23.02. Onneksi olkoon: Aslak | Palaute | På svenska | In English

Kannelmäen seurakunta

Sinun on uskottava, toivottava, ja jättäydyttävä Jumalan huomaan! - Kantaattimessu Kannelmäen kirkossa puhutteli ja rohkaisi

20.01.2020, 14:12

Johann Sebastian Bachia (1685–1750) sanotaan joskus viidenneksi evankelistaksi. Hänen säveltämänsä kantaatit ovat luterilaisen musiikkiperinnön kulmakivi, laaja musiikillisesti ja hengellisesti vaikuttava kokonaisuus. Noin 350 kantaatista 209 on säilynyt. Yksi niistä päästiin kokemaan Kannelmäen kirkossa 19.1. sen alkuperäisessä yhteydessä eli osana seurakunnan jumalanpalvelusta.

Kantaatti (ital. cantata, laulaen) tarkoittaa kuorolle ja orkesterille sävellettyä kokonaisuutta, jonka teksti muodostuu Raamatun säkeistä, virsistä ja varta vasten kirjoitetuista runollisista teksteistä.

Suomalaisen barokkiorkesterin (FiBO:n) Kaarelan alueelle sijoittuvan kolmivuotisen Juurilla-hankkeen yhtenä osana on kantaattiprojekti, jossa tutkitaan juuria Bachin musiikin kautta ja tuodaan samalla upeat teokset lähelle nykypäivän kuulijoita. FiBOn kanssa kantaattiprojektiin osallistuvat Kannelmäen ja Oulunkylän seurakunnat.

Papit Virpi Koskinen ja Konsta Korhonen toimittamassa messua Kannelmäen kirkossa.

Toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin Bach sävelsi kantaatin (BWV 155), joka alkaa sanoin ”Jumalani, kuinka kauan”. Jumalanpalveluksen ja siis kantaatin alussa rukoilija liittyy sopraanosolistin laulaessa synnintunnustukseen valittaen ja huutaen Jumalan puoleen:

Jumalani, kuinka kauan? Kurjuutta on liikaa, en näe lainkaan loppua kivuille ja suruille!
Sirkku Rintamäki laulaa kantaatin sopraanosolistina Suomalaisen barokkiorkesterin soittajien ja kuoron kanssa Kannelmäen kirkossa.

Vaikerruksen jälkeen altto ja tenori laulavat lohduttavin sanoin kauniin helmeilevän aarian:

Sinun on uskottava, toivottava, ja jättäydyttävä Jumalan huomaan! Jeesus tietää oikeat hetket auttaakseen sinut iloon. Kun synkkyys on hälvennyt, hänen koko sydämensä on sinulle avoin.
Mikko Helenius kantaattimessun tenorisolistina ja Katja Mäkiö alttosolistina Kannelmäen kirkossa.

Messun edetessä seurakunta, solistit ja kuoro laulavat orkesterin ja urkujen säestyksellä yhdessä ja vuorotellen. Seurakuntalaisia kutsuttiin osallistumaan myös kantaatit päättävien koraalien laulamiseen. Messun virsien sovituksista vastasivat muun muassa Mikko Helenius ja Sirkku Rintamäki.

Katja Mäkiö ja Sirkku Rintamäki harjoituttavat kantaattimessun kuoroa ja orkesteria Kannelmäen kirkossa.

Pappi Konsta Korhonen muistutti saarnassaan siitä, että erilaisten uhkien keskellä kristitty voi luottaa siihen, että todellinen toivomme on Kristuksessa. Kristus vapauttaa meidät pelosta. Vapahtajan rinnalla maalliset asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin.

Rohkaiseva ja tulevaisuuteen luottava viesti kuullaan kantaatissa 155 ehtoollisen jälkeen bassosolistin laulamana:

Hän tuntuu vielä viipyvän, kuitenkaan älä pelkää, hän on jo aivan lähellä, kasvonsa vaikka peittää. Hän antaa varman sanansa, ja vaikka epäilisitkin, niin pelon saat nyt heittää.
Kantaattimessu Kannelmäen kirkossa. Alttarilla ehtoollisen jakajat. Liturginen väri punainen.

Kantaattimessun toimittivat papit Konsta Korhonen ja Virpi Koskinen.

Kuorot:

Kannelmäen seurakunnan kamarikuoro Vox Canora ja nuorisokuoro Kannelkellot

Oulunkylän seurakunnan kamarikuoro Chorus Sine Nomine

Solistit:

Sirkku Rintamäki, sopraano ja kuoronjohto

Katja Mäkiö, altto ja kuoronjohto

Mikko Helenius, tenori

Tuomas Heikkilä, basso

Orkesterina taituroivat Suomalainen barokkiorkesterin (FiBO) soittajat:

Kaisa Ruotsalainen, 1 viulu

Anna Rainio, 2 viulu

Markus Sarantola, alttoviulu

Louna Hosia, sello

Anna Rinta-Rahko, basso

Marianna Henriksson, cembalo ja urut

Piia Maunula, oboe

Alexandru Cozma, fagotti

Urkurina oli Hiski Wallenius

J.S. Bachin kantaattien suomennokset Toivo Ruotsalainen