Hyvä taidenäyttely, teatteriesitys, elokuva tai muu vastaava voi olla Heidi Heralan mukaan emotionaalinen tunnetta nostattava kokemus.

- Itse saatan joskus, kun olen surullinen, mennä hakemaan jostain esityksestä sitä lisää niin, että se saa minut itkemään ja avaa kanavat. Itku puhdistaa, kun se tulee noroina silmistä ja sydämestä. Ihminen tarvitsee itsensä ulkopuolelta avaavia väyliä silmien taakse ja sydänalaan, hän sanoo ja jatkaa:

- Taiteen myötä olen osana jotakin suurempaa. Kun näen teoksen, pystyn samaistumaan johonkin tai saamaan mittasuhteet omaan olotilaani ja tajuan, että itse asiassa minulla on asiat aika hyvin. Taide vaikuttaa vahvasti ihmisen ajatteluun ja tunteeseen. Kun on nähnyt jotain itseään suurempaa ja pysäyttävää, ja tähän kuuluu myös huumori ja nauru, niin voi kokea kohottuneen tunteen, hän kuvailee.

Niiaava kuusikymppinen

Näyttelijä Heidi Heralalla on meneillään juhlavuosi. Hän täytti alkukeväästä 60 vuotta. Ikä ja ikääntyminen hämmästyttävät häntä itseäänkin.

- Numeroina kuusikymmentä kuulostaa paljolta, varsinkin kun sielunelämä on välillä maksimissaan kaksitoistavuotiaan tasolla. Sitä häkeltyy, hän toteaa.

Heidi Herala tapasi hiljattain kollegansa Vuokko Hovatan äiteineen Ateneumissa. Hän hämmentyi, kun huomasi esittäytyessään niiaavansa automaattisesti.

- Niin minut on kasvatettu, että vanhemmille ihmisille niiataan ja niiasin koska hän oli Vuokon äiti. Vasta ulos mennessäni tajusin ajatella, että olemmeko kenties lähes samaikäisiä. Huomasin, että minä kuusikymmentä, niiaan, Heidi Herala kuvailee ja naurahtaa.

Uhriutuva everstinna on yksin näyttämöllä

Viime lokakuussa Helsingin Kaupunginteatterissa sai ensi-iltansa Rosa Liksomin romaanista dramatisoitu näytelmä Everstinna. Näytelmä sai huippuarviot ja etenkin Heidi Heralan roolisuoritus sai paljon kiitosta.

Ohjaaja Susanna Airaksisen sovitus Liksomin romaanista toimii itsenäisenä teoksena. Lapin maisemat, tapahtumat ja sodat on onnistuneesti siirretty näyttämölle.

Ohjaaja Susanna Airaksisen, lavastaja Vilma Mattilan, valosuunnittelija Vesa Ellilän, äänisuunnittelija Johanna Puuperän yhteistyönä tehty kokonaisuus on Heidi Heralan mukaan taideteos. Hän on yksin lavalla koko parituntisen näytelmän.

- Roolina se on erittäin hurja, sillä everstinna on monisärmäinen ja ristiriitainen. On upeaa näytellä hetkessä vaihtuvia ikäkausia nelivuotiaasta yli kahdeksankymmentävuotiaaksi, Herala kertoo.

Tarina kertoo kahdesta liitosta – everstinnan liitosta everstin kanssa ja Suomen liitosta Saksan kanssa. Kyseessä on kummallinen selviytymistarina, jonka esikuvana on kirjailija ja opettaja Annikki Kariniemi ja hänen miehensä Oiva Johannes Willamo.

- Tarina on erittäin intohimoinen, hirvittävän väkivaltainen ja jollakin tavalla kaunis. Se kertoo siitä mitä tapahtuu ihmiselle, kun mennään naimisiin, miten ihmisen persoona jollakin tavalla tulee esiin. Vaikka en ole psykologi uskaltaisin sanoa, että Willamo oli jonkin sortin narsisti, pohdiskelee Herala

Eversti on hurmaava, mutta alta löytyy toinen puoli, hirvittävä väkivaltaisuus. Heidi Herala toteaa, että surullisinta on se, että miksi everstinna ei lähde liitosta pois.

Näytelmässä kerrotaan, että kun everstinna lähetetään erinäisten väkivaltatekojen jälkeen suoraan everstin luokse, niin vanha lääkäri sanoo hänelle, että päätä kannattaa suojata suorilta potkuilta.

- Tähän everstinna sitten sanoo: ”Mie rauhotuin ja kessyynnyin taas uuelleen. Miehän tiesin mitä on edessä everstin kanssa, mutta mie en tiennyt mitä olisi eessä ilman häntä. Ihmistä vetää tottumus ja kaikki uusi tuntuu pelättävältä”, Heidi Herala siteeraa.

Tämä on Heidi Heralan mukaan valitettavan totta monissa epäterveissä parisuhteissa. Mikä sitten on se voima, että siitä sitten pääsee pois?

- On myös tragikoomista, että kun everstinna itse ei pääse suhteesta irti, niin hän sanoo: ”Mie kuolen surhuun, jos mie everstin jätän”, ja hetken jälkeen hän toteaa: ”Everstin myötä mie menetän everstinnan arvonimen.”

Ja tämä herätti yleisön parissa häkeltynyttä naurua, että tuonkin jälkeen hän haluaa pitää kiinni arvonimestään, Herala kuvailee näytelmän käänteitä ja jatkaa:

-”Mie olen everstinna” on antanut hänelle kokemuksen, että hän on itseänsä suurempi. Niinpä hän laahustaa vanhassa kylpytakissaan, jossa on kunniamerkit rinnassa, viimeiseen saakka, kertoo Heidi Herala.

Mutta lopulta näytelmässä everstinnalle käy hyvin, sillä hän löytää ulkopuolelta katsottuna säädyttömän ihmissuhteen. Hän solmii suhteen neljätoistavuotiaan pojan kanssa, tämä viisikymppinen nainen. He elävät yhdessä kaksikymmentä vuotta ja menevät naimisiin.

Everstinnan kevään näytökset Helsingin Kaupunginteatterissa on peruttu koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Teatteriperheen elämää useassa sukupolvessa

Heidi Herala syntyi kuopuksena kolmilapsiseen teatteriperheeseen. Vanhemmat näyttelijät Helge Herala ja Marja Korhosen olivat luovia kasvattajia. Teatteri tuli vastaan myös kodin arjessa.

- Kun meille tuli kavereita leikkimään, niin kun muilla oli kotona puhdasta piirustuspaperia, niin meillä kotona oli paperina näytelmien roolivihot. Niiden puhtaille takalehdille saatiin piirtää, kertoo Herala ja naurahtaa.

Teatteriperheessä sai tottua toimittajiin, jotka kävivät haastattelemassa. Marja Korhonen suhtautui heihin ystävällisesti.

- Aina oli kahvit katettuna. Hän ei koskaan ottanut meitä väkisin mukaan, mutta kyllä me saatiin perhekuvissa poseerata, Heidi Herala muistelee.

Ihaninta lapsuudessa Heidi Heralan mielestä oli juoksennella Suomen Kansallisteatterin vintillä ja köysistöissä. Kahdeksanvuotiaana hän toimi avustajana näytelmässä, jossa hänen isänsä Helge Herala esitti juoppoa pappia.

- Katsoin isääni kuin vierasta, joka heilui lavalla humalassa ja käyttäytyi tökerösti. Vahvemmin jäi mieleeni se, kuinka ihanaa oli laittaa päälle rooliasu, pitkä hame ja hiuslisäke, kertoo Heidi Herala.

Vaikka teatteri oli vahvasti läsnä arjessa, niin murrosiässä Heidi Herala mietti myös muita uravaihtoehtoja.

- Ajattelin että lopetan koulun ja pyrin ammattikouluun kampaajalinjalle. Ihana luokanopettajani Marja Dahlström totesi minulle, että voisin aikuisena tehdä jotain muutakin ja pyysi harkitsemaan. Jos ihan rehellinen olen, niin kampaajaunelmat olivat keino päästä koulusta, Herala toteaa.

Parikymppisenä Heidi Herala näytteli Turussa Samppalinnan kesäteatterissa. Siellä hän rakastui näyttelijäkollegaansa Seppo Maijalaan. Pari on ollut yhdessä neljäkymmentä vuotta ja heillä on neljä lasta.

Näkyväksi näyttämöllä

Teatterissa Heidi Heralaa on aina pohjimmiltaan kiinnostanut, miten asiat ja aiheet ratkaistaan ja miten asiat tehdään näkyväksi. Sekä luovuus.

- Itselläni se oli alkuun ehkä näkyväksi tulemisen tarve. Mutta näyttämöllä ei koskaan ole kyse siitä, että ”katsokaa minua” vaan siitä, miten tilanteet saadaan toimimaan.

Heidi Herala kokee olevansa outo sekoitus hirveän ujoa tyttöä ja kaipausta, että näyttämöllä voisi olla näkyvä.

- Ujous on hämmentävää, mutta sen kanssa olen oppinut elämään. Näyttämöllä sitä on ikäänkuin vapaampi, hän sanoo.

Teksti ja kuva Lisa Enckell