09.12. Onneksi olkoon: Anna, Anne, Anni, Anu, Anneli, Annikki, Annika, Annukka | Palaute | På svenska | In English

Kallion kirkko

Kallio Block Party menee kirkkoon.

Kallion seurakunta

31.07.2016, 08:00 /  päivitetty 08.08.2016, 09:03

Kallion kirkko on mukana Kallio-liikkeen järkkäämillä festareilla.

Kallio Block Party on jo kuudetta kertaa järjestettävä pääsymaksuton tapahtuma Kallion kaduilla ja puistoissa lauantaina 6.8. Päivän ajaksi kadut täyttyvät ihmisistä, musiikista, hyvästä ruoasta, katutaiteesta ja yhdessä tekemisen ilosta.

Tapahtumalla ei ole aitoja eikä pääsymaksua, vaan kaikki ovat tervetulleita. Kallio-liikkeen vapaaehtoisten toteuttama korttelijuhla on aikaisemmin vallannut mm. Flemarin, Vasiksen ja Kurvin - nyt tapahtuma-alue levittäytyy Ympyrätalolta Linjoille ja Tokoinrantaan.

Kallion kirkko avaa ovensa Block Partyjen aikanakin. Kirkossa esiintyy Suomen nuoren polven elektronisen musiikin tunnetuimpia hahmoja.

18.00 Rasmus Hedlund (Ljudverket) LIVE

18.45 Ikola (Aether Series) LIVE

19.30 Jorge (KOVA, Maanalainen Radio)

"Kallion kirkko on Helsingin keskustan tunnetuimpia musiikkikirkkoja. Meillä on satoja konsertteja vuodessa ja siksi KBP:n huikeat vieraat sopivat tänne aivan erityisen hyvin. Ja muistettakoon myös, että Lutherin mukaan musiikki on Jumalan lahja, joka ilahduttaa mielen, karkottaa paholaisen ja luo viatonta iloa. Eli ei muuta kun tervetuloa!",

innostaa kirkkoherra Teemu Laajasalo

Tule katsomaan kuinka kirkko taipuu teknoon.

Lue lisää tapahtumasta sen Facebook-sivuilta:

BlockParty2016