On melkein tuskallista, ettei kaikkein merkittävimpiä asioita saa puettua sanoiksi, hän ajatteli. Tai no, ei rakkauden tunne kai ole asia. Se on lämpö, joka täyttää koko olemuksen, kun ajattelee rakkauden kohdetta. Se on onnellisuus, joka täyttää kaiken, kun katsoo itselle rakasta. Kun rakkautta yrittää selittää, sanat osoittautuvat latteiksi ja ohuiksi sen täyteläisyyden rinnalla, mitä yrittää kuvata.

Ei silti hän voinut olla yrittämättä. Rakkauden kokeminen on kuin syvänpurppuraista samettia. Se on kuin sulaa suklaata, joka valuu hanasta milanolaisessa puodissa. Se on kuin kuuman kesäpäivän ilta, ilma edelleen lämmintä kuin linnunmaito.

Ihmeellistä, miten paljon rakkautta riittää tunnettavaksi. Lapsia kohtaan. Toisia ihmisiä voi rakastaa. Koirakin on rakas. Maa, jonka vuoret kohoavat harmaanvihreinä vasten sinistä taivasta, herättää täyteläisen rakkauden tunteen.

On kuitenkin ihan helppoa sanoa, mistä rakkaus on peräisin. Jumala on kaiken rakkauden lähde. Rakkaus on Luojan siveltimenvetoja maailmassa. Pilkahdus taivasta kaiken keskellä.

Lue muita Pala Taivasta -tekstejä