19.04. Onneksi olkoon: Pilvi, Pälvi | Palaute
Kallion seurakunta

Kansainvälinen lähetystyö ja kehitysyhteistyö Kallion seurakunnassa

14.04.2023, 15:43
Kallion seurakunta on osa maailmanlaajuista kirkkoa. Teemme työtä maailmalla tukemalla Suomen Lähetysseuraa.

Ilmastonmuutoksen torjuminen. Lasten saaminen kouluun. Ihmisten elämän vahvistaminen omilla asuinalueillaan. Rauhan rakentaminen. Kallion seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenet (2023-2026) olivat hyvin yksimielisiä pohtiessaan seurakunnan avustuskohteita ja sitä, minkä asioiden edistäminen on tärkeää.

Suomen Lähetysseuran palvelupäällikkö Janne Keränen esitteli seurakuntaneuvostolle järjestönsä eri maiden toiminnan painopisteitä ja muistutti myös, että vanhanaikaiset käsitykset lähetystyöstä kannattaa päivittää.

- Teemme nykyisin aina yhteistyötä paikallisten kumppanien kanssa. Työmme on myös hankepainotteista; sitoudumme kehittämään jotain alueella merkittävää toimintaa ja pyrimme saamaan sen vaikuttavuuden tai toiminnan jatkumaan myös hankkeen päättymisen jälkeen.

Kallion seurakunta jatkaa jo aiemmin tukemiaan projekteja Papua-Uudessa-Guineassa (raamatunkäännöstyö), Mauritaniassa (ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja koulunkäynti) sekä Israelissa (rasismin ja vihapuheen vastainen työ). Uutena kohteena haluttiin vahvistaa Taiwanin luterilaisen kirkon työtä.



Mauritanian kummikoululaiset, Suomen Lähetysseura

Menkää ja tehkää -työryhmä ottaa ideoita vastaan

Kallion seurakunnan seurakuntaneuvosto on nimennyt kaudeksi 2023-2026 Menkää ja tehkää -työryhmän joka seuraa, keskustelee ja tekee esityksiä lähetys-, kolehti- ja ystävyysseurakunta-asioista.

Työryhmää edustaa seurakunnan puolelta Sami Uusi-Rauva. Jäseninä ovat Eero Enqvist, Leena Niinivaara ja Fiia Tuomikoski

Ota rohkeasti yhteyttä, jos haluat kehittää, osallistua tai antaa palautetta!

Kehitysyhteistyö

Kehitysyhtestyön tavoitteena Kalliossa on tukea eri maiden kirkkoja toimimaan itsenäisesti.

Samalla autetaan ja tuetaan paikallisia hankkeita ja yhteisöjä niiden toiminnassa.