusiminen aloitettiin jo vuonna 2016 ja sen ensimmäinen vaihe toteutettiin vuosina 2016–2018. Nyt tarkoituksena on saattaa puukujanteen uusimistyö valmiiksi. Uusi työvaihe on tarkoitus aloittaa elokuun alkuun mennessä.

Kyseessä on yksi Malmin hautausmaan pääväylistä, niin sanottu kahdeksan metrin tie, jota reunustavat vaahterat. Uusittava kujanne ulottuu hautausmaan huoltoalueen vieressä olevalta ympyräaukiolta sankarihautausmaan kulmalle.

Yhteisen kirkkoneuvoston päätöksessä todetaan, että vaahterakujanne on tutkimuksissa todettu huonokuntoiseksi ja mahdollisesti riskiksi alueella liikkuville.

– Vanhentuneen vaahterakäytävän tilalle istutetaan tammea, joka kestää vaahteraa paremmin myös hoitoleikkauksia. Tarkoituksena on tehdä puukujanne, joka on pitkään hyvännäköinen ja hoidettavissa, kertoo Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelä.

Tämän vuoden puolella poistetaan vanha puusto ja vaihdetaan kasvualusta. Tammet on tarkoitus istuttaa ensi keväänä.

Malmin hautausmaa on tunnettu kauniista puukujanteistaan, joita on hautausmaalla kilometreittäin.

– Hautausmaalle jää edelleen kilometreittäin vanhoja puukujanteita, kuten Vanhalta portilta kappelille vievä yli 100 vuotta vanha puistolehmuskujanne, lohduttaa Niemelä.