20.04. Onneksi olkoon: Nella, Neela, Lauha | Palaute
Lauttasaaren kirkko

Lauttasaaren kirkkoa remontoidaan 15 miljoonalla

14.06.2019, 08:56 /  päivitetty 14.06.2019, 09:22
Helsingin seurakuntien yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi Lauttasaaren kirkon remontin enimmäiskustannusarvioksi 15,3 miljoonaa euroa. Tänä vuonna alkaviin korjaustöihin kuluu noin miljoona euroa ja seuraavina kolmena vuotena noin 4–5 miljoona euroa kunakin vuonna.
Lauttasaaren kirkon kirkkosali

Vuonna 1958 valmistunut kirkko on pinta-alaltaan Helsingin suurin: kerrosneliömetrejä on noin 5800. Kirkko koostuu seurakunta- ja toimistotilojen lisäksi itse asiassa kahdesta kirkosta: suomenkielisen Lauttasaaren seurakunnan lisäksi pohjoissiivessä on eteläisen Helsingin ruotsinkielisen Johannes församlingin kirkko. Remontin jälkeen tiloihin on tulossa myös vuokralaiseksi paikallinen musiikkiopisto sekä kaupungin ryhmäperhepäiväkoti ja etätyöpaikkoja helsinkiläisille.

Päätös pitää vahvistaa vielä kirkkohallituksessa. Peruskorjaustyöt alkavat, kun edellytykset lupien, alistuspäätöksen ja rahoituksen puolesta ovat kunnossa. Lauttasaaren seurakunta toimii tällä hetkellä väistötiloissa Lauttasaaren uudessa kauppakeskuksessa Lauttiksessa.

Valtuusto hyväksyi myös Kontulassa sijaitsevan Mikaelinkirkon julkisivu- ja kattokorjauksen sekä sisätilojen muutostyöhankkeen. Kustannusten katto on hankevarauksineen noin 1,3 miljoonaa euroa.

Lisäksi Vartiokylän kirkon kattokorjaukseen vuodelle 2019 varattua määrärahaa korotetaan 330 000 eurosta 490 000 euroon.