25.08. Onneksi olkoon: Loviisa | Palaute | På svenska | In English

Katukappeli

Sanaa ja saarnoja

Vuosaaren seurakunta

13.01.2017, 13:27

Seurakunnan uusi saarnablogi aloitti vuoden alussa. Nyt voit lukea osan jumalanpalvelustemme saarnoista missä ja milloin tahansa.

Uusi saarnablogi Sanaa ja saarnoja aloitti vuoden alussa. Blogiin päivitetään vaihtelevalla aikataululla messujemme ja jumalanpalvelustemme saarnoja. Ainakaan alussa ihan kaikki saarnat eivät blogiin vielä ehdi, mutta toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni.

Kunnian ensimmäisen saarnapostauksen tekemiseen sai kasvatuksen pappi Lauri Holma, jonka uudenvuodenpäivän teksti on nyt luettavissa blogissa. Blogin ensimmäisen saarnan kirkkopyhän aiheena oli "Jeesuksen nimessä". Siihen nimeen tukeutuen on hyvä aloittaa uusi saarnablogikin.