19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Lauttasaaren seurakunta

Isoskoulutus antaa hyvät valmiudet myös vapaaehtoistyöhön

18.10.2017, 09:56 /  päivitetty 26.07.2022, 10:48

Lauttasaaren seurakunnan isoskoulutus kulkee nimellä Vapa-koulutus eli nuorten vapaaehtoistyön koulutus. Koulutuksessa saa valmiuksia kaikenlaiseen vapaaehtoistyöhön.

Vapa1 eli nuorten vapaaehtoistyön koulutuksen ensimmäinen vuosi pitää sisällään ryhmänohjaajan perustaitoja. Koulutukseen kuuluu tapaamisia viikoittain, projekteja, harjoittelua ja viikonloppuleirejä. Koulutuksessa kerätään teoriatietoa ja harjoitellaan käytännössä ryhmänohjaajan tehtäviä.

Koulutukseen voi osallistua, vaikkei isoseksi tähtäisikään. Tule hakemaan elämäntaitoja ja kavereita sekä viettämään ikimuistoisia hetkiä hyvässä seurassa!

Vapa2 koulutuksessa käydään läpi Nuisku-kurssi eli nuorten ihmissuhdekurssi.

Nuisku on amerikkalaisen Thomas Gordonin kehittelemä ihmissuhdekurssi nuorille. Kurssilla opitaan itsensä tuntemisen lisäksi mm. kuuntelemisen, riitelyn ja itseilmaisun taitoja. Ihmissuhdetaitoja opetellaan teorian, käytännön harjoitusten ja tehtävien avulla.

Vapa3 koulutus keskittyy isoison ja yövahdin tehtävien sisältöön. Koulutuksessa myös syvennetään jo aikaisemmin opittuja.

Suoritetuista kursseista saa kaikista todistuksen, josta on hyötyä mm. opiskelu- ja kesätyöpaikan haussa.


Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet koulutuksiin Varpulta.