19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Kallion seurakunta

Piispa Teemu Laajasalo rohkaisee liittymään yhteiseen rukoukseen

25.03.2020, 13:44 /  päivitetty 25.03.2020, 13:48
Helsingin piispa Teemu Laajasalo rohkaisee liittymään yhteiseen rukoukseen lauantaisin kello 18.
Tuomiokirkon tornin kello

”Olen saanut useita yhteydenottoja, joissa on toivottu yhteistä rukousta”, kertoo piispa Laajasalo.

Yhteinen rukous poikkeusaikana on toteutunut Suomessa ennenkin. Jatkosodan ratkaisevien hetkien aikana vuonna 1944 Yleisradio alkoi välittää Turun tuomiokirkon kellojen soittoa joka päivä kello 12. Tuo kellojen soitto on kuultavissa radiossa edelleen. Tuolloin presidentit Risto Rytin puoliso Gerda Ryti kehotti omistamaan kello kahdentoista lyöntien hetket "rukoukselle synnyinmaan edestä”.

Lauantaisin kello 18 kaikissa Suomen kirkoissa soitettavat ehtookellot ovat perinteisesti muistuttaneet seurakuntaa pyhän eli sunnuntain alkamisesta ja kutsuneet Herran päivän viettoon.

”Tänä aikana, kun emme voi kokoontua yhteen, voivat ehtookellot viestiä yhteydestä toisella tavalla, kehottamalla kaikkia yhteiseen rukoukseen. Elämme ihmeellistä aikaa, joka herättää monissa pelkoa, hätää ja toivottomuutta. Ehtookellojen soidessa haastan meidät hiljentymään kodeissamme rukoukseen Suomen ja koko maailman puolesta”, piispa Laajasalo kertoo.

”Pyytäkäämme lohdutusta sureville, apua hätää kärsiville ja toivon mieltä meille kaikille”, hän kehottaa.